Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Tallinkin pääkilpailija Viking Line raportoi Q1-tuloksensa torstaiaamuna ja yhtiön mukaan meneillään oleva koronaviruspandemia on heikentänyt vakavasti yhtiön toimintaedellytyksiä. Ensimmäisellä kvartaalilla yhtiön liikevaihto laski 22 % noin 75 MEUR:oon vertailukauden 95,8 MEUR:sta. Liikevoitto laski myös noin -21,5 MEUR:oon ollen kausiluonteisesti Q1:lle tyypillisesti negatiivinen (Q1’19: -14,2 MEUR). Matkustajatoiminnan tuotot (63,2 MEUR) laskivat noin 23 % vertailukaudesta (Q1’19: 83,0 MEUR). Lisäksi yhtiö näkee epätodennäköisenä, että tulos olisi vuonna 2020 positiivinen.

Yhtiön mukaan matkustajamäärät vähenivät helmikuun aikana ja laskivat voimakkaasti maaliskuun 2020 aikana, kuten Tallinkillakin on käynyt. Tämä on johtanut alhaisempaan liikevaihtoon ja matkustajakohtaiseen tuottoon. Maan rajojen sulkemiset ja matkustajaliikenteen rajoitukset ovat johtaneet yhtiön mukaan matkustajakohtaisten tuottojen loppumiseen lähes kokonaan.

Tällä hetkellä Viking Linen matkustajaliikenne on hyvin vähäistä, kun ainoastaan Suomen ja Ahvenanmaan väliset henkilökuljetukset ovat sallittuja. Olosuhteiden takia myös Viking Line on joutunut leikkaamaan kustannuksiaan nopeasti ja tämän vuoksi lähes koko henkilöstö on lomautettu. Myös konsernin johto on alentanut palkkojaan ja yhtiön hallitus on luopunut hallituspalkkioistaan. Suhteellisen vahvasta taseesta huolimatta koronaviruksen aiheuttama isku liiketoimintaan on ollut raju ja yhtiön mukaan lyhyen aikavälin likviditeetin varmistamiseksi tulee tehdä toimenpiteitä. Tämän takia Viking Line on aloittanut neuvottelut lisärahoituksesta.  

Näkymät olivat odotetun synkät ja yhtiö muuttikin ohjeistustaan. Koronaviruksen levinneisyyden seurauksena toimintaedellytykset markkinoilla ovat heikentyneet olennaisesti ja nyt yhtiö arvioi, että on epätodennäköistä, että toimintavuoden 2020 tulos olisi positiivinen. Aikaisemmin perutun ohjeistuksen tilalle yhtiö ei antanut epävarmuuden takia ohjeistusta.

Tällä hetkellä on selvää, että koronaviruspandemian vaikutukset tulevat olemaan merkittävät myös Tallinkille. Todelliset vaikutukset riippuvat kuitenkin siitä, kuinka pitkään nämä rajoitustoimet lopulta kestävät ja kuinka nopeasti ihmiset ovat valmiita matkustamaan laivoilla jälleen. Pidämme todennäköisenä, että myös Tallinkin osalta tämän vuoden tulos tulee olemaan heikko, eikä nopeaa paluuta vertailukauden lukuihin ole odotettavissa vuoden viimeisillä neljänneksillä. Tallink julkistaa oman Q1-tuloksensa torstaina 7.5.2020. 

Analyytikko / Kirjoittaja

Olli Koponen

Olli Koponen

Analyytikko

Lisätiedot

Tallink-konserni on vuonna 1989 perustettu yksi pohjoisen Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yhtiön liiketoiminta keskittyy 14 laivan ympärille, joiden avulla yhtiö kuljettaa ihmisiä sekä tavaroita meriteitse sekä järjestää huviristeilyjä neljällä eri reitillä pohjoisella Itämerellä eli Baltian maiden ja Pohjoismaiden alueilla. Tallink on siis etenkin kuluttajapalveluihin ja vähittäismyyntiin keskittynyt yhtiö.