Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.
Yhtiö: Telia company
Suositus: Vähennä
Tavoitehinta: 42.00 SEK
Kurssi: 42.15 SEKKurssi hetkellä: 22.10.2019 - 5:03

Telia tiedotti sunnuntaina yhtiön saaneen Ruotsin valtiolta, joka omistaa noin 38 % osakkeista, pyynnön kutsua koolle ylimääräinen yhtiökokous uuden hallituksen puheenjohtajan valitsemiseksi. Nimitysvaliokunta ehdottaa uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Lars-Johan Jarnheimeria. Jarnheimerilla on kymmenen vuoden kokemus Tele2:n toimitusjohtajana ja hallitustyöstä useammasta yhtiöstä.

Hallituksen puheenjohtajan vaihdoksesta huolimatta vaikuttaa siltä, että nykyinen puheenjohtaja on viemässä uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin loppuun, mikä käy ilmi Dagens Industrin haastattelemalta Marie Ehrlingiltä. Ehrling sanoi rekrytointiprosessin olevan pitkällä ja odottaa saavan sen päätökseen ennen lähtöään. Uudeksi toimitusjohtajaksi ruotsalaisissa medioissa on ymmärryksemme mukaan spekuloitu eniten SAS:in nykyistä toimitusjohtajaa Rickard Gustafsonia, joka istuu myös Telian hallituksessa, sekä TDC:n nykyistä toimitusjohtajaa Allison Kirkbyä, joka on ollut Tele2:n talous ja toimitusjohtajana.

Johtajavaihdoksien ei sanota vaikuttavan Bonnier-kaupan läpimenoon. Bonnier-kauppa on sitova ja ymmärryksemme mukaan ainoa, joka voi kaataa kaupan on Euroopan kilpailuviranomaisen kielteinen päätös. Euroopan kilpailuviranomaisilta odotetaan vastausta 19. marraskuuta mennessä. Johtajavaihdos voi kuitenkin vaikuttaa siihen, mikä on Bonnier-liiketoiminnan strateginen rooli.

Hallituksen jättävä Marie Ehrling oli yhdessä aikaisemmin eronneen toimitusjohtaja Johan Dennelindin kanssa muuttanut ja kirkastanut yhtiön fokusta Pohjoismaihin ja Baltiaan divestoimalla Euraasian toiminnot. Nyt ehdotetulla Jarnheimerillä on vankka tausta operaattori- ja kuluttajaliiketoiminnasta, mikä voi tuoda uutta suuntaa Telialle, kun strategian edellinen vaihe on saatettu onnistuneesti loppuun. Osakemarkkina reagoi uutiseen varovaisen positiivisesti.

Analyytikko / Kirjoittaja

Joni Grönqvist

Joni Grönqvist

Analyytikko

Lisätiedot

Telia Company AB on monikansallinen teleoperaattori, joka muodostui alun perin ruotsalaisen Telian ja suomalaisen Soneran fuusion tuloksena vuonna 2002. Telia tarjoaa sekä kiinteän verkon että mobiilin tietoliikennepalveluja yritys- ja kuluttaja-asiakkaille.

Tunnusluvut 2018 2019e 2020e
Liikevaihto 83 559,4 85 556,1 86 132,9
- kasvu-% 4,6% 2,4% 0,7%
Liikevoitto (EBIT) 12 403,9 12 457,4 12 546,7
- EBIT-% 14,8% 14,6% 14,6%
EPS (oik.) 2,37 2,33 2,30
Osinko 2,36 2,40 2,50
P/E (oik.) 17,7 18,1 18,3
EV/EBITDA 9,6 8,6 8,5
Osinkotuotto-% 5,6% 5,7% 5,9%
Uusimmat ennusteet