Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.
Yhtiö: Nokian Renkaat
Suositus: Lisää
Tavoitehinta: 33.00 EUR
Kurssi: 34.51 EUR
Kurssi hetkellä: 7.7.2021 - 7:20

AEB:n (Association of European Business) mukaan Venäjän uusien autojen vertailukelpoinen myynti kasvoi kesäkuussa 29 % 158 tuhanteen autoon. Automarkkinan kehitys oli odotettua koronapandemian painama vaisu vertailukausi huomioiden. Näin ollen parempi kuva Venäjän automarkkinasta saadaankin mielestämme edelleen vertaamalla kesäkuun myyntilukuja koronapandemiaa edeltävään aikaan. Vuoteen 2019 suhteutettuna uusien autojen vertailukelpoinen myynti kasvoikin kesäkuussa 10 %. Suunta on luonnollisesti oikea, joskin on hyvä muistaa, ettei toissavuosikaan ollut Venäjän automarkkinalle absoluuttisesti tarkasteltuna erityisen hyvä vuoden 2019 alussa voimaan astunutta arvonlisäveron korotusta ja yleisesti heikentynyttä kuluttajaluottamusta heijastellen.

 

 

Rullaavan 12 kuukauden ajanjaksolla Venäjän uusien autojen vertailukelpoinen myynti kasvoi odotetusti. Kokonaismyyntimäärä kesäkuuhun päättyneellä jaksolla nousi 17 % 1,73 miljoonaan. Isossa kuvassa automarkkinan narratiivi on kuitenkin muuttumaton. Markkinassa on historiallisiin tasoihin peilattuna paljon potentiaalia, sillä tämänhetkiset myyntimäärät ovat vielä kaukana 2010-luvun alun noin 3 miljoonan auton huippuvuosista. Raportin yhteydessä AEB päivitti koko vuoden myyntivolyymiennusteensa 1,76 miljoonan autoon (aik. 1,63 miljoonaa), mikä tarkoittaisi noin 10 %:n kasvua vuoteen 2020 nähden ja olisi tietenkin positiivista. AEB kommentoi markkinan olevan odotettua pirteämpi, vaikkakin heikkenevä koronatilanne Venäjällä nostaa huolia yhdessä puolijohteiden tarjontapuolen haasteiden sekä nousseiden metallien hintojen kanssa. Tulevina (kesä)kuukausina on mielenkiintoista nähdä, miten komponenttien globaali allokaatiotilanne ja sen aiheuttamat tarjontapuolen haasteet markkinaan todella vaikuttavat.

Nokian Renkaiden kannalta kesäkuun tilannepäivitys ei tarjonnut yllätyksiä. Alkuvuoden aikana yhtiö suoriutui Venäjällä mallikkaasti ja markkinaosuutta kasvatettiin erityisesti kesärenkaissa. Nokian Renkaiden paikallinen bränditunnettuus on vahva, mikä yhdessä laajan jakelukanavaverkoston, selätettyjen varasto-ongelmien sekä uusien tuotelanseerausten kanssa antaa hyvät pohjat alkuvuoden kaltaisten suoritusten jatkamiselle.

Käy kauppaa. (Nokian Renkaat)

Analyytikko / Kirjoittaja

Aapeli Pursimo

Aapeli Pursimo

Analyytikko

Lisätiedot
Tunnusluvut 2020 2021e 2022e
Liikevaihto 1 313,7 1 516,2 1 591,6
- kasvu-% -17,1% 15,4% 5,0%
Liikevoitto (EBIT) 119,9 299,4 366,1
- EBIT-% 9,1% 19,7% 23,0%
EPS (oik.) 1,03 1,84 2,07
Osinko 1,20 1,40 1,50
P/E (oik.) 27,9 18,8 16,7
EV/EBITDA 13,4 10,3 9,0
Osinkotuotto-% 4,2% 4,1% 4,3%
Uusimmat ennusteet

Nokian Renkaat on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa premium-luokan renkaita ja on tunnettu erityisesti talvirenkaistaan. Yhtiö myy renkaita henkilöautoihin, kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Nokian Renkaar on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Henkilöautonrenkaat, Raskaat Renkaat sekä autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.