VMP ja Noho Partners tiedottivat perjantaina, että VMP:n ja Nohon tytäryhtiön Smilen yhdistyminen on saatu päätökseen. Näin ollen VMP:n suunnattu anti (10,05 miljoonaa osaketta) Smilen omistajille toteutuu ja Smilen luvut konsolidoidaan VMP:n lukuihin loppuvuoden osalta.

Yhdistymisen toteutuminen oli täysin odotuksiemme mukaista ja olemme huomioineet sen VMP:n näkemyksessämme ja alustavissa pro-forma-ennusteissamme. Tarkennamme ennusteitamme lähiaikoina.

NoHon omistusosuus Smilesta laskee yhdistymisen johdosta noin 75 %:sta 30,3 %:iin ja Smile raportoidaan jatkossa osakuusyhtiönä. Järjestelyn myötä NoHon korolliset nettovelat vähenevät noin 33 MEUR:lla ja yhtiö tekee Smile-omistukseensa aiempaa arviotamme (34 MEUR) suuremman 42 MEUR:n ylöskirjauksen. Ylöskirjauksen johdosta NoHo tulee kirjaamaan kuluvan vuoden tulokseensa merkittävän kertatuoton. Päätökseen saatu järjestely on NoHon kannalta erinomainen ja suhtaudumme siihen positiivisesti, sillä se selkeyttää yhtiön sijoittajatarinaa, parantaa läpinäkyvyyttä ja tukee hyväksyttävää arvostusta. Olemme kommentoineet Smilen ja VMP:n fuusiota aiemmin täällä.

VMP on suomalainen henkilöstöpalveluyritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen valikoiman henkilöstövuokrauksen, rekrytoinnin ja organisaation kehittämisen sekä itsensätyöllistämisen palveluita. VMP auttaa yrityksiä ja ihmisiä menestymään muuttuvassa työelämässä.