Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Keskon strategisena tavoitteena on olla Suomen asiakaslähtöisin ruokakauppaa sekä jatkossakin ruoan verkkokaupan markkinajohtaja. Tärkeitä työkaluja näiden tavoitteiden saavuttamisessa ovat datan laaja hyödyntäminen sekä vahva digitaalinen osaaminen.

Keskon Chief Digital Officer Anni Ronkainen on uransa aikana nähnyt digitaalisen kehityskaaren aina alkeellisista yritysverkkosivuista nykyisiin analytiikkaan ja tekoälyyn perustuviin ratkaisuihin.

Tuoreimmassa Keskon sijoittajapodissa Ronkainen ja Keskon sijoittajasuhdejohtaja Hanna Jaakkola keskustelevat muun muassa menestyksen edellytyksistä ruuan verkkokaupassa, uusien teknologioiden käyttöönotosta sekä siitä, miten datan avulla voidaan luoda yhä parempia asiakaskokemuksia.

Kuuntele Podcast!

Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 1 800 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.