Admicom: Arvostus painunut houkuttelevalle tasolle
Vaikka lyhyellä aikavälillä Admicomin toimintaympäristön epävarmuustekijät ovat nousussa, näemme yhtiön pitkän aikavälin kasvumahdollisuudet edelleen hyvinä, joita viime aikojen yritysostot osaltaan myös vahvistavat. SaaS-yhtiöiden laskeneet arvostustasot yhdessä Admicomin hidastuneiden orgaanisten kasvuodotusten kanssa ovat painaneet yhtiön osakekurssin tasolle, jossa arvostus näyttää mielestämme houkuttelevalta yhtiön pitkän aikavälin orgaanisiin ja epäorgaanisiin arvonluontimahdollisuuksiin nähden. Siten nostamme Admicomin suosituksen osta-tasolle (aik. lisää) uudella 63 euron (aik. 77 EUR) tavoitehinnalla.
Kuukauden sisään kaksi tuotetarjoomaa vahvistavaa yritysostoa
Admicom osti toukokuussa rakennusalan aikataulutukseen ja projektinhallintaan erikoistuneen Planmanin 4,5 MEUR:n velattomalla kauppahinnalla, josta kommenttimme on luettavissa täältä. Viime viikolla yhtiö osti dokumentinhallintaan erikoistuneen Kotopron lisäkauppahinnasta riippuen 12,25-15,3 MEUR:lla, jota kommentoimme täällä. Kokonaisuudessaan järjestelyt vahvistavat Admicomin ennestään vahvaa ohjelmistokokonaisuutta rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden toimialoille. Samalla yhtiön markkinapotentiaali kasvaa Suomessa ja hankituissa tuotteissa on myös kansainvälistymispotentiaalia pidemmällä aikavälillä. Siten järjestelyt istuvat erittäin hyvin Admicomin strategiaan, ja etenkin Kotoprosta maksetun korkean hinnan perusteella yhtiön harteille on ladattu huomattavasti Admicomin nykyistä orgaanista kasvuvauhtia kovempia odotuksia.
Yritysjärjestelyt lisätty alustavasti ennusteisiimme
Admicom piti Kotopro-kaupan yhteydessä tälle vuodelle yli 20 %:n kasvua ja 40-50 %:n käyttökatetta ennakoivan ohjeistuksensa ennallaan. Lisäsimme vuosien 2022-2023 ennusteisiimme Kotoprosta yhteensä noin 2,2 MEUR liikevaihtoa heijastellen nykyistä toistuvien ohjelmistotuottojen sopimuskantaa (ARR). Yhtiön tulevan kasvun sisällytämme orgaanisen kasvun ennusteisiimme. Planmanista olemme olettaneet noin 0,4 MEUR liikevaihtoa, sillä käsityksemme mukaan yhtiön viime vuoden liikevaihdosta (0,82 MEUR) noin puolet tuli Tocomanilta, mikä jatkossa eliminoituu pois konsernilaskennassa. Samalla vastaava määrä kuluja poistuu Tocomanilta, joten ennustamme Planmanin tuovan lähivuosille epäorgaanista käyttökatetta vuoden 2021 tuloksensa verran (n. 0,6 MEUR). Olemme tämän päivityksen yhteydessä tarkistaneet samalla ”vanhan Admicomin” orgaanisia kasvuennusteita alaspäin. Viime kuukausina heikentynyt toimintaympäristö ja alaspäin osoittavat Suomen rakennusalan luottamusindikaattorit ovat arviomme mukaan hidastaneet jonkin verran uusmyyntiä. Samalla heikentyvässä syklissä riskit asiakaspoistuman kasvulle nousevat. Siten kokonaisuudessaan lähivuosien liikevaihtoennusteemme nousivat 3-5 % ja tulosennusteet käyttökatteella mitattuna vain 1-2 %. Odotamme nyt tänä vuonna Admicomilta 27 %:n liikevaihdon kasvua (org. 12 %-yksikköä) ja 45 %:n käyttökatetta.
Arvostus painunut houkuttelevaksi
Admicomin kaltaista arvonluojaa on harvoin päässyt ostamaan halvalla, mutta voimakkaan kurssilaskun jälkeen jo kuluvan vuoden kertoimet (oik. EV/EBIT 18x, P/E 22x) näyttävät hyvinkin kohtuullisilta niin yhtiön historialliseen arvostukseen kuin tuloskasvunäkymiin peilattuna. Admicomin pitkän aikavälin hyvä ja suhteellisen ennustettava tuloskasvu painaa kertoimia melko nopeasti hyvin houkuttelevalle tasolle (2024-2025e EV/EBIT 13x-11x). Keskeiset riskit lähivuosien tuloskasvun realisoitumisen suhteen liittyvät rakennusalan suhdanneriskien lisäksi viimeisimpien yritysostojen integroinnissa onnistumiseen, josta Admicomilla on kyllä jo hyviä näyttöjä Tocomanin osalta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Admicom
Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehittäjä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön palvelut auttavat pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja kirjanpitoon asti.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut22.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 24,9 | 31,5 | 35,7 |
kasvu-% | 13,42 % | 26,85 % | 13,12 % |
EBIT (oik.) | 11,5 | 13,8 | 15,2 |
EBIT-% (oik.) | 46,15 % | 43,91 % | 42,73 % |
EPS (oik.) | 1,86 | 2,28 | 2,54 |
Osinko | 2,00 | 1,30 | 1,60 |
Osinko % | 2,37 % | 2,43 % | 3,00 % |
P/E (oik.) | 45,50 | 23,38 | 21,00 |
EV/EBITDA | 33,58 | 18,62 | 16,56 |