Aiforia etenee tavoitteissaan voitettuaan 10. suuren lääketeollisuuden asiakkuuden
Tiedon myötä Aiforia on saavuttanut jo kaksi neljästä lyhyen tähtäimen tavoitteestaan. Loput kaksi olivat maaliskuun alussa jo pitkällä. Näemme suuret lääketeollisuuden asiakkuudet yhtiölle toiseksi tärkeimpänä asiakasryhmänä. Siten menestys myös tässä segmentissä antaa mielestämme edelleen lisää tukea yhtiön edellytyksille jatkaa erittäin vahvaa kasvua lähivuosien ajan.
Tavoitteiden saavuttaminen on hyvä merkki kasvustrategian toteutuksen etenemisestä
Aiforialla on neljä lyhyen tähtäimen tavoitetta (vuoden 2023 loppuun mennessä), joista se on saavuttanut nyt puolet. Yhtiöllä oli jo maaliskuun alussa sen tavoittelemat yli 5000 ohjelmiston käyttäjää ja nyt saadun tiedon valossa myös lyhyellä tähtäimellä tavoiteltu 10 suurta lääketeollisuuden asiakasta on saavutettu (maaliskuun alussa tilanne 9/10). Muiden lyhyen tähtäimen tavoitteiden osalta yhtiöllä oli maaliskuun alun tietojen mukaan viisi kuudesta (5/6) tavoitellusta CE-IVD-hyväksytystä mallista sekä kolme viidestä (3/5) kliinisen diagnostiikan asiakkuudesta.
Aiforian arvostus nojaa vahvaan luottamukseen siitä, että yhtiö onnistuu voittamaan ohjelmistolleen suuria asiakkaita etenkin kliinisessä segmentissä ja kasvattamaan näitä suureen kokoluokkaan (Inderes arvio segmentin liikevaihtopotentiaalista >500 TEUR vuodessa per asiakas). Yhtiön toiseksi suurinta asiakasryhmää (Inderes arvio liikevaihtopotentiaalista 50–500 TEUR vuodessa per asiakas) ovat pienet/keskisuuret kliiniset asiakkaat sekä nyt julkaistun asiakkaan kaltaiset suuret lääketeollisuuden asiakkaat. Onnistuminen suurasiakkaiden lisäksi keskisuurissa asiakkaissa tukee yhtiön edellytyksiä kasvuun, vaikkakin Aiforian kasvutarinan houkuttelevuus nähdäksemme ratkotaan lopulta suurten kliinisten asiakkaiden kasvattamisessa. Ennustamme Aiforialle erittäin vahvaa kasvua lähivuosille, joten tiedote ei aiheuta paineita ennustemuutoksille. Edellinen pitkälti ajantasainen yhtiöraporttimme Aiforiasta on luettavissa täältä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aiforia Technologies
Aiforia tarjoaa patologeille ja tutkijoille prekliinisissä ja kliinisissä laboratorioissa tehokkaan syväoppivan tekoälyohjelmiston, jonka avulla kuvista voidaan tehdä löydöksiä, päätöksiä ja diagnooseja. Aiforian pilvipohjaisten tuotteiden ja palvelujen tavoitteena on parantaa lääketieteellisten kuvien analysoinnin tehokkuutta ja tarkkuutta monilla eri aloilla, onkologiasta neurotieteeseen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut02.03.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1,9 | 4,2 | 8,6 |
kasvu-% | 91,79 % | 125,89 % | 103,27 % |
EBIT (oik.) | −10,2 | −11,2 | −11,5 |
EBIT-% (oik.) | −546,20 % | −264,41 % | −133,85 % |
EPS (oik.) | −0,41 | −0,44 | −0,44 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |