Aktia: Riski-/tuottosuhde on hyvin houkutteleva
Tarkistamme Aktian tavoitehintamme 10,0 euroon (aik. 9,7 euroa) ja nostamme suosituksemme osta-tasolle (aik. lisää). Q3-raportti oli pitkälti odotuksiemme mukainen ja yhtiön tuloskasvunäkymät lähivuosille ovat hyvät. Osakkeen tuotto-/riskisuhde on mielestämme erittäin hyvä terveen tuloskasvun sekä vahvan osingon myötä ja matala arvostustaso rajaa osakkeen laskuvaraa. Lisäksi sijoittajat saavat kaupan päälle option mahdollisesta eQ-yritysjärjestelystä.
Operatiivisesti odotuksien mukainen tulos
Aktian Q3-liikevoitto oli 16,0 MEUR jääden 17,2 MEUR:n ennusteestamme. Tulosalituksen taustalla oli puhtaasti henkivakuutusnetto ja realisoitumattomista sijoitustappioista oikaistuna tulos oli itseasiassa operatiivisesti hieman odotuksiamme parempi. Liiketoiminnan tuotot olivat Q3:lla 49,4 MEUR jääden selvästi 53,5 MEUR:n ennusteestamme (konsensus 53,6 MEUR). Alitus tuli käytännössä täysin henkivakuutuksen sijoitussalkun negatiivisesta arvonmuutoksesta ja muilta osin tuottorivit olivat hyvin linjassa ennusteidemme kanssa. Yhtiön kulut olivat raportin positiivinen yllätys. Vertailukelpoiset kulut olivat 33,8 MEUR alittaen ennusteemme miljoonalla eurolla. Myös luottotappiot olivat erittäin matalalla tasolla ja varausten purkamisen myötä ne olivat poikkeuksellisesti 0,3 MEUR positiiviset (Q3’20e: -1,4 MEUR). Yhtiö myös kertoi odotetusti pyrkivänsä jakamaan vuoden 2019 osingon täysimääräisesti (0,63e/osake) heti 2021 alussa, kun viranomaiset sen sallivat.
Odotamme vahvaa tuloskasvua lähivuosilta
Olemme tarkistaneet lähivuosien tulosennusteitamme alas noin 5 %:lla. Taustalla on aiempaa varovaisempi näkemys korkokatteen kehityksestä ja pienet tarkistukset kuluissa sekä henkivakuutusnetossa. Isossa kuvassa ennusteet ovat kuitenkin pysyneet ennallaan. Odotamme yhtiön tuloksen elpyvän selvästi seuraavan 12kk aikana, kun koronakriisin aiheuttama kuoppa kurotaan umpeen. Ennustamme 2021 osakekohtaisen tuloksen olevan 0,80 euroa, eli 2019 vahvalla tasolla. 2021-2024 välillä ennustamme osakekohtaisen tuloksen kasvavan vuosittain noin 10 %:lla. Tuloskasvun moottorina toimii ennen kaikkea Varainhoito, jossa yhtiön kasvuedellytykset ovat mielestämme edelleen erittäin hyvät. Korostamme sijoittajille, että tuloskasvu vaatii taakseen tuottojen kasvua (liiketoiminnan tuotot 2021-2024 CAGR +6 %) ja ilman tätä ei yhtiöllä ole edellytyksiä saavuttaa kestävää tuloskasvua. Osinkopolitiikan odotamme jatkuvan avokätisenä ja yhtiöllä on kasvusta huolimatta hyvät edellytykset ylläpitää korkeaa voitonjakosuhdetta (2020-2024 k.a. 80 %).
Osakkeen riski-/tuottosuhde on erittäin hyvä
Näkemyksemme mukaan Aktian osakkeen riski-/tuottosuhde on nykytasolla erittäin hyvä. Lyhyellä seuraavan 12kk aikajänteellä osakkeen tuotto muodostuu kevään yli 12 %:n osinkotuotosta sekä lievästä nousuvarasta yhtiön arvostuskertoimissa. Pidemmällä aikavälillä tuotto-odotus koostuu arviomme mukaan noin 10 %:n ennustamastamme tuloskasvusta (2021-2024e EPS CAGR-% 10 %) sekä yli 7 %:n tasolla olevasta osingosta. Mielestämme sijoittajien on syytä tiedostaa, että Aktian hyväksyttävä arvostustaso tulee todennäköisesti lähivuosina pysymään absoluuttisesti matalana johtuen pohjoismaisten pankkien matalasta arvostuksesta. Matala arvostustaso kuitenkin rajaa selvästi osakkeen laskuvaraa ja samalla sijoittajat saavat kuitenkin ilmaisena optiona mahdollisuuden siitä, että koko pohjoismaisen pankkisektorin hyväksyttävä arvostustaso nousisi nykyiseltä tasolta. Näemme myös mahdollisen eQ-Aktia-yritysjärjestelyn selvänä positiivisena optiona Aktian osakkeenomistajille.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aktia Pankki
Aktia Pankki on vuonna 1825 perustettu suomalainen finanssikonserni, joka tarjoaa asiakkailleen yksilöllisiä ratkaisuja laajasta pankki-, varainhoito- ja henkivakuutuspalveluiden valikoimastaan. Konsernin maantieteellinen toiminta-alue on Suomi.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.11.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liiketoiminnan tuotot | 221,4 | 198,5 | 217,6 |
kasvu-% | 5,4 % | −10,3 % | 9,6 % |
EBIT (oik.) | 68,3 | 54,7 | 69,8 |
EBIT-% (oik.) | 30,8 % | 27,6 % | 32,1 % |
EPS (oik.) | 0,79 | 0,62 | 0,80 |
Osinko | 0,63 | 0,49 | 0,64 |
Osinko % | 6,8 % | 4,5 % | 5,9 % |
P/E (oik.) | 11,82 | 17,63 | 13,68 |
EV/EBITDA | 8,63 | 14,01 | 10,94 |
