Arvo Sijoitusosuuskunta H1’25 -ennakko: Tulostaso tulee olemaan vahva Leden Groupin myyntivoiton ansiosta
Arvo Sijoitusosuuskunta julkistaa H1-raporttinsa perjantaina noin kello 9. Arvo teki viime vuonna merkittävän irtautumisen Leden Groupista, jonka 7,6 MEUR:n myyntivoitto tukee merkittävästi H1-tulosta. Katsauskaudella Arvo teki uuden sijoituksen Nordic Bites Groupiin ja tuli Summa Defensen merkittäväksi osakkeenomistajaksi lainojen konvertoinnissa. Raportin kiinnostavinta antia onkin kohdeyhtiöiden kehitys, lisäinformaatio uusista kohdeyhtiöistä ja mahdolliset uudet raportointipisteet.
Leden Groupin myyntivoitto tukee merkittävästi tulosta
Emme ennusta Arvon tuloslaskelman kehitystä, sillä tuloslaskelman rivit voivat vaihdella voimakkaasti vuosien välillä ja ovat sijoitusyhtiölle tyypillisesti myös epärelevantteja (vrt. sijoitusten kehitys, joka realisoituu vasta myyntitilanteessa). Arvioimme Helsingin pörssin hyvän kehityksen tukeneen tuloksentekoa tänä vuonna. Finanssisalkun kehitykseen (ml. myynnit) liittyy kuitenkin rajoittuneen näkyvyyden vuoksi huomattavaa epävarmuutta.
Arvo irtaantui H2’25:lla Leden Groupista, josta se tulee kirjaamaan maaliskuun tiedotteen perusteella noin 7,6 MEUR:n myyntivoiton. Arvo sai puolet kauppahinnasta HANZAn osakkeina ja puolet käteisenä. HANZAN osakekurssin kehitys on jatkunut erittäin vahvana kaupan toteutumisen jälkeen ja osake on noussut 47 %, mikä tukee osien summa laskelmamme arvoa.
Muutama uusi kohdeyhtiö tuli mukaan H1:llä
Arvo teki uuden sijoituksen toukokuussa Nordic Bites Group -ravintolakonserniin, joka operoi tällä hetkellä lähes 90 Subway-ravintolaa Suomessa ja Ruotsissa. Arvo lähti mukaan yhtiön tarinaan pääomasijoitusyhtiö Juuri Partnersin rinnalla. Näemme kohdeyhtiön mielenkiintoisena ja sijoitus laajentaa myös Arvon toimialahajautusta. Odotamme yhtiön kertovan lisää sijoituksesta ja kyseessä olevasta yhtiöstä tulospäivänä.
Arvosta tuli myös uuden pörssitulokkaan Summa Defensen merkittävä osakkeenomistaja lainojen konvertoinnin myötä. Arvo konvertoi Arvon Lännen MCE Oy:lle ja Summa Defencelle myöntämänsä 1,7 MEUR:n lainasijoitukset Summa Defensen uusiksi osakkeiksi. Summan osakekurssi on elänyt voimakkaasti sen toistaiseksi lyhyen pörssihistorian aikana. Meitä kiinnostaa kuulla erityisesti yhtiön omistusstrategiasta uuden kohdeyhtiön suhteen.
Fifax, jolle Arvo oli antanut siltarahoitusta 1 MEUR ja antoi lisärahoitusta 0,2 MEUR kesäkuun alussa, ajautui konkurssiin. Konkurssilla tulee luonnollisesti olemaan noin 1,2 MEUR:n negatiivinen vaikutus osien summa laskelmaamme.
Arvolla pitäisi olla nyt kapasiteettia uusiin suoriin sijoituksiin
Seuraamme mielenkiinnolla yhtiön kommentteja hankeputken kehityksestä, koska finanssisalkku on arviomme mukaan kasvanut selvästi ja osuuskunnalla on tällä hetkellä lisäkapasiteettia uusien suorien sijoitusten tekemiseen irtaantumisten myötä.
Tämän lisäksi seuraamme mahdollisia kommentteja listaamattomien kohdeyhtiöiden (sekä osake- että velkasijoitukset) kehityksestä sekä toimintaympäristöjen näkymistä. Yleisellä tasolla Suomen taloudessa on nähtävissä vihdoin orastavaa käännettä, mutta kokonaisuutena näkymissä on myös edelleen selvää epävarmuutta (mm. kauppasodan takia), mikä voi vaikuttaa tapauskohtaisesti suhteellisen merkittävästikin kohdeyhtiöiden kehitykseen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
