Useat tiedotusvälineet uutisoivat, että Arvon listaamattomaan lainasalkkuun kuuluva rakennusliike Siklatilat Oy on hakeutunut konkurssiin. Uutinen ei tullut suurena yllätyksenä, sillä Arvo kertoi viime viikolla H1-tuloksensa yhteydessä, että Siklatilojen yrityssaneeraukseen haettiin 16.8. selvittäjän toimesta keskeyttämistä ja konkurssiriski oli täten kasvanut.
Tätä silmällä pitäen Arvo oli tehnyt myös Siklatiloilta liittyneisiin saataviin 0,8 MEUR:n lisäarvonalennuksen H1-tuloksen yhteydessä. Samalla Arvo kommentoi, että sen näkemyksen mukaan Siklatiloille myönnetyille alaskirjauksen jälkeisille lainoille (käsityksemme mukaan 4,2 MEUR, sillä listautumisesitteen mukaan saatavia oli noin 5,0 MEUR) on turvaava ja juridisesti pätevä vakuus ja se arvioi nykyisten alaskirjausten olevan riittäviä. Toisaalta rakennustoimialan realisointiriski voi sen mukaan muuttaa tilannetta negatiiviseen suuntaan. Puolestaan muiden Sikla-konsernin (Sikla Oy ja Siklaelementit) yhtiöiden saneerausmenettely jatkuu edelleen, mutta omistuksen Sikla Oy:ssä Arvo kirjasi jo vuoden 2022 tilinpäätöksen yhteydessä nolliin.
Konkurssilla ei vaikutusta näkemykseemme osuudesta
Olemme sisällyttäneet Siklatilojen jäljellä oleviin lainasaataviin 1,7 MEUR:n varauksen (alun perin 2,5 MEUR) osien summa -mallissamme, jonka arvioimme tuovan vähintään kohtuullista puskuria myös mahdollisen realisointiriskin osalta. Siten uutisella ei ole välitöntä vaikutusta näkemykseemme osuuden arvosta tai suositukseemme osuudesta, vaan jäämme tässä kohtaa seuraamaan konkurssin lopullisia vaikutuksia.