Aspocomp: Osaketta on halpuutettu ilman syytä
Nostamme Aspocompin suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja toistamme 6,80 €:n tavoitehinnan. Yhtiön osakekurssi on laskenut merkittävästi, mitä emme pidä perusteltuna osakemarkkinoiden yleisestä alakulosta huolimatta. Emme ole tehneet ennustemuutoksia ja mielestämme yhtiön näkymä on edelleen hyvä, koska yhtiö on asemoitunut suotuisasti nykyiseen markkinaympäristöön. Arvostustaso on laskenut mielestämme alhaiseksi (2022e P/E alle 10x) ja osakkeen tarjoama tuotto-odotus houkuttelee meidät jälleen piirilevy-yhtiön matkaan.
Arvostus on laskenut houkuttelevaksi
Aspocompin osakekurssi on laskenut edellisestä päivityksestämme noin 13 % ja samalla osakkeessa näkemämme nousuvara on revennyt 20 %:n tasolle. Samalla osakkeen arvostus on laskenut mielestämme houkuttelevalle tasolle: 2022e oikaistu P/E on alle 10x, kun normaalisti yhtiölle neutraalina pitämämme taso on noin 12x. Osakemarkkinoiden yleisen alakulon ja korkojen nousun takia neutraalitaso on tällä hetkellä hieman normaalia alhaisempi, mutta mielestämme arvostus on silti nyt hyvinkin maltillinen. Aspocomp on mielestämme aliarvostettu myös suhteessa verrokkeihin, ja nykytilanteessa Aspocompin näkymä on mielestämme myös poikkeuksellisen vahva verrattuna toimialaan yleisesti. Emme näe syytä tehdä muutoksia tavoitehintaamme, vaikka yleisesti nousussa olevat tuottovaatimukset aiheuttavat siihenkin lievää painetta. Korkojen nousun vaikutus arvostukseen on mielestämme kuitenkin ainakin toistaiseksi rajallinen, koska arvostus on ollut koko ajan alhainen.
Aspocomp on mukana puolijohdeteollisuuden kasvussa
Samalla kun monet muut yhtiöt kamppailevat globaalin komponenttipulan kanssa, Aspocompille vaikutus on ollut pääosin positiivinen. Tämä johtuu siitä, että tällä hetkellä voimakkaasti kasvava ja uuteen kapasiteettiin investoiva puolijohdeteollisuus kuuluu Aspocompin suurimpiin asiakasryhmiin. Asiakassegmentin erittäin vahvan kasvun ansiosta sen osuus Aspocompin liikevaihdosta oli alkuvuonna jo noin 30 %. Toisaalta Aspocomp on käsityksemme mukaan saanut omassa tuotannossa vaadittavat raaka-aineet ilman suurempia ongelmia, joten yhtiölle historiallisen suurta 20,5 MEUR:n tilauskantaa on ilmeisesti pystytty toimittamaan suunnitellusti. Yhtiön näkyvyys on parantunut tilauskannan voimakkaan kasvun mukana, ja ainakin osa tästä muutoksesta on arviomme mukaan pysyvää. Lisäksi yhtiöllä on lupaavia kasvuaihioita eikä uusista investoinneista ole vielä saatu puristettua mehuja irti. Yhtiön näkymä onkin mielestämme edelleen hyvä, vaikka maailma Aspocompin ympärillä on myllerryksessä. Emme ole tehneet muutoksia ennusteisiimme.
Tuotto-odotus on hyvä riskeistä huolimatta
Aspocompin riskiprofiili on yleisesti korkea erityisesti heikon näkyvyyden takia. Nyt näkyvyys on parantunut poikkeuksellisen korkean tilauskannan mukana, mutta vahvan kysynnän kestävyyttä on edelleen vaikea arvioida. Muuttunut toimintaympäristö voi vaikuttaa myös Aspocompin hankinta- ja logistiikkaketjuihin negatiivisesti, ja Venäjän sotatoimien jatkuessa mahdolliset kerrannaisvaikutukset ja epävarmuus kasvavat edelleen. Silti Aspocomp on mielestämme tässä kriisissä suhteellisen hyvässä asemassa, sillä yhtiö osin hyötyy puolijohde-komponenttipulasta, on arviomme mukaan suhteellisen hyvin turvassa kustannusinflaation negatiivisilta tulosvaikutuksilta ja osakkeen arvostus on jo matala. Näin ollen näemme osakkeen riski/tuotto-suhteen tällä hetkellä varsin houkuttelevana, vaikka arvostuskertoimien nousuun ei nykymarkkinassa kannata liikaa nojata.
Lue yhtiöstä julkaistu analyysiraportti täältä (premium-tilaajille)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aspocomp Group
Aspocomp on vuonna 1999 perustettu piirilevy-yhtiö, joka tarjoaa korkealaatuista piirilevyjen suunnittelu- ja valmistuspalvelua. Yhtiö keskittyy strategisesti pikatoimituksiin sekä lyhyisiin tuotantosarjoihin. Yhtiön asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Lisäksi yhtiö välittää yhteistyökumppaneiden palveluita asiakkailleen, mitä kautta se voi palvella asiakkaita tuotteen elinkaaren ajan.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.06.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 33,2 | 39,8 | 42,6 |
kasvu-% | 29,33 % | 20,10 % | 6,91 % |
EBIT (oik.) | 2,2 | 4,2 | 4,5 |
EBIT-% (oik.) | 6,77 % | 10,61 % | 10,50 % |
EPS (oik.) | 0,31 | 0,60 | 0,63 |
Osinko | 0,15 | 0,24 | 0,28 |
Osinko % | 2,50 % | 8,89 % | 10,60 % |
P/E (oik.) | 19,49 | 4,50 | 4,25 |
EV/EBITDA | 10,54 | 2,63 | 1,86 |