Aspocomp: Osakkeen arvostus on jäänyt verrokeista
Olemme nostaneet Aspocompin suosituksen lisää-tasolle (aik. vähennä) ja tavoitehinnan 4,75 euroon (aik. 4,20 €). Aspocomp kertoi eilen 1,35 MEUR:n investointituesta, mikä oli positiivinen yllätys ja vahvistaa yhtiön taloustilannetta. Näkyvyys loppuvuoteen on edelleen sumuinen, mutta koronapandemian vaikutukset vaikuttaisivat jäävän aiempia pelkoja pienemmiksi. Aspocompin osake ei ole osallistunut viime kuukausien markkinaralliin, joten sen arvostus on edelleen maltillinen (2021 P/E 9x) ja yhtiö on tällä hetkellä selvästi aliarvostettu suhteessa verrokkeihin.
Oulun tehtaan investoinnille myönnetty ELY-keskuksen kehittämisavustus
Aspocompille on myönnetty Oulun tehtaan investoinnin toisen vaiheen toteuttamiseen ELY-keskuksen kehittämisavustusta yhteensä 1,35 MEUR. Kyseessä on positiivinen yllätys, sillä odotimme yhtiön saavan tukea vain ensimmäisen vaiheen kyvykkyyksien parantamiseen. Aspocompin kokoluokassa avustus on merkittävä, sillä tuo yhtiölle ilmaista kassavirtaa noin 0,20 euroa/osake tai toisaalta rahoittaa 25 % hankkeen kokonaiskustannuksesta. Tämä on toki kertaluontoinen erä, mutta vaikuttaa kuitenkin positiivisesti myös osakkeen arvoon. Investoinnin toinen vaihe tähtää erityisesti Oulun tehtaan kapasiteetin nostoon, parantaa automaatiota ja tehostaa tuotantoa. Investointi on yhteensä noin 5 MEUR ja osa yhtiön aiemmin julkaisemaa 10 MEUR:n investointiohjelmaa. Investoinnit keskittyvät vuoden 2020 ja 2022 väliselle ajalle, ajoittuen pääosin vuodelle 2021. Kehittämisavustukset maksetaan projektin toteutuneiden kustannusten mukaan jälkikäteen (ensimmäinen saatu Q2:n aikana), mutta tulosvaikutusta näillä ei ole.
Olemme laskeneet hieman Q2-ennusteita, mutta koronan vaikutukset vaikuttavat jäävän kohtuullisiksi
Vaikean alkuvuoden jälkeen Aspocompin näkymä on Q2:lle vahva erittäin korkean 5,6 MEUR:n tilauskannan (+70 % vuodentakaisesta) ansiosta. Olemme kuitenkin laskeneet hieman erittäin korkeita Q2-ennusteitamme, koska erityisesti autoteollisuudessa ongelmat ovat käsityksemme mukaan jatkuneet. Yleensäkin epäilemme, palautuuko kysyntä näin nopeasti. Q1:llä häiriintynyt elektroniikkateollisuuden toimitusketju voi kuitenkin heilahtaa toiseen laitaan, kun tarjontapuolen ongelmat on saatu ratkaistua ja viivästynyttä kysyntää paikataan. Koko vuoden 2020 tulosennusteemme laskivat noin 6 %, ja liikevoittoennusteemme 3,0 MEUR alkaa olla yhtiön edelleen voimassa olevan ohjeistuksen alalaidassa. Aspocompin näkyvyys on kroonisesti heikko ja on vaikea sanoa, miten kestävää vallitseva vahva kysyntä on. Olemme edelleen huolestuneita siitä, heikkeneekö kysyntä länsimaiden kuluttajakysynnän hiipumisen mukana loppuvuonna. Tällä hetkellä koronapandemian vaikutukset vaikuttaisivat kuitenkin jäävän kohtuullisiksi ja aiempia pelkoja pienemmiksi, minkä lisäksi esimerkiksi puolijohdesektorilla Aspocompin eteneminen on ilmeisen vahvaa.
Osake on selvästi aliarvostettu suhteessa verrokkeihin
Aspocompin osake ei ole osallistunut viime kuukausien kurssinousuun, ja osakkeen arvostus on edelleen maltillinen: 2020e oikaistu P/E on noin 10-11x ja EV/EBITDA noin 6x, mitkä ovat molemmat yhtiölle kohtuullisia. Suhteessa Helsingin pörssin lähimpiin verrokkeihin, joita ovat Incap ja Scanfil, Aspocomp onkin näihin avainluvuilla suunnilleen 10-20 % aliarvostettu. Osake on aliarvostettu myös suhteessa suuriin piirilevy-yhtiöihin. Vuoden 2021 ennusteisiin on edelleen vaikea nojata, mutta ennusteidemme toteutuessa lähivuosille olisi luvassa selkeää tuloskasvua ja tätä vasten osakkeen arvostustaso olisi houkutteleva (2021e P/E 9x ja EV/EBITDA 4-5x). Epävarmuutta tarinan käänteisiin liittyy edelleen erittäin paljon, ja edessä on kroonisesti heikon näkyvyyden takia todennäköisesti mutkia moneen suuntaan. Heikossa skenaariossa Aspocomp voi joutua antamaan myös negatiivisen tulosvaroituksen loppuvuonna, jolloin vauhtia haettaisiin varmaan alempaa. Silti osakkeen riski/tuotto-suhde on mielestämme nyt selvästi positiivinen.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aspocomp Group
Aspocomp on vuonna 1999 perustettu piirilevy-yhtiö, joka tarjoaa korkealaatuista piirilevyjen suunnittelu- ja valmistuspalvelua. Yhtiö keskittyy strategisesti pikatoimituksiin sekä lyhyisiin tuotantosarjoihin. Yhtiön asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Lisäksi yhtiö välittää yhteistyökumppaneiden palveluita asiakkailleen, mitä kautta se voi palvella asiakkaita tuotteen elinkaaren ajan.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.06.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 31,2 | 30,9 | 33,9 |
kasvu-% | 7,05 % | −1,05 % | 9,85 % |
EBIT (oik.) | 3,4 | 3,0 | 3,6 |
EBIT-% (oik.) | 10,88 % | 9,63 % | 10,47 % |
EPS (oik.) | 0,49 | 0,30 | 0,40 |
Osinko | 0,15 | 0,16 | 0,17 |
Osinko % | 2,85 % | 5,84 % | 6,20 % |
P/E (oik.) | 10,83 | 9,22 | 6,77 |
EV/EBITDA | 8,31 | 4,05 | 3,01 |