Aspocomp-päivitys - positiivinen tulosvaroitus vahvistaa näkemystämme
Piirilevy-yhtiö Aspocompin eilinen positiivinen tulosvaroitus vahvistaa näkemystämme 5G-tulosajurin realisoitumisesta. Tulosvaroitus oli siinä mielessä täysin ennusteissamme, että tulosvaroitus indikoi 2018-liiketuloksen olevan aikaisemman ennusteemme tasolla (1,6 MEUR). Tästä huolimatta olemme nyt selvästi luottavaisempia tuloskasvun suhteen ja nostaneet tulosennusteitamme. Samalla nostamme tavoitehintamme 3,25 euroon (aik. 2,75 euroa) ja toistamme lisää-suosituksemme. Vaikka arvostus on kurssinousun jälkeen jo varsin vaativa, kannattaa osakkeesta mielestämme edelleen pitää kiinni.
- Aspocomp ohjeisti tulosvaroituksessaan vuoden 2018 liikevaihdon kasvavan yli 10 % ja liiketuloksen kaksinkertaistuvan vuodesta 2017 (2017 liikevaihto 23,9 MEUR ja liiketulos 0,8 MEUR). Aikaisemmin yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan noin 10 % ja liiketuloksen paranevan vuodesta 2017, joten kyseessä oli selkeä ohjeistuksen nosto. Yhtiön mukaan asiakaskysyntä on vahvistunut selvästi vuoden toisella neljänneksellä ja kysynnän arvioidaan jatkuvan vahvana koko loppuvuoden ajan. Arviomme mukaan taustalla on erityisesti odottamamme Nokian 5G-tuotekehitysinvestointien todellinen käynnistyminen, mikä tuo Aspocompille tuloksen kannalta erittäin arvokkaita pikatoimituksia.
- Uusi ohjeistus indikoi Aspocompin 2018 liikevoiton olevan noin 1,6 MEUR, mikä oli aikaisempi liikevoittoennusteemme. Tässä mielessä ohjeistuksen nosto oli täysin odotuksiemme mukainen, eikä siten lähtökohtaisesti aiheuttaisi ennustemuutoksia. Näkemyksemme mukaan tulosvaroituksen ajankohta, yhtiön heikko näkyvyys kysyntään ja perinteisesti suhteellisen konservatiivinen ohjeistaminen indikoi, että vuoden 2018-tuloksesta on muodostumassa vielä vahvempi kysynnän säilyessä vahvana myös loppuvuonna. Lisäksi tätä indikoi liikevaihdon yli 10 %:n kasvu sekä oletuksemme siitä, että merkittävä osa kasvusta tulee arviomme mukaan 5G-kysyntään liittyvistä pikatoimituksista. Olemme nostaneet 2018-tulosennusteitamme noin 11-12 %, ja odotamme nyt liikevaihdon kasvavan 12,1 % ja liikevoiton olevan 1,8 MEUR. Olemme nostaneet myös lähivuosien ennusteita selvästi nyt, kun 5G-tulosajuri on käytännössä varmistunut. 5G-tulosajuri tukee kysyntää todennäköisesti pitkään, vaikka sitä on toki vaikea arvioida ja kehitykseen liittyy merkittävää epävarmuutta.
- Aspocompin osakekurssi nousi eilen peräti 18 % ja reaktio oli erittäin voimakas huomioiden, että tulosvaroitus oli jo käytännössä ennusteissa. Voimakasta nousua kompensoi ennusteiden selkeä nousu sekä se, että tulosvaroitus vahvistaa aikaisemman näkemyksemme 5G:n luomasta kysynnästä. Arvostustaso on kurssinousun jälkeen suhteellisen kireä (2018e P/E 12-13x ja EV/EBITDA 7-8x), mutta mielestämme sijoittajien kannattaa edelleen pitää kiinni osakkeesta 5G-ajurin todellisen vedon vasta alettua. Samalla korostamme kuitenkin, että ennusteemme ovat nyt ohjeistuksen yläpuolella (selkeä riski tulospettymykselle) ja arvostuskertoimet normaalisti hyväksyttyjä kertoimia korkeampia (aiheuttaa mahdolliselle pettymykselle vipuvaikutuksen). Aikaisempi argumenttimme siitä, että 5G:n potentiaalia ei ole merkittävästi hinnoiteltu osakkeeseen, ei ole enää validi. Silti osakkeen riski/tuotto-suhde on mielestämme edelleen positiivinen.
- Isoa kuvaa katsottaessa Aspocomp etenee mielestämme koko ajan oikeaan suuntaan. Strategisesti yhtiö on viime vuosina edennyt hyvin ja pystynyt laajentamaan asiakaskuntaansa merkittävästi. Yhtiön 10 MEUR:n investointiohjelman avulla yhtiön kyvykkyydet laajenevat edelleen, mikä mahdollistaa kasvun mm. puolijohdetestaussektorille. Käsityksemme mukaan myös Aasian volyymivalmistuspalvelut ovat edenneet hyvin, mikä avaa yhtiölle uusia mahdollisuuksia. Tuloskasvun realisoituessa odotetusti ja yhtiön riskiprofiilin hiljalleen laskiessa näemme osakkeessa enemmänkin nousuvaraa keskipitkällä aikavälillä, mutta toistaiseksi korkea riskiprofiili edellyttääkin tätä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Aspocomp Group
Aspocomp on vuonna 1999 perustettu piirilevy-yhtiö, joka tarjoaa korkealaatuista piirilevyjen suunnittelu- ja valmistuspalvelua. Yhtiö keskittyy strategisesti pikatoimituksiin sekä lyhyisiin tuotantosarjoihin. Yhtiön asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Lisäksi yhtiö välittää yhteistyökumppaneiden palveluita asiakkailleen, mitä kautta se voi palvella asiakkaita tuotteen elinkaaren ajan.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut30.07.2018
2017 | 18e | 19e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 23,9 | 26,9 | 29,9 |
kasvu-% | 10,6 % | 12,4 % | 11,0 % |
EBIT (oik.) | 0,8 | 1,8 | 2,1 |
EBIT-% (oik.) | 3,5 % | 6,7 % | 7,0 % |
EPS (oik.) | 0,19 | 0,24 | 0,28 |
Osinko | 0,07 | 0,08 | 0,09 |
Osinko % | 2,9 % | 1,5 % | 1,7 % |
P/E (oik.) | 12,45 | 21,48 | 18,99 |
EV/EBITDA | 8,82 | 12,25 | 10,46 |
