Basware Q2 huomenna - seuraamme cloud-tuottojen kasvua, tuloksen ollessa toissijainen
Basware julkaisee Q2-raporttinsa huomenna klo 8:45. Odotamme liikevaihdon laskeneen helmikuun lopussa myytyjen liiketoimintojen johdosta. Baswaren transformaatio kohti cloud-liiketoimintaa painaa edelleen tulosta kuluvana vuonna. Yhtiölle tyypilliseen tapaan huomiomme kiinnittyy cloud-tuottojen kasvuun. Odotamme yhtiön toistavan kuluvan vuoden ohjeistuksen, joka odottaa cloud-liikevaihdon ilman valuuttakurssien vaikutuksia ja orgaanisesti laskettuna olevan 90-95 MEUR ja kokonaiskustannusten olevan hieman korkeammat kuin vuonna 2017.
Arvioimme Baswaren myyntiorganisaation ylösajon olevan loppuvaiheilla ja tästä johtuen yhtiö ei vielä ole saanut ulosmitattua täyttä kasvupotentiaalia. Ennustamme yhtiön Q2-liikevaihdon laskeneen 10 % 33,7 MEUR:oon. Laskua vetää helmikuun lopussa myydyt talousohjauksen ja maksuliikenteen liiketoiminnot. Strategisesti tärkeiden cloud-tuottojen ennustamme kasvaneen 9 % 21,5 MEUR:oon. Cloud-tuottojen kasvu koostuu Saas-palveluiden 12 %:n ja transaktiopalveluiden 12 %:n kasvusta sekä muiden cloud-tuottojen 20 %:n laskusta. Baswaren cloud-tuottojen osuus liikevaihdosta oli Q2’17:lla jo yli puolet ja tämä alkaa hiljalleen vetää yhtiön jatkuvien toimintojen vertailukelpoista kasvua. Ennustamme vanhan liiketoimintamallin tuottojen laskeneen 31 % 12,2 MEUR:oon sisältäen konsultointipalveluiden 23 %:n, ylläpitotuottojen 35 %:n sekä lisenssimyynnin 50 %:n laskun.
Basware kertoi Q2:lla siirtyvänsä toimintokohtaiseen organisaatioon strategisen cloud-liiketoiminnan kasvun tukemiseksi. Yhtiö saavuttaa muutoksien myötä oman arvionsa mukaan 2-3 MEUR:n vuosittaiset kustannussäästöt, jotka yhtiö investoi uudelleen kasvualueille. Yhtiö arvioi muutosten toimeenpanon kustannusten olevan noin 1-2 MEUR ja lisäsimme Q2-ennakkoraporttiin näin ollen 0,75 MEUR:n kertaluonteiset toimeenpanokulut Q2:lle ja Q3:lle.
Tuloksellisesti Q2 ja koko vuosi 2018 jää heikoksi, sillä yhtiön panostukset kasvuun eivät vielä näy tuloksessa ja yhtiön myymät liiketoiminnot olivat kannattavimmasta päästä. Arvioimme toisen neljänneksen raportoidun käyttökatteen heikkenevän vertailukaudesta -1,8 MEUR:oon (Q2’17: -1,2 MEUR) ja oikaistuna kertaluonteisista kuluista olevan -1,1 MEUR. Lisäksi odotamme poistojen pysyneen vertailukauden tasolla. Näin ollen ennustamme raportoiduksi liikevoitoksi -4,4 MEUR (Q2’17: -2,8 MEUR). Yhtiön strategian kasvuvaiheen myötä lyhyen tähtäimen tulos ei tällä hetkellä ole niin olennainen arvonmuodostuksen kannalta, vaan cloud-tuottojen kasvu on näkemyksemme mukaan olennaisin ajuri osakkeelle.
Odotamme yhtiön toistavan vuoden 2018 ohjeistuksen, joka odottaa cloud-liikevaihdon ilman valuuttakurssien vaikutuksia ja orgaanisesti laskettuna olevan 90-95 MEUR (kasvu 14-20 %). Lisäksi yhtiö odottaa kokonaiskustannusten, poislukien poistot ja EBITDA:n oikaisut, olevan hieman korkeammat kuin vuonna 2017. Basware arvioi Q1’18 lopussa valuuttakurssien ja liiketoimintojen myynnin vaikuttavan negatiivisesti 4,3 MEUR:n edestä vuoden 2018 cloud-liikevaihtoon. Ennustamme Baswaren pääsevän vuonna 2018 11 %:n kasvuun tai 89 MEUR:n cloud-liikevaihtoon sisältäen valuuttakurssien vaikutukset ja liiketoimintojen myynnit.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille