Betolar keskittää resurssejaan aiempaa rajatumpaan määrään kehitysaihoita
Betolar ilmoitti suunnittelevansa rakenteellisia muutoksia, jotka tarkoittavat merkittäviä leikkauksia yhtiön kulurakenteeseen. Ennustamamme kassan kulumisen tahti hidastuu kuluvan ja seuraavan tilikauden aikana, mutta kutistuvat investoinnit liiketoiminta-alustan kehitykseen nostavat kysymysmerkkejä keskipitkän ja pitkän aikavälin kasvu- ja skaalautumispotentiaalista. Ennusteisiimme kohdistuukin lähivuosille laskupainetta sekä liikevaihdon että kulurakenteen osalta ja päivitämme näkemyksemme yhtiöstä viimeistään Q3-raportin yhteydessä. Koska osakkeen keskeisin arvoajuri on mielestämme pidemmän sihdin skaalautuva kasvu, näemme merkittävän uudelleenorganisointitarpeen kokonaisuutena jossain määrin negatiivisena uutisena osakkeen kannalta.
Yhtiö hakee säästöjä ulkoisista palveluista ja muista kuluista
Betolar tiedotti eilen aloittavansa yhtiön rakenteellisten muutosten suunnittelun kasvustrategian tukemiseksi sekä kustannusrakenteen sopeuttamiseksi. Yhtiö tavoittelee muutoksilla 5 MEUR:n vuosittaisia säästöjä, jotka realisoituvat maltillisesti vuoden 2023 aikana ja kokonaisuudessaan vuoden 2024 aikana. Osana suunniteltuja rakenteellisia muutoksia yhtiö tiedotti aloittavansa muutosneuvottelut, jotka toteutuessaan voisivat johtaa enintään 9 työpaikan vähentymiseen. Suunnitellut säästöt kohdistuvat yhtiön mukaan pääasiassa ulkoisten palveluiden hankitaan ja muihin liiketoiminnan kuluihin. Rakenteellisilla muutoksilla yhtiö pyrkii keskittämään rajalliset resurssinsa uuden strategian kulmakiviin, joihin kuuluvat Geoprime-pohjaisten ontelolaattojen kaupallistaminen ja kaivosteollisuuden sovellutukset.
Säästöt tarjoavat lisäaikaa näyttöjen antamiseen ennen rahoituksen tarvetta
Pidämme yhtiön asettamaa 5 MEUR:n säästötavoitetta kunnianhimoisena, sillä ennusteemme yhtiön säästöjen kohteena olevista kustannuseristä, liiketoiminnan muista kuluista ja henkilöstökuluista olivat kuluvalle vuodelle yhteensä -12,5 MEUR. Arviomme mukaan muutosneuvottelut voisivat tuoda noin 1 MEUR:n vuotuiset säästöt henkilöstökuluihin. Näin ollen säästötavoitteen saavuttaminen vaatisi liiketoiminnan muiden kulujen osalta (H1'23 liiketoiminnan muut kulut -3,5 MEUR) yli 50 %:n leikkausta. Näin ollen säästöjen täysimääräinen läpivienti ei arviomme mukaan ole itsestäänselvyys. Panostusten oleellinen vähentyminen voi arviomme mukaan nakertaa yhtiön keskipitkän ja pitkän ajan kasvu- ja skaalautumispotentiaalia. Tämä olisi mielestämme ongelmallista, sillä Betolarin osakkeen keskeisin pitkän ajan arvoajuri on mielestämme skaalautuva kasvu ja varsinkin yhtiön pitkän ajan arvonluonnin kannalta kulusäästöjen rooli on rajallinen.
Panostusten pienentäminen voi mielestämme viitata myös siihen, että Betolarin mittavat teknologiapanostukset eivät ole vielä lähikvartaaleina tuomassa liikevaihtoa. Tämä olisi luonnollisesti osakkeen kannalta negatiivinen uutinen. Kaupalliset onnistumiset liikevaihdon muodossa ennen rahoitustarpeen realisoitumista ovat mielestämme osakkeen lyhyen ajan avainajuri. Nykyennusteissamme olemme odottaneet Betolarin tarvitsevan lisärahoitusta vuoden 2024 aikana. Emme kuitenkaan näe selkeitä merkkejä liikevaihdon käynnistymisestä lähitulevaisuudessa, joten epävarmuus yhtiön teknologisesta ja kaupallisesta kilpailukyvystä on arviomme mukaan edelleen selvästi koholla.
Arviomme mukaan yhtiö saattaa pyrkiä säästöjen avulla siirtämään lähestyvää rahoitustarvetta kauemmas. Näemme tämän sinällään perusteltuna, sillä nykyinen kireä rahoitusmarkkinan tila (ml. hinta ja saatavuus) yhdistettynä Betolarin vaatimattomiin näyttöihin Geoprime-teknologian kilpailukyvystä ja kaupallistamisesta uhkaavat tehdä lisärahoituksen ehdoista nykyomistajille epäedullisia. Siten Betolar voisi kassan polttoa hidastamalla hankkia lisää aikaa antaa näyttöjä konseptinsa toimivuudesta, minkä lisäksi potentiaalinen korkohuipun ohittaminen ei ainakaan haittaisi rahoituksen hankkimista. Säästötoimien toteutuessa suunniteltuina Betolar voisi arviomme mukaan pitkittää rahoitustarvettaan tilikausien 2024 ja 2025 vaihteeseen. Odotamme kuitenkin Betolarin kykenevän hankkimaan lisärahoitusta, sillä yhtiön taustalla on vahvoja pääomistajia.
Sijoittajien katse on kääntymässä pitkän ajan potentiaalista lyhyen aikavälin näyttöihin
Betolarin vision keskiössä on ollut skaalautuva tekoälyyn ja reseptiikkaan pohjautuva liiketoimintamalli, johon yhtiö tehnyt merkittäviä panostuksia listautumisensa jälkeen. Tämän liiketoiminta-alustan kehityksen kannalta kululeikkaukset ovat arviomme mukaan takaisku, sillä liiketoiminnan raportoitujen lukujen valossa alusta on edelleen keskeneräinen. Yhtiön listautumisen jälkeen noussut korkotaso ja Betolarin odotuksia hitaampi kaupallinen eteneminen siirtävät nyt katseen yhtiön pitkän aikavälin potentiaalista lyhyen aikavälin edesottamuksiin. Päivitämme yhtiön nyt tiedottaman säästöohjelman arvioituja vaikutuksia ennusteisiimme muutosneuvottelujen päättymisen tai viimeistään Q3-raportin yhteydessä. Lähtökohtaisesti sekä liikevaihdon että kulujen ennusteisiimme kohdistuu laskupaineita.