Case: taloushallinnon pilviohjelmistojen käyttäjämäärät jatkavat kasvua

Suomen taloushallinnon pilviohjelmistoissa on käynnissä kova kilpailu Visman, Procountorin, Heeroksen ja osin myös Talenomin välillä. Tekemämme selvityksen mukaan suurimpien taloushallinto-ohjelmistojen käyttäjämäärät ovat jatkaneet kasvua viime syksystä. Taloushallinto-ohjelmistoja tarjoavien yritysten käyttäjämäärän kasvu on ollut osittain orgaanista ja osittain yrityskauppavetoista. Sekä Heeros että Procountor ovat kasvaneet orgaanisesti vahvasti viime syksystä. Myös Visman käyttäjämäärä on kasvanut vahvasti, mutta osin myös yrityskauppojen kautta.
Orgaanisen kasvun ajurina pilvipohjaisille Heerokselle, Visma Netvisorille ja Procountrille on perinteisten koneelle asennettavien ohjelmistojen siirtymä pilveen. Arviolta noin 75-80 % markkinasta on edelleen perinteistä koneelle asennettua ohjelmistoa ja näin ollen markkinan murros tarjoaa hyvän orgaanisen kasvun mahdollisuuden pilvipohjaisille ohjelmistoille. Tämä murros on näkynyt lisääntyneinä myynti- ja markkinointi-panostuksina sekä vahvoina kasvulukuina pilvipohjaisilla ohjelmistotarjoajilla. Procountorin ja Visma Netvisorin vahva kasvu vahvistaa näkemystä, että perinteisen taloushallinnon markkinaosuuksia on nyt saatavilla ja että markkinaa jaetaan uudelleen. Häviäjä markkinalla on esimerkiksi Accountorin omistama Tikon, joka on paikallisesti asennettava ohjelmisto.
Vaikka Heeros kasvaa hyvin, uhkaa sen kasvu jäädä suurempia kilpailijoita matalammaksi. Käyttäjäyritysten määriä tarkastellessa sekä Visma Netvisor että Procountor ovat kasvaneet viimeisen puolen vuoden aikana voimakkaasti, mikä on myös näkynyt näiden toimijoiden aggressiivisena kampanjointina markkinoinnissa. Kiristyvästä kilpailusta huolimatta markkinan kasvu on niin nopeaa, että kaikki pilvipohjaiset ohjelmistot pääsevät hyviin kasvulukemiin. Selvästi Procountoria ja Vismaa pienempi Heeros pyrkii markkinoilla erottumaan erilaisella lähestymistavallaan. Heeros pyrkii olemaan tilitoimistolle riippumaton kumppani, joka tarjoaa tilitoimistolle myös mahdollisuuden saada osuus ohjelmiston jälleenmyynnistä.
2010-luvulla taloushallinnon ohjelmistojen konsolidaatio on ollut vahvaa ja Visma on talven aikana jatkanut yritysostoja. Visma osti saatavien hallintaan erikoistuneen Pappila Penkkala Groupin maaliskuun alussa ja Movenium Oy:n viime joulukuussa vahvistaen kasvuaan. Sektorin aikaisempien kauppojen logiikka ei kuitenkin ole ainoastaan synergioissa vaan myös kilpailun vähentämisessä. Toisaalta taloushallintomarkkinan yleisiin piirteisiin kuulu muutenkin se, ettei asiakkailla ole pelkästään yhden ohjelmistotarjoajan tuotteita. Esimerkiksi asiakkailla voi olla Tikonin koneelle asennettu lisenssi-ohjelmisto ja lisäksi Heeroksen pilvipalveluita.
Heerosta, Vismaa ja Procountoria tarkastellessa on hyvä muistaa, että SaaS-liiketoimintamallissa käyttäjämäärän kasvu ei suoraan korreloi liikevaihdon kasvun kanssa. Liikevaihdon kasvu alkaa näkyä asteittain ja viiveellä, kun uudet asiakkaat nousevat vähitellen täyteen käyttöasteeseen. Tikon taas on suurimmilta osin perinteinen koneelle asennettava lisenssipohjainen ohjelmisto. Lisenssiohjelmistojen liikevaihto on taas vahvasti etupainotteinen ja tätä seuraa jatkuvat matalat ylläpitotuotot. Tikonin matalampi liikevaihto per käyttäjä heijastelee sitä, että kyseessä on vanha ohjelmisto, jonka myynti painottuu vahvasti ylläpitotuottoihin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Heeros
Heeros on IT-alan yritys. Yhtiö kehittää pilvipohjaisia rahoitusratkaisuja laskutuksen, arkistoinnin ja kirjanpidon käsittelyyn. Lisäksi se tarjoaa mobiilipalveluita itse kehittämänsä mobiilisovelluksen kautta, joka mahdollistaa yhteyden työntekijän matkapuhelimen ja yrityksen työnkulkuohjelman välille. Heeroksella on asiakkaina erityisesti pohjoismaisia teollisuusalan, liikennealan ja vähittäiskaupan yrityksiä. Pääkonttori sijaitsee Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivulla