Caverion: Ennakoivia toimia
Laskemme Caverionin tavoitehinnan 6,50 euroon (aik. 6,80 euroa) pitäen suosituksemme lisää-puolella. Yhtiön Q3-tulos oli odotuksiin nähden aikalailla linjassa. Liikevaihto jäi hieman ennusteista, mutta kannattavuus piti odotuksia paremmin pintansa. Kysyntänäkymät ovat lyhyellä aikavälillä hieman heikentyneet, mikä osaltaan johti yhtiön käynnistämään uudelleenjärjestelytoimenpiteitä. Tämä laski aavistuksen liikevaihdon ennusteitamme, mutta ohjelmasta saatavat vuotuiset 25 MEUR:n säästöt pitivät tulosennusteemme lähes ennallaan. Yhtiön käänne etenee mielestämme tilanne huomioiden hyvin raiteillaan, ja arvostus on tuloskasvupotentiaaliin nähden vielä matillinen.
Q3-tulos kannattavuuden osalta hyvä
Caverion julkisti torstaina aamulla Q3-raportin, joka oli markkinoiden odotuksiin nähden aika hyvin linjassa. Q3:n liikevaihto nousi hieman vertailukaudesta yrityskauppojen avittamana, mutta koronan ja taantuman vaikutukset näkyivät edelleen yhtiön liiketoiminnoissa. Kannattavuus oli hieman odotuksia alhaisemmasta liikevaihdosta huolimatta positiivinen yllätys etenkin suhteellisesti. Yhtiö ei antanut loppuvuodelle ohjeistusta, mutta kertoi käynnistävänsä toimia sopeutuakseen pitkittyneeseen koronaan sekä talouden taantumaan. Toimenpiteiden tulisi parantaa lähivuosien kannattavuutta merkittävästi (vuotuiset säästöt: 25 MEUR), mutta samalla liikevaihdon kysyntänäkymään kohdistuu paineita alaspäin. Kokonaisuutena yhtiö näyttäisi suoriutuneen Q3:n vaikeasta ympäristöstä mallikkaasti ja sopeutustoimenpiteiden vaikutuksien tulisi edelleen vahvistaa yhtiön tuloskäännettä lähivuosina.
Ennusteissa lähivuosille pieniä laskupaineita näkymien johdosta
Yhtiön ilmoittamat toimenpiteet ja näkymät johtivat kuluvan vuoden ennusteiden laskemiseen. Liikevaihto-odotukset myös laskivat seuraaville vuosille, mutta uudelleenjärjestelyohjelman tuomat säästöt pitivät tulosennusteemme suhteellisen ennallaan. Lähivuosien hyvät tuloskasvunäkymät pysyivät ennallaan, ja koronan rajoituksien sekä vaikutuksien väistyessä on yhtiöllä myös selkeämpää parannusvaraa. Odotamme nyt vuonna 2020 liikevaihdon nousevan noin 2,5 %:lla yritysostojen tukemana 2177 MEUR:oon ja oikaistun EBITA:n laskevan hieman vertailukauden tasolta 63 MEUR:oon (oik. EBITA-%: 2,9 %). Ensi vuodelle odotamme yhtiön liikevaihdon kasvavan noin 0,7 %:lla noin 2193 MEUR:oon, jota ajaa etenkin Palveluiden palautuva kysyntä. Kannattavuuden osalta odotamme oikaistun EBITA:n nousevan 87 MEUR:oon vuonna 2021 ja marginaalin nousevan noin 4,0 %:iin. Lähivuosina yhtiön kannattavuutta näkemyksemme mukaan parantaa markkinan palautuminen, kustannussäästötoimet, kunnossa olevien divisioonien kasvava määrä ja tervehtyneempi tilaus- ja projektikanta sekä palveluiden kasvava osuus.
Arvostus houkuttelee edelleen, mutta riskejäkin on
Caverionin hyvä tuloskasvunäkymä (2019-2021e: noin 35% CAGR) ja jatkuvien palveluiden kasvava osuus huomioon ottaen yhtiön arvostus on mielestämme edelleen maltillisella tasolla. Vuoden 2021e EV/EBITDA 6x, P/E 15x ja EV/EBIT 12x tarjoavat nousuvaraa jo hyväksymämme arvostushaarukan alalaitaan nähden (P/E: 16-20x, EV/EBIT 14-18x ja EV/EBITDA 8-10x). Vahvan kassavirran yhtiönä myös lähivuosina kasvava osinko tukee tuotto-odotusta. Haarukoimamme yhtiön tavoitteiden mukainen pidemmän aikavälin potentiaali mielestämme puoltaa myös kyydissä pysymistä, vaikka epävarmuustekijöitä tämän toteutumiseen vielä liittyykin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Caverion on vuonna 2013 rakennusyhtiö YIT:stä irtautunut kiinteistöjen, teollisuuden ja infrastruktuurin teknisiin palveluihin ja projekteihin keskittynyt yritys. Yhtiön osaaminen jakaantuu laajalle rakennusten, infran sekä teollisuuden ja teollisten prosessien koko elinkaaren varrelle käsittäen muun muassa hankekehityksen, projektin toteutuksen, teknisen huollon ja kunnossapidon, kiinteistöjohtamisen ja asiantuntijapalveluita. Caverion toimii Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa yhteensä 11 maassa. Caverionin asiakaskuntaan kuuluvat julkinen sektori, teollisuuden toimijat, kiinteistöjen käyttäjät, pääurakoitsijat ja kiinteistösijoittajat.
Lue lisää yhtiösivulla