Caverion-päivitys - projektiriskit jatkavat kummittelua

Caverion antoi eilen tulosvaroituksen, koska yhtiö kärsi edelleen projektiliiketoiminnan heikkoudesta. Laskimme tulosvaroituksen myötä selvästi kuluvan vuoden ja vuoden 2018 ennusteita, mutta odotamme edelleen tuloskuopan pohjan olevan jo takana ja ensi vuoden aikana selvää kasvua. Caverionin arvostustaso on vuoden 2018 kertoimilla kohtuullinen, mutta jäämme edelleen odottamaan vahvistusta korjaustoimien tehokkuudelle ja näkyvyyden parantumista. Toistamme osakkeen vähennä-suosituksen ja laskemme osakkeen tavoitehinnan 6,50 euroon (aik. 7,30 euroa).
- Caverion tiedotti eilen alkuillasta negatiivisesta ohjeistusmuutoksesta koskien vuoden 2017 oikaistua käyttökatetta. Caverion odottaa nyt, että konsernin käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja kasvaa selvästi (15-30 %) tai merkittävästi (30-100 %) vuonna 2017 edellisvuoteen verrattuna (2016: 15,6 MEUR). Aiempi kannattavuutta koskeva tulosohjeistus oli, että konsernin käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja yli kaksinkertaistuu vuonna 2017. Aikaisempi, vakaata liikevaihdon kehitystä koskeva ohjeistus säilyi ennallaan. Caverionin mukaan ohjeistusmuutoksen taustalla vaikuttavat edelleen vanhoihin projekteihin liittyvät alaskirjaustarpeet. Positiivista on se, että yhtiön kassavirta on paranemassa ja Palvelut-liiketoiminta kehittyy myönteisesti.
- Caverion on aiemmin kertonut, että yhtiö ei ole kuluvana vuonna identifioinut uusia merkittäviä projektien alaskirjausriskejä, sillä projektien valintakriteerejä on kiristetty ja organisaation valmiuksia riskien hallintaan on parannettu. Yhtiö ei kertonut tarkemmin, onko tulosvaroituksen taustalla uusia tunnistettuja riskejä vai vanhojen jo tunnistettujen riskien odotettua suurempia (9/2017 18 MEUR tunnistetut riskit) alaskirjaustarpeita. Olettaen, että uusia, ennakoimattomia ja suuria projektiriskien alaskirjauksia ei enää toteudu ensi vuonna ja tällä hetkellä kumulatiivisesti noin 40 MEUR:n tasolla olevat kustannussäästöt realisoituvat myös ensi vuonna, on Caverionilla nähdäksemme edelleen hyvät mahdollisuudet yltää noin 100 MEUR:n käyttökatteeseen vuonna 2018. Näkyvyys yhtiön kannattavuustason kehitykseen on kuitenkin edelleen heikko. Lisäksi taustalla kummittelevat edelleen Saksan väärinkäytös- ja kilpailunvääristämisepäilyjen mahdolliset korvausvaateet ja -maksut, joiden suuruudesta tai todennäköisyydestä ei ole vielä tarkkaa käsitystä.
- Caverionin onni on, että yhtiön päämarkkinoiden tilanne ensi vuonna ja myös vuonna 2019 näyttää edelleen positiiviselta. Näin ollen yhtiö voi valikoida edelleen tarkasti projektit, viedä rauhassa läpi organisaatiomuutokset ja kehitystoimet sekä kasvaa niillä alueilla, joilla kannattavuus on jo lähtökohtaisesti hyvällä tasolla (Palvelut). Laskimme tulosvaroituksen myötä kuluvan vuoden oikaistun käyttökate-ennusteen 24 MEUR:oon (aik. 32,5 euroa) ja vuoden 2018 vastaavaa ennustetta 10 %:lla 96 MEUR:oon. Osakekohtainen tulos painuu kuluvana vuonna selvästi tappiolliseksi (2017e -0,16 euroa), mutta vuonna 2018 odotamme sen nousevan 0,39 euroon (aik. 0,46 euroa).
- Caverionin arvostustaso on kuluvalle vuodelle erittäin haastava ja ensi vuoden ennusteillakin vain kohtuullinen. Vuoden 2017 ja 2018 EV/EBITDA-kertoimet ovat ennusteillamme 36x ja 8x, sekä vastaavat P/E-luvut (oik.) neg. ja 17x. Vaikka yhtiön operatiivinen riskitaso on tulosvaroituksesta huolimatta laskenut, tuloskehityksen odotetaan paranevan ja vaikka markkinatilanne on ainakin vielä hyvä, jäämme heikon näkyvyyden ja jatkuvien negatiivisten yllätysten vuoksi edelleen seuraamaan sivusta yhtiön käänteen etenemistä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Caverion on vuonna 2013 rakennusyhtiö YIT:stä irtautunut kiinteistöjen, teollisuuden ja infrastruktuurin teknisiin palveluihin ja projekteihin keskittynyt yritys. Yhtiön osaaminen jakaantuu laajalle rakennusten, infran sekä teollisuuden ja teollisten prosessien koko elinkaaren varrelle käsittäen muun muassa hankekehityksen, projektin toteutuksen, teknisen huollon ja kunnossapidon, kiinteistöjohtamisen ja asiantuntijapalveluita. Caverion toimii Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa yhteensä 11 maassa. Caverionin asiakaskuntaan kuuluvat julkinen sektori, teollisuuden toimijat, kiinteistöjen käyttäjät, pääurakoitsijat ja kiinteistösijoittajat.
Lue lisää yhtiösivulla