Consti Yhtiöt päivitys - kasvu kiihtyy

Laskemme kaventuneen nousuvaran myötä Constin suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) ja tarkistamme osakkeen tavoitehinnan 16,40 euroon (aik. 16,35 euroa). Yhtiö palasi Q1:llä odotuksiemme mukaisesti vahvaan kasvuun ja tilauskannan kehitys antaa hyvät edellytykset vahvan kasvuvauhdin säilyttämiseksi myös loppuvuonna. Constin kannattavuus jäi Q1:llä vaatimattomaksi, mutta odotamme, että kausiluonteisesti vahvemmat muut neljännekset kääntävät myös kannattavuuden vahvempaan kasvuun. Consti on asemoitunut myös hyvin hyödyntämään korjausrakentamisen vakaat pitkän aikavälin kasvunäkymät. Pidämme yhtiön arvostuskertoimia yhä maltillisina sekä tuloskasvunäkymiin että verrokkeihin nähden.
- Q1:n noin +12 %:n liikevaihdon kasvu vahvisti aiemman arviomme, että loppuvuonna 2016 nähty uudisrakentamisen imusta, projektikoon pienentymisestä ja tilauskannan tuloutumisen rytminmuutoksista johtunut liikevaihdon kasvun hidastuminen jäi tilapäiseksi, ja Consti palaa vahvistuvan orgaanisen kasvun ja yritysostojen myötä vahvalle kasvu-uralle jälleen kuluvana vuonna. Emme näe Q1:n odotettua vaisummassa kannattavuuskehityksessä syitä huoleen, sillä ensimmäinen neljännes on korjausrakentamisen vahvasta kausiluonteisuudesta johtuen tyypillisesti tuloksellisesti vaisu ja kustannustasoa rasitti lisäksi useiden yritysostojen integraatio- ja transaktiokulut. Yhtiön tilauskannan kehitys oli Q1:llä hyvällä tasolla, kasvaen 11 % vertailukaudesta. Consti kärsi viime vuonna tietyillä osa-alueilla resurssipulasta, mutta tilanne näyttää myös tässä suhteessa paremmalta.
- Markkinanäkymät ovat ennallaan ja kasvun ennustetaan jatkuvan vakaana pitkälle tulevaisuuteen rakennuskannan ikääntymisen ja useiden markkinaa tukevien trendien, kuten kiinteistöjen teknisten vaatimusten kasvun tukemana. Consti on markkinajohtajana, hyvän maantieteellisen asemoitumisensa, sekä kokonaisvaltaisen palvelutarjoaman ansiosta näkemyksemme mukaan hyvin positioitunut markkinoita nopeampaan kasvuun. Lisäksi Constin kasvua tukee aktiivinen yritysostostrategia, johon perustuen yhtiö on tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana neljä yritysostoa. Odotamme yritysostojen nostavan Constin liikevaihtoa noin 4 % kuluvana vuonna. Arvioimme yhtiön tekevän kuluvana vuonna lisää yritysostoja, sillä ne mahdollistavat onnistuessaan hyvin kustannustehokkaasti kasvun kiihdyttämisen ja liiketoiminta-alueiden osaamisen sekä maantieteellisen peiton täydentämisen. Korjausrakentamisen toimiala on hyvin pirstaloitunut ja siten tarjonta pienistä ja keskisuurista yhtiöistä on runsasta.
- Pidimme vuoden 2017-2018 tuloskasvuennusteemme kokonaisuutena lähes ennallaan. Odotamme Constin liikevaihdon kasvavan nyt kuluvana vuonna 10 % (aik. 8 %) ja operatiivisen liikevoiton 15 % 12,6 MEUR:oon (aik. 12,3 MEUR) pääasiassa volyymikasvun ajamana. Ensi vuonna odotamme operatiivisen tuloksen kohoavan edelleen 13,9 MEUR:oon, kun liikevaihdon kasvu jatkuu ja kannattavuus paranee edelleen hiukan kiinteiden kulujen skaalautumisen myötä. Osakekohtaisen tuloksen ennustamme kasvavan lievällä vivulla suhteessa liikevoittoon, sillä yhtiön rahoituskulut alenevat pienenevän velkamäärän myötä. Vuoden 2017-2018 osakekohtaiset tulosennusteemme ovat 1,22 ja 1,37 euroa.
- Positiivisten kasvunäkymien, vahvan historiallisen operatiivisen kehityksen, hyvän kassavirran ja lievän kannattavuuden parannuspotentiaalin vuoksi yhtiölle voidaan hyväksyä 13-14x P/E-kerroin. Constin ennusteidemme mukaiset P/E-luvut vuosille 2016 ja 2017 ovat noin 13x ja 11x, kun taas vastaavat EV/EBITDA-kertoimet ovat noin 9x ja 8x. Vahvasti nousevan osingon ansiosta lähivuosien osinkotuotot kohoavat arviomme mukaan 4,5-6 %:iin. Suhteellisesti osake on arvostettu vuoden 2017 kertoimilla yli 30 %:n alennuksella verrokkiryhmään.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Consti
Consti on Suomessa toimiva rakennusalan yhtiö. Yhtiön liiketoimintaan kuuluvat erilaiset korjaus-, asennus-, hankinta- ja rakennemuutostyöt niin liiketiloihin kuin asuinrakennuksiin. Yhtiö on erikoistunut korjausrakentamiseen sekä talotekniikkaan, mutta tekee valikoiden myös uudisrakentamisen hankkeita. Asiakkaita toimivat muun muassa taloyhtiöt, yritykset, instituutiot sekä valtio että kunnat.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.05.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 261,6 | 287,9 | 302,3 |
kasvu-% | 2,1 % | 10,1 % | 5,0 % |
EBIT (oik.) | 11,0 | 12,6 | 13,9 |
EBIT-% (oik.) | 4,2 % | 4,4 % | 4,6 % |
EPS (oik.) | 1,05 | 1,22 | 1,37 |
Osinko | 0,54 | 0,70 | 0,90 |
Osinko % | 3,7 % | 6,9 % | 8,8 % |
P/E (oik.) | 14,05 | 8,35 | 7,47 |
EV/EBITDA | 9,49 | 6,00 | 5,34 |
