Duell Q4 torstaina: Odotamme ripeän kasvun ja kannattavuuspaineen jatkuneen
Duell julkistaa tavanomaisesta poikkeavaa tilikauden jaksotusta mukaillen Q4-raporttinsa torstaina noin klo 08.30. Odotamme yhtiön liikevaihdon kasvun jatkuneen vauhdikkaana mutta suhteellisen kannattavuuden heikentyneen vertailukaudesta. Raportin yhteydessä huomiomme kohteena ovat seuraavan tilikauden ohjeistuksen lisäksi muun muassa markkinakommentit sekä kassavirran ja velkaantuneisuuden kehitys.
Kasvua orgaanisesta kasvusta ja yritysostoista
Ennustamme Duellin Q4-liikevaihdon kasvaneen vertailukaudesta 66 % 32 MEUR:oon. Ennusteissamme liikevaihdon kasvua vauhdittaa edelleen markkinoita ripeämpänä jatkunut orgaaninen kasvu, mutta suurempi kasvun ajuri ovat kuitenkin tehdyt yritysostot. Duell on ohjeistanut sen tilikauden 2022 liikevaihdon orgaanisen kasvun olevan vähintään 15 % ja ennusteemme odottaa yhtiön ylittävän ohjeistuksen asettamalle rimalle. Siten suhteellisesti suurempi osuus kasvusta ennusteissamme muodostuukin tehdyistä neljästä yritysostosta.
Kannattavuus on arviomme mukaan ollut edelleen paineessa
Ennusteemme Q4:n oikaistuksi liikevoitoksi ilman liikearvon poistoja (EBITA) on 2,2 MEUR, mikä vastaa vertailukautta matalampaa 6,8 %:n EBITA-marginaalia. Duell on kasvanut tilikauden 2022 aikana voimakkaasti, mutta samalla sen kannattavuus on laskenut tuntuvasti edellisien tilikausien tasosta. Tämän taustalla on muun muassa toimitusketjujen haasteiden tuomat ylimääräiset kustannukset logistiikkatoiminnoissa yhdessä muun kustannusinflaation kanssa. Arviomme mukaan toimitusketjuihin liittyvät haasteet ovat alkaneet helpottaa viime aikoina, mutta emme odota näiden olennaisesti tukeneen kannattavuutta vielä Q4:llä. Myöskään epäorgaanisen kasvun myötä syntyneitä tiettyjä päällekkäisiä kustannuksia yhtiö ei ole vielä saatu karsittua Q4:llä. Voitonjakopolitiikkaa mukaillen odotamme Duellin maksavan tilikaudelta 2022 0,03 euron osakekohtaisen osingon.
Huomiomme kohdistuu muun muassa kassavirtaan ja ohjeistukseen
Duellin keskipitkän aikavälin kasvutavoite muodostuu orgaanisesta ja epäorgaanisesta kasvusta. Yhtiö tavoittelee yli 10 %:n orgaanista kasvua ja siten tilikaudelle 2023 annettava ohjeistus todennäköisesti viitoittaa edelleen reipasta kasvuvauhtia. Tilikauden 2023 ennusteemme odottaa 11 %:n kasvua, mikä rakentuu puhtaasti epäorgaanisen kasvun varaan jo tehtyjä yritysostoja heijastellen. Odotammekin kuluttajaluottamuksen romahduksen seurauksena markkinan supistuvan tilikauden 2023 aikana, minkä takia pidämme orgaanisen kasvun edellytyksiä vähintäänkin haastavina.
Kannattavuuden suhteen tilikausi 2022 on ollut tähän mennessä selvästi yhtiön omaa historiaa heikompi ja tilikauden 2023 ennusteemme odottaa melko vakaata kannattavuuskehitystä tilikaudelta 2023 yhä voimakkaana jatkuvaa inflaatiota ja Duellin kasvupanostuksia mukaillen (2022e oik. EBITA-% 7,5 % vs. 2023e 7,4 %). Mielenkiintomme kohteena raportin yhteydessä onkin mahdollinen tilikaudelle 2023 annettava kannattavuusohjeistus. Tilikaudella 2022 haastavan toimintaympäristön ja epäorgaanisen seurauksena Duellin kasvu on haukannut merkittävästi käyttöpääomaa. Kannattavuuden laskun ja käyttöpääoman sitoutumisen seurauksena kasvu onkin ollut kallista ja heikentänyt merkittävästi pääoman tuottoa. Tarkkailemmekin Q4-raportin yhteydessä, minkä verran yhtiö on saanut laskettua käyttöpääomaa ja miten korkealla tasolle kohonnut velkaantuneisuus on kehittynyt. Arviomme mukaan liiketoimintamallin käyttöpääomaa sitovasta luonteesta huolimatta Duellin normalisoidun käyttöpääoman tason tulisi olla selvästi viimeaikaista tasoa maltillisempi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Duell
Duell on vuonna 1983 perustettu moottoriurheilun (powersports) jakelija Euroopan jälkimarkkinoilla. Duell tarjoaa moottoripyörä-, ATV‑maastoajoneuvo‑ (all-terrain-vehicle), moottorikelkka-, polkupyörä- ja veneilytuotteita kuten teknisiä osia ja varaosia sekä henkilökohtaisia tarvikkeita (esimerkiksi vaatteita ja varusteita), jälleenmyyjille usealla Euroopan markkinalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut04.09.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 76,8 | 121,4 | 134,4 |
kasvu-% | 29,15 % | 58,13 % | 10,76 % |
EBIT (oik.) | 8,0 | 9,1 | 9,9 |
EBIT-% (oik.) | 10,48 % | 7,52 % | 7,40 % |
EPS (oik.) | 0,16 | 0,23 | 0,23 |
Osinko | 0,00 | 0,03 | 0,07 |
Osinko % | 85,71 % | 200,00 % | |
P/E (oik.) | 3,98 | 0,15 | 0,16 |
EV/EBITDA | 6,61 | 6,13 | 4,31 |