Eezy Q3: Vahva suoritus markkinan voimakkaassa vastatuulessa
Henkilöstöpalvelualan yhtiö Eezy julkaisi aamulla Q3-raporttinsa. Yhtiön raportoitu liikevaihto kasvoi Smile-järjestelyn myötä selvästi pandemian aiheuttamasta kysynnän laskusta huolimatta ja ylitti ennusteemme. Q3-kannattavuus oli erittäin vahvalla tasolla ja siten yhtiön tulos ylitti ennusteemme selvästi. Yhtiö luopui keväällä kuluvaa vuotta koskevasta ohjeistuksestaan, eikä antanut uutta ohjeistusta tässä vaiheessa. Odotamme osakkeelle tänään positiivista kurssireaktiota tulosennusteiden selvää ylitystä heijastellen. Yhtiön klo 12.00 alkavaa Q3-tiedotustilaisuutta voi seurata tästä linkistä.
Eezyn liikevaihto kasvoi vertailukauden tasosta lähes 23 % 53,1 MEUR:oon, mikä ylitti noin 49 MEUR:n tasolla olleet ennusteet. Liikevaihdon kasvua veti Smile-järjestelyn myötä edelleen merkittävästi kasvanut henkilöstövuokrauksen liikevaihto (28 %), joka oli myös ennusteemme ylityksen taustalla. Vastaavasti Asiantuntijapalvelut, Franchise-tuotot ja kevytyrittäjäpalvelut kärsivät kysynnän laskusta selvästi (19-31 %), mikä oli linjassa ennusteidemme kanssa.
Oikaistua käyttökatetta Eezy teki Q3:lla 6,0 MEUR, mikä ylitti selvästi 3,2 MEUR:n tasolla olleen ennusteemme sekä myös konsensuksen 3,6 MEUR:n ennusteen. Tämä vastaa yhtiölle erinomaista 11,3 %:n käyttökatemarginaalia ja osoittaa yhtiön kustannustason laskuun tähdänneen ohjelman edenneen vahvasti. Yhtiö kirjasi tulokseen odotuksiamme suuremmat oikaisuerät, mutta tästäkin oikaistuna kannattavuus oli selvästi odotuksiamme vahvemmalla tasolla. Alemmilla riveillä rahoituskustannukset ja verot olivat normaaleilla tasoillaan ja siten Q3:n 0,10 euron osakekohtainen tulos ylitti selvästi 0,04 euron tasolla olleet ennusteet operatiivista tulosta peilaten. Hyvällä tasolla säilynyttä tuloskuntoa peilaten yhtiö vahvisti maksavansa 0,10 euron osingon vuodelta 2019, jota koskevaa päätöstä lykättiin keväällä.
Eezy perui keväällä kuluvaa vuotta koskevan ohjeistuksensa, eikä antanut raportilla uutta ohjeistusta. Tämä oli lievästi yllättävää huomioiden, että kuluvaa vuotta on jäljellä vajaa kaksi kuukautta. Lyhyen tähtäimen näkymä on yhtiön mukaan edelleen sumuinen ja asiakkaiden toimintaedellytykset voivat muuttua nopeastikin. Yhtiön mukaan pandemian toinen aalto on tehnyt asiakkaista varovaisempia ja ravintoloita koskevat rajoitukset ovat heikentäneet näkymiä Horeca-sektorilla. Markkinakommenteissa ei ollut mielestämme kokonaisuudessa yllätyksiä ja raportin pohjalta arvioimme alustavasti kannattavuusennusteissamme olevan nousupainetta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Eezy
Eezy Oyj on työelämän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla hyvän työelämän tekijä. Eezy palvelee asiakkaitaan henkilöstövuokrauksen, yrityskulttuurimuotoilun, johtamisen kehittämisen, rekrytointien, työllistämispalveluiden, kevytyrittäjyyden ja henkilöstötutkimuksien saralla. Eezyllä on vahva tuntuma suomalaiseen työelämään, sillä se muun muassa työllistää vuosittain 25 000 henkilöä, vie läpi 1 000 organisaatioiden kehitysprojektia, analysoi 200 000 henkilöstötutkimusvastausta ja tekee 2 300 henkilöarviota. Eezyn liikevaihto oli vuonna 2022 248 MEUR, ja Eezyn osake noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut11.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 169,8 | 197,6 | 218,3 |
kasvu-% | 108,1 % | 16,4 % | 10,5 % |
EBIT (oik.) | 11,8 | 4,4 | 9,7 |
EBIT-% (oik.) | 6,9 % | 2,2 % | 4,4 % |
EPS (oik.) | 0,46 | 0,09 | 0,26 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,10 |
Osinko % | 12,1 % | ||
P/E (oik.) | 13,80 | 9,08 | 3,20 |
EV/EBITDA | 16,86 | 5,72 | 3,55 |
