Eezy tavoittelee tehokkuuden nousua uudistamalla toimintamalleja
Tavoitteiden saavuttamiseksi yhtiö harkitsee toimintojen tehostamista kumppanuuksilla, roolien ja vastuiden selkeyttämistä sekä mahdollisia henkilöstövähennyksiä.
Yhtiö käynnistää toimintamallien uudistamisen
Eezy tiedotti keskiviikkona, että yhtiö käynnistää toimintamallien uudistamisen, jonka tavoitteena on luoda operatiivisesti tehokasta, kilpailukykyinen ja kasvussa skaalautuva toimintamalli. Tähän yhtiö pyrkii tarkastelemalla toimintaprosesseja, tapoja toteuttaa eri toimintoja erityisesti hallinnon ja tukipalveluiden osalta sekä kiinteitä kustannuksia kokonaisuutena. Tavoitteiden saavuttamiseksi Eezy harkitsee kumppanuuksia, roolien ja vastuiden selkeyttämistä sekä mahdollisia henkilöstövähennyksiä toimintojen tehostamiseksi.
Eezy on kasvanut historiassaan lukuisten yritysostojen avulla ja käsityksemme mukaan näiden integrointi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ei ole edennyt toivotulla tai optimaalisella tavalla. Tätä peilaten toimintamallien tarkastelussa ja uudistamisessa voi olla potentiaalia tehostaa toimintaa. Lisäksi paremmalla nykyisen palveluportfolion ristiinmyynnillä yhtiöllä on arviomme mukaan potentiaalia kasvaa nykyisissä asiakkuuksissa ilman merkittäviä kulupanostuksia. Suoraviivaisempia tehotustoimia olisi taas arviomme mukaan saatavilla henkilöstövähennyksien kautta. Jäämme kuitenkin odottamaan toimintamallin uudistamisprosessin osalta lisäkonkretiaa ennen mahdollisia ennusteiden tarkasteluja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Eezy
Eezy Oyj on työelämän asiantuntijatalo, jonka missiona on olla hyvän työelämän tekijä. Eezy palvelee asiakkaitaan henkilöstövuokrauksen, yrityskulttuurimuotoilun, johtamisen kehittämisen, rekrytointien, työllistämispalveluiden, kevytyrittäjyyden ja henkilöstötutkimuksien saralla. Eezyllä on vahva tuntuma suomalaiseen työelämään, sillä se muun muassa työllistää vuosittain 25 000 henkilöä, vie läpi 1 000 organisaatioiden kehitysprojektia, analysoi 200 000 henkilöstötutkimusvastausta ja tekee 2 300 henkilöarviota. Eezyn liikevaihto oli vuonna 2022 248 MEUR, ja Eezyn osake noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.05.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 219,0 | 200,5 | 209,8 |
kasvu-% | −11,56 % | −8,46 % | 4,64 % |
EBIT (oik.) | 4,0 | 6,0 | 7,3 |
EBIT-% (oik.) | 1,84 % | 2,98 % | 3,49 % |
EPS (oik.) | 0,03 | 0,11 | 0,13 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 64,85 | 12,49 | 10,53 |
EV/EBITDA | 6,88 | 6,58 | 5,37 |