EKP askelta lähempänä poistaa pankkien voitonjakokielto
Financial Times uutisoi eilen sisäisiin lähteisiin vedoten, että EKP olisi luopumassa pankkien voitonjakokiellosta ensi vuoden alusta alkaen. Viralliset päätökset asiasta annetaan 10.12., kun EKP on julkaissut päivitetyt talousennusteensa. Pidämme voitonjakokiellon poistumista vakavaraisten pankkien osalta käytännössä varmana, sillä sille ei mielestämme ole enää kevään kaltaisia perusteita. On mahdollista, että EKP jatkaa voitonjakokieltoa heikompien pankkien osalta, mutta tähänkin liittyy haasteita, sillä käytännössä EKP heikentäisi luottamusta jo valmiiksi heikommassa kunnossa olevia pankkeja kohtaan.
Seuraamistamme yhtiöistä voitonjakokiellon poistumisella olisi suora vaikutus Aktiaan ja Sampoon (Nordean kautta) sekä epäsuora vaikutus Evliin. Aktia ja Nordea ovat molemmat kertoneet tavoitteekseen jakaa vuoden 2019 osingot heti alkuvuodesta, kunhan EKP:n kielto poistuu. Evli ehti jakaa 2019 osinkonsa viime keväänä, mutta luonnollisesti kiellon poistuminen mahdollistaa myös Evlille vuoden 2020 osingonjaon tulevana keväänä. Kommentoimme EKP:n voitonjakokiellon todennäköistä poistumista edellisellä Aktia-videollamme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
