Endomines laajentaa maanalaiseen tuotantoon Hoskossa
Tämän taustalla on yhtiön usko Hoskon merkittävään kullantuotantopotentiaaliin. Yhtiön samalla kertomien alueen tilannetietojen perusteella alueen avolouhoksen tuotantovolyymit ovat jääneet hieman meidän odotuksistamme, eikä toisaalta alueen kokonaistuotantoon ole maanalaisen tuotannon myötä tiedossa suurempia muutoksia aikaisemmin kommentoituihin odotuksiin nähden. Siten tiedotteella ei ole myöskään välitöntä vaikutusta tuotantoennusteisiimme.
Toimintaa laajennetaan avolouhoksen lisäksi maan alle
Yhtiö tiedotti torstaina, että se on päättänyt laajentaa kaivostoimintaansa Hoskossa helmikuussa avatun avolouhoksen (kts. kommenttimme täältä) lisäksi maanalaiseen kaivokseen. Päätöksen taustalla on yhtiön usko Hoskon merkittävään kullantuotantopotentiaaliin. Yhtiö arvioi Hoskon tuotantoalueen tukevan yhtiön kullan kokonaisvuosituotantoa 10–20 %:lla. Sen mukaan alueella on tähän mennessä louhittu malmia 5 641 tonnia keskipitoisuudella 3,5 g/t kultaa. Endominesin mukaan tuotantoalueen laajentaminen ei myöskään vaadi siltä merkittäviä investointeja ja maanalaisen louhinnan tulisi tukea jo kuluvan vuoden kehitystä, mitkä ovat luonnollisesti positiivisia seikkoja.
Ei välitöntä vaikutusta ennusteisiin
Yhtiön kertomien tilannetietojen perusteella Hoskon tuotanto on ollut kuitenkin verrattain maltillista tähän mennessä, sillä yhtiö odotti jo avolouhoksen avauksen yhteydessä sen tuotannon vastaavan 10–20 % vuoden 2024 kokonaistuotannosta, mistä ainakin tähän mennessä on hieman jääty (Hoskon tuotanto tähän mennessä laskelmiemme perusteella ilman mahdollisia saantoon liittyviä vähennyksiä 635 oz vs. H1’24 kokonaistuotanto 7019 oz). Toisaalta on kuitenkin hyvä huomioida, että avolouhoksen käynnistyksen yhteydessä yhtiön on todennäköisesti täytynyt louhia jonkin verran sivukiveä. Kokonaisuutena alueen tuotannon ylösajo on kuitenkin ollut ainakin hieman meidän odotuksiamme hitaampaa, eikä toisaalta alueen kokonaistuotantoon ole maanalaisen tuotannon myötä tiedossa suurempia muutoksia aikaisemmin kommentoituihin odotuksiin nähden.
Näemme maanalaisen kaivoksen avaamisen kuitenkin lievästi positiivisena, sillä arvioimme tämän vauhdittavan osaltaan alueen volyymikasvua ja toisaalta lisäävän tuotantovarmuutta (riippuvuus avolouhoksesta laskee) myöhemmässä vaiheessa. Lisäksi tämä mahdollistaa yhtiölle käsityksemme mukaan paremmat edellytykset alueen jatkotutkimuksille (maanalaiset kairaukset). Olimme kuitenkin jo valmiiksi odottaneet sekä Hoskon että koko konsernin tuotantovolyymien olevan selvästi nousujohteisia loppuvuoden aikana, emmekä siten näe tiedotteen perusteella konsernitason tuotantoennusteisiimme kohdistuvan välittömiä muutospaineita, vaan jäämme tässä kohtaa odottamaan Q3-tuotantolukuja.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Endomines Finland
Endomines Finland Oyj on suomalainen kaivosyhtiö, jonka toiminta keskittyy kullan tuotantoon ja malminetsintään Karjalan kultalinjalla, Itä-Suomessa. Yhtiö omistaa myös oikeudet seitsemään kultaesiintymään Yhdysvalloissa. Endomines tuottaa kultaa koru- ja elektroniikkateollisuudelle, ja luo arvoa muuttamalla luonnonvarat vauraudeksi, joka sijoituskohteena pitää suosionsa. Endomines on listattu OMX Helsingin päälistalle (PAMPALO). www.endomines.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.08.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 19,7 | 30,3 | 37,5 |
kasvu-% | 45,93 % | 53,56 % | 23,85 % |
EBIT (oik.) | −3,0 | 3,5 | 8,1 |
EBIT-% (oik.) | −15,23 % | 11,58 % | 21,62 % |
EPS (oik.) | −0,54 | 0,09 | 0,51 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | 88,22 | 15,56 |
EV/EBITDA | - | 14,72 | 8,67 |