Ericssonin uusi strategia ei vakuuttanut

Ericssonin uusi toimitusjohtaja Börje Ekholm esitteli eilen yhtiön uutta strategiaa, joka painottui lähinnä kustannussäästöihin ja fokuksen palauttamiseen. Kustannussäästöjä lukuun ottamatta strategiasta puuttuivat konkreettiset toimenpiteet, minkä takia vastaanotto markkinoilla oli nuiva (osake -2,6 %). Yhtiö ei kertonut tarkemmista tehostamistoimenpiteistä, mutta arvioi uudelleenjärjestelykulujen nousevan tänä vuonna 8 miljardiin kruunuun, kun aiempi arvio oli 3 miljardia kruunua.
Ericsson tulee kirjamaan Q1:lle noin 1,7 miljardin dollarin edestä alaskirjauksia, varauksia ja uudelleenjärjestelykuluja. Markkinoilla hermostuttiin erityisesti noin miljardin arvoisista asiakassopimuksiin liittyvistä tappiovarauksista, joihin yhtiö ei tarjonnut kunnollista selitystä. Lisäksi Ericsson on hävinnyt viime aikoina merkittäviä sopimuksia ZTE:lle, Huaweille ja Nokialle. Ekholm kommentoi huolestuneena verkkomarkkinan laskua sekä Ericssonin markkinaosuuden heikentymistä. Yhtiö toisti sen arvion markkinoiden 2-6 %:n laskusta tänä vuonna, mutta ei tarjonnut suunnitelmaa siitä, miten se aikoo vastata heikentyvän markkinan haasteisiin. Yhtiö kertoi tavoittelevansa vähintään kannattavuuden kaksinkertaistamista noin 12 %:n liikevoiton tasolle, mutta kulusäästöjen lisäksi muita askelmerkkejä tavoitteen saavuttamiseksi ei esitetty.
Yhtiö palauttaa fokusta mobiiliverkkojen liiketoimintaan ja panostaa tehokkuuteen sekä kulusäästöihin. Strategian yllätyksetön prioriteettialue oli 5G-teknologia, mutta 5G-teknologian tuomia merkittäviä volyymejä joudutaan odottamaan vielä vuosia. Yhtiön aiemman strategian kasvun kulmakivenä olleet tappiolliset TV&Media -liiketoiminnot tullaan todennäköisesti divestoimaan. Operaattoreiden ohjelmistoliiketoiminnoissa Ericsson on ollut Nokiaa edellä jo vuosia yhtiön lähdettyä tähän markkinaan aggressiivisin yritysostoin. Ericsson ei kuitenkaan ole menestynyt odotetulla tavalla tälläkään alueella. Nokia on Alcatel-Lucent -yrityskaupan jälkeen lähtenyt panostamaan itsenäiseen ohjelmistoliiketoimintaan muun muassa Comptel-yritysostolla.
Käytännössä Ericsson toteuttaa strategiassaan nyt paljon samoja asioita, joita Nokia teki jo vuosia sitten. Uusi strategia ei ainakaan paperilla palauttanut luottamusta yhtiöön, vaikka toimeenpanon onnistuminen nähdään vasta lähivuosina. Ericssonin kompurointi antaa mielestämme hyvää etumatkaa Nokialle, jolla on selkeä strateginen suunta, todistetusti kilpailukykyiseksi trimmattu kustannusrakenne sekä paremmin markkinatrendeihin vastaava tuotetarjonta. Nokian osaketta hinnoitellaan tulospohjaisesti Ericssonia edullisemmin, mikä tekee Nokiasta tällä hetkellä entistä kiinnostavamman. Ericssonin ongelmien suurin hyötyjä on kuitenkin historiassa ollut Huawei ja näin tulee todennäköisesti olemaan jatkossakin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokia
Nokia on vuonna 1865 perustettu globaali suomalainen tietoliikennealalla toimiva yhtiö, jonka liiketoimintoihin lukeutuu teknologiakehitys ja sen lisensointi. Nokia kuuluu alansa suurimpiin yrityksiin ruotsalaisen Ericssonin ja kiinalaisen Huawein rinnalla. Nokia toimii lähes jokaisella mantereella ja sillä on maailmanlaajuinen johtoasema mobiili- ja kiinteiden verkkojen infrastruktuurissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut16.03.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 23 613,0 | 22 713,9 | 23 247,0 |
kasvu-% | 88,9 % | −3,8 % | 2,3 % |
EBIT (oik.) | 2 171,7 | 2 187,7 | 2 714,0 |
EBIT-% (oik.) | 9,2 % | 9,6 % | 11,7 % |
EPS (oik.) | 0,22 | 0,25 | 0,33 |
Osinko | 0,17 | 0,18 | 0,20 |
Osinko % | 3,7 % | 4,0 % | 4,4 % |
P/E (oik.) | 20,77 | 17,97 | 13,73 |
EV/EBITDA | 42,68 | 10,13 | 7,02 |
