Fodelia Q1 tiistaina: Kustannuspaineelta ei voida välttyä
Fodelia julkistaa Q1-raporttinsa tiistaina 3.5. Odotamme alkuvuoden tuloksen kärsineen huomattavasta kustannustason noususta useissa eri tuotannontekijöissä. Liikevaihdon osalta odotamme hyvää orgaanista kasvua Feelian vetämänä. Toimintaympäristön epävarmuudet kasvattavat ennusteisiimme liittyviä riskejä myös loppuvuoden osalta.
Liikevaihdolta lupa odottaa kasvua jatkuneista koronarajoituksista huolimatta
Odotamme Q1:n liikevaihdolta kasvaneen 9,0 MEUR:oon, mikä tarkoittaa 19 %:n kasvua edellisvuoteen ja koostuu lähes puhtaasti orgaanisesta kasvusta. Foodservice-markkinan koronarajoituksista johtunut heikkous alkuvuonna rajoittaa liikevaihdon kasvua, mutta toisaalta samoista ongelmista kärsittiin myös vertailukaudella. Odotamme Feelian osalta vahvaa 28 %:n kasvua. Real Snacksin ja Perniön Lihan osalta odotuksemme ovat maltillisemmalla 10 %:n tasolla. Fodelia teki vuoden vaihteen tienoilla hinnankorotuksia kompensoidakseen raaka-aine- ja tuotantokustannuksia, jotka nousivat huomattavasti jo vuoden 2021 loppupuolella.
Kannattavuus kärsii poikkeuksellisesta kustannusinflaatiosta
Odotamme Fodelian kohtaavan merkittäviä kustannushaasteita vuoden 2022 alkupuoliskolla, johtuen etupäässä viimeaikaisesta yleisestä kustannustason noususta sisältäen mm. raaka-aineiden, energian, pakkausmateriaalien ja kuljetuskustannusten nopean kohoamisen. Feelian puolella kohonneita kustannuksia voidaan arviomme mukaan viedä nopeammin hintoihin, mutta vähittäiskaupasta riippuvaiset Real Snacks ja Perniön Liha kärsivät kustannusten noususta tyypillisesti enemmän. Lisäksi koronapandemian aiheuttamat sairauspoissaolot ovat voineet kasvattaa tuotannon henkilöstökustannuksia, kuten esimerkiksi Apetitin Q1-tuloksen kohdalla nähtiin. Ennustamme Fodelian Q1 liikevoitoksi 0,3 MEUR (3,4 % liikevaihdosta), mikä on enemmän kuin vuosi sitten (0,0 MEUR), jolloin koronapandemian lisäksi kannattavuutta heikensivät mm. Pyhännän tehdasinvestointiin liittyneet kustannukset. Q1:n kannattavuusennusteeseen kohdistuu kuitenkin merkittävästi epävarmuutta poikkeuksellisen markkinatilanteen takia.
Toimintaympäristön riskit kasvattavat ennusteisiin liittyvää epävarmuutta
Vuoden 2022 ohjeistuksen mukaan Fodelian liikevaihto kohoaa 40-50 MEUR:oon (2022e: 41 MEUR). Lisäksi liikevoiton ja suhteellisen kannattavuuden arvioidaan paranevan edellisvuodesta (2021 EBIT: 1,2 MEUR tai 3,5 % liikevaihdosta), kun meidän raportoidun liikevoiton ennusteemme on 2,4 MEUR (5,9 % liikevaihdosta). Ennusteisiimme sisältyy oletus, että kustannustason nousuun liittyvän kannattavuushaasteet saadaan pääosin paikattua Q1:n jälkeen ja H2:n kannattavuus olisi jo hyvällä tasolla. Nykyiset toimintaympäristöön liittyvät haasteet, etupäässä kustannusten nousu, voivat uhata kannattavuuden toipumista, minkä vuoksi koko vuoden kannattavuusnäkymään kohdistuu tavanomaista enemmän epävarmuutta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen elintarvikealan yhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat B2B-asiakkaita palveleva valmisruokavalmistaja Feelia, kuluttajatuotteita kuten snackseja valmistava Oikia sekä Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut09.02.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 34,1 | 41,3 | 47,8 |
kasvu-% | 48,3 % | 21,4 % | 15,7 % |
EBIT (oik.) | 1,5 | 2,8 | 4,0 |
EBIT-% (oik.) | 4,4 % | 6,7 % | 8,4 % |
EPS (oik.) | 0,13 | 0,28 | 0,42 |
Osinko | 0,04 | 0,10 | 0,15 |
Osinko % | 0,5 % | 1,4 % | 2,1 % |
P/E (oik.) | 58,00 | 25,07 | 17,05 |
EV/EBITDA | 28,48 | 16,78 | 11,21 |
