Fodelia tähtää portfolionsa laajentamiseen tekemällä aiesopimukset kahdesta yritysostosta
Fodelia kertoi tiistaina allekirjoittaneensa aiesopimukset, joiden mukaan se hankkisi 100 %:n omistusosuuden Perniön Liha Oy:stä sekä TJ Jockis Oy:stä ja sen tytäryhtiö Pita Factory Oy:stä. Perniön Liha on Salossa toimiva perheyritys ja yksi Suomen vanhimmista makkaratehtaista. Yhtiön päätuotteita ovat luonnonkuoriin valmistetut erikoismakkarat ja maksamakkarat. Tuotteita myydään Perniön ja Helsingin Makkaratehdas -brändien alla. TJ Jockis Oy on holdingyhtiö, joka omistaa 100 % Pita Factory Oy:stä. Pita Factoryn tehdas Jokioisissa valmistaa kotimaisia välipalatuotteita ja pitaleipää. Kauppojen toteutuminen edellyttää Fodelian suorittamaa due diligence -tarkastusta, muiden aiesopimuksissa sovittujen ehtojen toteutumista ja lopullisten ehtojen hyväksyntää. Yrityskauppoihin liittyy vielä epävarmuutta, mutta Fodelia arvioi niiden toteutuvan 31.12.2020 mennessä.
Yrityskaupat toisivat jatketta Fodelian kasvavalle elintarvikeportfoliolle, johon kuului listautumisen aikana valmisruokia tuottava Feelia ja sipsiyhtiö Real Snacks. Konserni osti vielä joulukuussa 2019 liha- ja kasvisjalosteita valmistavan Beofood Oy:n. Tiistaina tiedotetut aiesopimukset toisivat Fodelialle sellaisia Food service -kanavan tuotteita, mitä sillä ei vielä ole. Uudet yhtiöt vahvistaisivat myös Fodelian vähittäiskauppatarjontaa ja pienentäisivät konsernin riippuvuutta Food service -segmentistä, jolla on ollut tänä vuonna isoja haasteita koronapandemian takia. Hajautetumman riskiprofiilin lisäksi uusilla yhtiöillä olisi myös mahdollisuus luoda synergioita mm. hankinnan ja valmistuksen kautta. Fodelia saisi kaupassa uusia tuotekategorioita ja tunnettuja vähittäiskaupan brändejä osaksi oman myyntikenttänsä ja Feelian verkkokaupan tarjontaa.
Perniön Lihan vuoden 2020 ennustettu liikevaihto on tiedotteen mukaan 6 MEUR ja käyttökate 0,5 MEUR (EBITDA ~8 %). Pita Factoryn vastaava luvut ovat 1,5 MEUR ja 0,3 MEUR (EBITDA ~20 %). Yhteenlasketut liikevaihdot ovat siten 7,5 MEUR ja käyttökatteet 0,8 MEUR (EBITDA ~11 %) Yrityskauppojen toteutumiseen ja lopullisiin ehtoihin liittyvän epävarmuuden vuoksi emme vielä sisällytä näitä Fodelian ennusteisiimme, mutta jos/kun kaupat toteutuvat, on lähivuosien liikevaihto- ja tulosennusteissamme nousupainetta. Mikäli ostettavat yhtiöt olisivat olleet Fodelian omistuksessa vuoden 2020 alusta lähtien, olisi Fodelian 2020 pro forma -liikevaihto ollut 32 % ennustettamme suurempi (30,7 MEUR vs. 23,2 MEUR) ja käyttökate 36 % ennustettamme suurempi (3,0 MEUR vs. 2,2 MEUR).
Järjestelyjen kauppahinnat ovat yhteensä noin 4,7 MEUR, josta noin 60 % maksetaan Fodelian osakkeilla ja loput rahavaroina. Fodelia ei H1’20 lopussa omistanut omia osakkeita, joten odotamme yhtiön käyttävän suunnatun osakeannin kautta syntyviä uusia osakkeita kaupan maksuvälineenä. Yritysostojen rahoittaminen omilla osakkeilla dilutoisi Fodelian nykyisiä osakeomistajia hieman (arviomme mukaan uusia osakkeita laskettaisiin liikkeelle noin 5 % nykyisestä osakemäärästä). Mahdollisuus käyttää omia osakkeita maksuvälineenä yritysjärjestelyissä oli yksi Fodelian listautumisen kautta tavoitelluista hyödyistä ja arviomme mukaan omia osakkeita hyödynnettäisiin tässä kaupassa hyvin tehokkaasti osakkeen nykyistä korkeaa arvostustasoa ajatellen (Fodelian 2020 EV/S 2,7x, EV/EBITDA 29x ja P/E 61x). Ostettavien yritysten taserakenteista kerrottiin vain, että yhteenlasketut varat ovat 2,4 MEUR, velat 1,3 MEUR ja kaupoista syntyy noin 3,7 MEUR:n liikearvo. Tarkat arvot määräytyvät kaupantekohetkellä. Jos oletamme, että yhtiöillä ei ole korollisia nettovelkoja ja velattomat yritysarvot (EV) vastaavat kauppahintoja, ovat yrityskauppojen kertoimet (EV/S 0,6x ja EV/EBITDA 6x) mielestämme kohtalaisen matalat (joskin elintarvikealalle tyypilliset). Aiesopimusten mukaiset transaktiot (4,7 MEUR) ovat noin 8 % Fodelian 60 MEUR:n markkina-arvosta. Fodelialla oli H1’20 lopussa kassavaroja noin 3 MEUR, joten sen rahavarat eivät olisi riittäneet kauppojen rahoittamiseen, kun otetaan vielä huomioon edessä olevat investoinnit Feelian tehdaslaajennukseen (5 MEUR) ja Real Snacksin tehtaan automatisointiin (1 MEUR). Myös tämän takia pidämme oman osakkeen käyttämistä yritysostossa tähän tilanteeseen järkevänä liikkeenä.
Fodelia ei kokenut tarpeelliseksi muuttaa tiedotteen yhteydessä pitkän aikavälin tavoitteitaan, joihin kuuluu 1) keskimäärin noin 25 %:n vuotuinen liikevaihdon kasvu 2) liikevoittomarginaali keskimäärin yli 10 % ja 3) liikevaihtotavoite vuodelle 2024 yli 60 MEUR. Yrityskaupat tulisivat toteutuessaan auttamaan Fodeliaa kasvutavoitteiden saavuttamisessa, mutta esim. Perniön Lihan viime vuosien kannattavuustaso (2018-2019 EBIT-% noin 2-3 %) aiheuttaa arviomme mukaan lievää painetta Fodelian kannattavuustavoitteen (EBIT 10 %) saavuttamiselle. Tulemme päivittämään ennusteemme uudelle kokonaisuudelle, jos/kun yrityskaupat toteutuvat.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Fodelia
Fodelia on suomalainen elintarvikealan yhtiö. Konsernin portfolioon kuuluvat B2B-asiakkaita palveleva valmisruokavalmistaja Feelia, kuluttajatuotteita kuten snackseja valmistava Oikia sekä Bravedo-konsernin kanssa perustettu yhteisyritys Fodbar. Yhtiön kotipaikka on Pyhäntä ja tuotantolaitokset sijaitsevat Pyhännällä, Kokkolassa ja Jokioisessa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut13.10.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 19,7 | 23,2 | 29,9 |
kasvu-% | 28,3 % | 17,8 % | 29,0 % |
EBIT (oik.) | 2,0 | 1,4 | 2,7 |
EBIT-% (oik.) | 10,0 % | 6,0 % | 8,9 % |
EPS (oik.) | 0,21 | 0,14 | 0,28 |
Osinko | 0,07 | 0,08 | 0,12 |
Osinko % | 1,1 % | 1,1 % | 1,6 % |
P/E (oik.) | 31,32 | 52,72 | 26,32 |
EV/EBITDA | 19,47 | 25,15 | 15,55 |
