Goforen heinä- ja elokuu olivat odotuksiamme hieman positiivisemmat
Tiivistelmä
- Goforen heinä- ja elokuun liikevaihto ylitti odotuksemme, laskien työpäiväkorjattuna vain 2 %, mikä oli 0,7 MEUR yli ennusteemme.
- Tehokkuusparametri, liikevaihto per työntekijä per päivä, kääntyi kasvuun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, mikä tukee kannattavuuskehitystä ja vähentää siihen liittyvää riskiä.
- Yhtiö raportoi myynnin vilkastumisesta erityisesti yksityisellä sektorilla, ja useita uusia sopimuksia voitettiin kesän aikana.
- Henkilöstömäärä ja kapasiteetti laskivat hieman odotuksiamme vastoin, mutta laskutusasteet paranivat, mikä heijastaa hyvää työtilannetta.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Gofore kertoi eilen heinä- ja elokuun lukuja. Liikevaihdon lasku loiveni ja laski odotuksiamme vähemmän. Erityisen positiivista oli, että laskemamme tehokkuusparametri oli odotuksia parempi ja kääntyi pitkästä aikaa kasvuun. Tämä tukee kannattavuuskehitystä ja laski siihen liittynyttä riskiä. Yhtiö toisti Q2-raportin yhteydessä annetut kommentit yksityisen sektorin varovaisen positiivisesta kysynnän kehityksestä. Henkilöstömäärä laski kuitenkin edelleen hieman. Kokonaisuutena lomien takia hiljainen heinäkuu ja elokuu olivat silti odotuksiamme hieman positiivisemmat.
| Ennuste vs toteuma | Enn | Tot | Ero, % & kpl | Enn | |||
| 08.25 | 08.25 | 08.25 | 2025 | ||||
| Liikevaihto | 14,3 | 14,7 | 2,5 % | 192,9 | |||
| muutos työpäiväkorjattuna, % | -5 % | -2 % | 2,3 % | 4 % | |||
| Liikevaihto k/henkilö/työpäivä, kk | 0,466 | 0,484 | 3,8 % | 0,48 | |||
| muutos, % v/v | -2 % | 2 % | 3,7 % | -2 % | |||
| Oma kapasiteetti + alihankinta, kasvu kk | 83 | 71 | -12 | 292 | |||
| Alihankinta kokonaiskapasiteetin lisäksi (%) | 10,2 % | 10,3 % | 0,1 % | ||||
Lähde: Gofore ja Inderes
Liikevaihdon lasku loiveni ja laski odotuksiamme vähemmän
Gofore kertoi eilen heinä- ja elokuun liikevaihdon laskeneen työpäivät huomioiden 2 % 5,8 MEUR ja 14,7 MEUR:oon, mikä oli yhteensä 0,7 MEUR yli ennusteemme. Työpäiväkorjattuna liikevaihdon lasku loiveni edellisistä kuukausista (-3 - -4 %). Heinäkuu on merkitykseltään pieni, koska se on pääosin lomakuukausi. Elokuu on taas lähes jo normaalin tasoinen kuukausi, kun pääosa on palannut lomilta. Työpäiviä oli elokuussa vertailukautta yksi vähemmän. Yhtiö kommentoi loppukesän olleen mukavan vilkasta aikaa myynnillisesti erityisesti yksityisellä sektorilla, missä tarjouspyyntöjen perusteella on Q2:n tapaan nähtävissä patoutuneen kysynnän virkoamista mm. elintarvikealalla ja teollisuudessa. Yhtiö kertoi myös useammasta kesän aikana voitetusta sopimuksesta. Huld yritysosto näkyy odotetusti luvuissa syyskuusta lähtien.
Goforen liikevaihto kuukausitasolla

Lähde: Gofore ja Inderes
Käänne ei vielä toteutunut, kun kapasiteetti laski hieman edelleen
Goforen henkilöstön lukumäärä oli 1373 elokuun lopussa (-17 kesäkuusta), kokonaiskapasiteetti 1298 (-15 kesäkuun tasolta) ja alihankinta 149 (kesäkuun tasolla). Henkilöstömäärä ja kapasiteetti laskivat siten vastoin odotuksiamme; olimme odottaneet pientä (3:n) kasvua. Näkemyksemme mukaan henkilöstömäärän lasku kertoo, ettei kysyntä ja tarjonta ole aivan vielä tasapainossa. Seuraamme mielenkiinnolla, missä vaiheessa henkilöstömäärä kääntyy jälleen orgaanisesti kasvuun.
Laskutusasteet paranivat kesäkuun tasolta
Gofore kommentoi laskutusasteen parantuneen elokuun aikana, mikä heijastelee varsin hyvää työtilannetta ja viime vuotta parempaa paluuta lomien jälkeen. Erityisen positiivista oli, että laskemamme liikevaihto/työntekijä/päivä parametri kääntyi pitkästä aikaa kasvuun. Parametrillä tarkasteltuna laskutus oli 484 euroa elokuussa ja 2 % edellisvuotta parempi (myös heinäkuu +2 %). Tämä tukee erityisesti kannattavuutta. Parametrin paranemista tuki kesäkuussa toteutetut mittavat muutosneuvottelut.
Liikevaihto k/henkilö/työpäivä, kk

Lähde: Gofore ja Inderes
Liikevaihtoennusteemme ovat käytännössä ennallaan
Liikevaihtoennusteemme ja tulosennusteemme ovat käytännössä ennallaan (0 % - +1 %), kun liikevaihto ylitti hieman, mutta kapasiteetti alitti ennusteemme. Hyvä liikevaihto, per työntekijä, per työpäivä kehitys poistaa arviomme mukaan selkeimmän riskin kannattavuudesta.
| Tot | Tot | Tot | Tot | Tot | Tot | Tot | Tot | Enn | Enn | Enn | Enn | Enn | |
| 1/25 | 2/25 | 3/25 | 4/25 | 5/25 | 6/25 | 7/25 | 8/25 | 9/25 | 10/25 | 11/25 | 12/25 | 2025 | |
| Liikevaihto | 15,6 | 14,8 | 16,1 | 15,5 | 15,5 | 13,2 | 5,8 | 14,7 | 21,7 | 22,6 | 19,6 | 17,7 | 192,9 |
| muutos, % | -8 % | -9 % | 1 % | -9 % | -8 % | -7 % | -2 % | -7 % | 25 % | 20 % | 11 % | 32 % | 4 % |
| muutos työpäiväkorjattuna, % | -3 % | -4 % | -4 % | -4 % | -3 % | -12 % | -2 % | -2 % | 20 % | 20 % | 16 % | 21 % | 4,0 % |
| Henkilöstömäärä | 1470 | 1470 | 1469 | 1470 | 1472 | 1390 | 1380 | 1373 | 1777 | 1772 | 1772 | 1772 | 1772 |
| Kokonaiskapasiteetti, FTE2 | 1387 | 1381 | 1379 | 1388 | 1381 | 1313 | 1304 | 1298 | 1702 | 1697 | 1697 | 1697 | 1469 |
| Alihankinta, FTE3 | 148 | 144 | 150 | 163 | 163 | 149 | 72 | 149 | 149 | 149 | 149 | 134 | 143 |
| Työpäiviä | 21 | 20 | 21 | 20 | 20 | 20 | 23 | 21 | 22 | 23 | 20 | 20 | 251 |
| muutos, % | -5 % | -5 % | 5 % | -5 % | -5 % | 5 % | 0 % | -5 % | 5 % | 0 % | -5 % | 11 % | -0,4 % |
| Liikevaihto per FTE, kk | 10,2 | 9,7 | 10,5 | 10,0 | 10,0 | 9,0 | 4,2 | 10,2 | 11,7 | 12,2 | 10,6 | 9,7 | |
| Liikevaihto k/henkilö/työpäivä, kk | 0,484 | 0,485 | 0,501 | 0,500 | 0,502 | 0,451 | 0,183 | 0,484 | 0,53 | 0,53 | 0,53 | 0,48 | 0,48 |
| muutos, % v/v | -4 % | -5 % | -4 % | -6 % | -4 % | -9 % | 2 % | 2 % | 0,0 % | 1,0 % | -3,0 % | 0,0 % | -1,8 % |
| muutos, % kk/kk | 0 % | 0 % | 3 % | 0 % | 0 % | -10 % | -59 % | 164 % | 10 % | 0 % | 0 % | -9 % | |
| Henkilöstökasvu, kk | -1 | 0 | -1 | 1 | 2 | -82 | -10 | -7 | 404 | -5 | 0 | 0 | 301 |
| Oma kapasiteetti + alihankinta, kasvu kk | -4 | -10 | 4 | 22 | -7 | -82 | -86 | 71 | 404 | -5 | 0 | -15 | 292 |
| Kokonais FTE, kasvu kk | 5 | -6 | -2 | 9 | -7 | -68 | -9 | -6 | 404 | -5 | 0 | 0 | 315 |
| Alihankinta FTE, kasvu kk | -9 | -4 | 6 | 13 | 0 | -14 | -77 | 77 | 0 | 0 | 0 | -15 | -23 |
| Alihankinta kokonaiskapasiteetin lisäksi (%) | 10 % | 9 % | 10 % | 11 % | 11 % | 10 % | 5 % | 10 % | 8 % | 8 % | 8 % | 7 % |
Lähde: Gofore ja Inderes
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
