Harvia Q3 torstaina: EOS-kauppa ja koronasta johtuvat remonttiprojektit kasvuajureina
Harvia julkistaa Q3-raporttinsa torstaina 5.11. klo 9.00. Vaikka vertailukauden luvut olivat jo valmiiksi erittäin vahvat, odotamme liikevaihdon ja tuloksen kasvavan merkittävästi vertailukaudesta toukokuussa toteutetun EOS-yrityskaupan ja koronapandemiasta johtuvien kodinparannus- ja korjausprojektien siivittämänä.
Odotamme Q3-liikevaihdon kasvavan 36 % ja olevan 23,3 MEUR (konsensus 25,0 MEUR). Suurin kasvuajuri on toukokuussa toteutettu EOS-yrityskauppa, joka on nyt ensimmäistä kertaa mukana Harvian luvuissa kokonaisen kvartaalin ajan. EOS:n 2019-liikevaihto oli 17 MEUR, joten tasaisella vauhdilla EOS toisi epäorgaanista kasvua Q3:lle reilu 4 MEUR. Tämän lisäksi odotamme orgaanisen kasvun jatkaneen vahvaa kaksinumeroista vauhtia koronapandemian vauhdittamien kodinparannus- ja korjausprojektien siivittämänä. Yhtiö totesi vahvan Q2-raportin jälkeen, että osa kevään kovasta kasvusta on yhtiön mielestä aikaistettua kysyntää, eikä sillä uskota olevan vaikutusta sauna- ja spa-markkinan pitkän aikavälin kasvuodotuksiin. Yhtiö kuitenkin kommentoi Q2-tiedotustilaisuudessa, että myynti on jatkanut hyvää kehitystä koko kesän, mikä indikoi vahvoja Q3-lukuja. Harvian tuotteita myyvissä verkkokaupoissa (jakelijat ja omat kanavat) on näkynyt kesällä useita ”loppuunmyyty” -kylttejä, minkä perusteella näyttää, että Harvia myy tällä hetkellä kaiken, minkä ehtii valmistaa. Yhtiö käynnisti kesällä USA:n tehtaan kapasiteetin kasvattamiseen tähtäävät investoinnit, joiden pitäisi valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä.
Odotamme vertailukelpoisen liikevoiton kasvavan 4,5 MEUR:oon (Q3’19: 2,9 MEUR), mikä tarkoittaa 19,3 %:n liikevoittomarginaalia (Q3’19: 17,2 %). Konsensusennuste on 4,9 MEUR. Harvian kysyntänäkymät ovat nyt erittäin vahvat, mikä tuo liikevaihdon kasvun ja hyvien tehtaiden käyttöasteiden kautta positiivisen vivun suhteelliseen kannattavuuteen. Kulurakenne on myös tällä hetkellä matalalla tasolla, sillä liikkumisrajoitukset pitävät mm. matkustukseen, myyntiin ja markkinointiin liittyvät kulut pieninä. Harvia kertoi EOS-kaupan yhteydessä, että yhtiö kirjaa yritysoston jälkihoitoon tai integrointiin liittyviä kuluja noin 0,6 MEUR vuonna 2020. Olemme ennustaneet Q3:lle näitä kertaeriä 0,1 MEUR, minkä takia raportoitu liikevoittoennusteemme on hieman oikaistun liikevoittoennusteen alapuolella.
Harvia ei julkaise lyhyen aikavälin näkymiä, eikä yhtiöllä ole ohjeistusta vuodelle 2020. Yhtiö on kuitenkin asettanut pitkän aikavälin tavoitteiksi keskimäärin yli 5 %:n vuotuisen liikevaihdon kasvun ja yli 20 %:n oikaistun liikevoittomarginaalin, joita ei yhtiön mukaan ole tarpeen muuttaa EOS-yrityskaupan tai koronapandemian takia. Meidän ennusteemme vuoden 2020 liikevaihdolle ennen Q3-raporttia on 97,2 MEUR. Tämä tarkoittaa 31 %:n kasvua edellisvuodesta, mikä johtuu sekä EOS-yrityskaupasta että vahvasta orgaanisesta kasvusta, mitä on osaltaan kiihdyttänyt koronapandemiasta johtuva kodinparannus- ja remontointitrendi. Ennusteemme vuoden 2020 oikaistulle liikevoitolle on 19,5 MEUR (2019: 13,9 MEUR), mikä tarkoittaa 20,1 %:n oikaistua liikevoittomarginaalia (2019: 18,7 %). Yhtiö alkaa olla jo pitkän aikavälin kannattavuustavoitteen tasolla, mikä on saavutettu odotuksiamme nopeammin. Harvia totesi EOS-yritysoston tuovan vähintään noin 2,2 MEUR:n vuotuiset synergiat, joiden arvioidaan toteutuvan täysimääräisesti vuoteen 2024 mennessä. EOS oli valmiiksi hyvin kannattava (2019 EBIT oik. 16,5 %), joten sillä tulee olemaan vain hyvin pieni kannattavuutta liudentava vaikutus lyhyellä aikavälillä, mutta kannattavuutta parantava vaikutus pitkällä aikavälillä synergioiden toteutuessa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Harvia
Harvia on vuonna 1950 perustettu, liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiöllä on kattava tarjooma kiukaista ja kiuaskomponenteista aina kokonaisiin sauna- ja spa-ratkaisuihin. Harvian asiakkaita ovat niin kuluttaja-asiakkaat kuin sauna- ja spa-alan ammattilaiset. Harvian tuotteita myydään jälleenmyyntiverkoston kautta maailmanlaajuisesti.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut14.08.2020
2019 | 20e | 21e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 74,1 | 97,2 | 107,5 |
kasvu-% | 19,6 % | 31,2 % | 10,6 % |
EBIT (oik.) | 13,9 | 19,5 | 22,0 |
EBIT-% (oik.) | 18,7 % | 20,1 % | 20,4 % |
EPS (oik.) | 0,54 | 0,79 | 0,88 |
Osinko | 0,38 | 0,46 | 0,52 |
Osinko % | 3,6 % | 1,0 % | 1,1 % |
P/E (oik.) | 19,52 | 59,15 | 53,31 |
EV/EBITDA | 13,62 | 43,27 | 35,43 |
