Indoor hankkii kahdeksan franchise-myymälää itselleen
Sievi Capital kertoi aamulla, että Indoor Group on sopinut kahden franchise-yrittäjän kanssa kahdeksan Sotka-myymälän ostosta. Kyseiset Sotka-myymälät ja niiden liiketoiminnat ja omaisuus ovat aiemmin kuuluneet J. Soikkeli Oy:lle ja Daja Oy:lle. Sopimuksen taustalla on Indoor Groupin strateginen päätös jatkaa Sotkan liiketoimintaa omien myymälöiden kautta.
Indoor Groupilla on Suomessa 36 Asko-myymälää ja 49 Sotka-myymälää, joista 11 Sotkaa on ollut yrittäjävetoisia. J. Soikkeli Oy:n ja Daja Oy:n omistamien myymälöiden liiketoiminnat siirtyvät Indoor Groupille vaiheittain arviolta vuoden 2022 loppuun mennessä. Ostettavien myymälöiden henkilökunta siirtyy samassa yhteydessä Indoor Groupin palvelukseen. Ostokohteina olevien myymälöiden siirtymisellä olisi ollut vuonna 2021 noin 5,0 MEUR:n liikevaihtovaikutus Indoor Groupille. Tulosvaikutusta ei kerrottu.
Kauppahintaa ei myöskään kerrottu julkisuuteen, mutta suhtaudumme uutiseen pitkälti neutraalisti. Franchise-myymälöiden hankintaa perustellaan yleensä sillä, että se mahdollistaa ketjulle paremman hallinnan myymälän tarjoamaan valikoimaan ja omien myymälöiden tuotteiden toimitusketju on myös helpompi integroida koko konsernin prosesseihin. Suomen kaupan alan yhtiöistä mm. Musti on viime vuosina hankkinut valtaosan franchise-myymälöistä itselleen, kun taas Kesko pitää kauppiasmallia itselleen selkeänä kilpailuetuna.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
KH Group
Sievi Capital on nyt monialakonserni KH Group. Keskipitkän aikavälin tavoitteemme on muuttua KH-Koneet Groupin liiketoiminnan ympärille rakentuvaksi teolliseksi konserniksi. KH Groupin osake on listattu Helsingin pörssiin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut05.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11,5 | 2,0 | 2,0 |
kasvu-% | 259,38 % | −82,61 % | |
EBIT (oik.) | 20,2 | 8,4 | 17,2 |
EBIT-% (oik.) | 175,65 % | 419,41 % | 860,00 % |
EPS (oik.) | 0,32 | 0,12 | 0,24 |
Osinko | 0,05 | 0,05 | 0,06 |
Osinko % | 2,61 % | 8,59 % | 10,31 % |
P/E (oik.) | 6,05 | 4,90 | 2,46 |
EV/EBITDA | 5,28 | 2,17 | 0,90 |