Innofactor Q1: Vahvempi näkemys vaatii lisää näyttöjä
Toistamme Innofactorin lisää-suosituksen ja laskemme tavoitehinnan 1,45 euroon (aik. 1,5) heijastellen laskeneita ennusteitamme. Liikevaihto laski ja jäi hieman odotuksista, mutta tulos oli linjassa odotuksiin. Positiivista raportista oli, että henkilöstömäärä kääntyi kasvuun pitkästä aikaa. Henkilöstökehitys yhdessä hyvän tilauskannan kanssa antaa hyvän pohjan palata kestävälle kasvu-uralle ja positiiviselle kannattavuuskehitykselle. Hyvän kassavirran ja vahvistuneen taseen myötä yhtiöllä on hyvin liikkumavaraa strategian toteutukseen ja yritysostoihin. Ennusteillamme osakkeen arvostuskuva on näkemyksemme mukaan edelleen houkutteleva (2022e EV/EBIT 9x). Katso toimitusjohtajan videohaastattelu raportista tästä.
Liikevaihto laski, mutta henkilöstömäärä kääntyi kasvuun
Q1-liikevaihto laski 5 % 17,0 MEUR:oon ja jäi hieman ennusteestamme. Orgaanisesti liikevaihto laski 2 %. Maantieteellisesti Tanskan sekä Norjan liikevaihto kasvoi Q1:llä, mutta Suomen ja Ruotsin laski, johon vaikutti koronapandemian lisäys sairauspoissaoloihin. Q1:n vertailukelpoinen käyttökate laski 3 % 2,0 MEUR:oon ja oli 12 % liikevaihdosta. Tulosta ja kannattavuutta rajoittavat edelleen matalahkot laskutusasteet. Näin liikevaihdon orgaaninen kasvu skaalautuu toteutuessa hyvin kannattavuudessa. Tilauskannan kasvu hidastui 4 %:iin Q1:llä (2021: >20 %), mutta yhtiö sai useita tilauksia heti Q2:n alussa, joka tukee liikevaihdon kehitystä jatkossa.
Vahva tase antaa strategian toteutukseen ja yritysostoihin liikkumavaraa
Vahvistunut tase (Q1 omavaraisuusaste 52 %) ja vahva rahavirta (2,7 MEUR) antaa liikkumavaraa strategian toteutukseen sekä yritysjärjestelyihin. Lisäksi vahva tase laskee osakkeeseen liittyvää riskiprofiilia. Operatiivisesti yhtiöllä ei arviomme mukaan ole suurempia investointitarpeita, vaan investoinnit liittyvät lähinnä kyberturvan ylösajoon. Yhtiö on kuitenkin jo aikaisemmin kertonut aktivoituneensa yritysjärjestelyrintamalla. Arvioimme yhtiön ensisijaisesti hakevan yritysostokohteita ulkomailta vahvistaakseen kyseisiä markkinoita, jotta niissä saavutetaan Suomen markkinan kaltaisia mittakaavaetuja sekä vahvempia synergioita pohjoismaisella tasolla.
Ennustamme hyvää tuloskasvua tulevina vuosina
Innofactor arvioi vuoden 2022 liikevaihdon ja oikaistun käyttökatteen kasvavan edellisestä vuodesta. Odotettua hieman pehmeämmän Q1-raportin myötä laskimme hienoisesti (2-3 %) lähivuosien ennusteita. Ennustamme Innofactorin liikevaihdon kasvavan 1 % 67 MEUR:oon vuonna 2022 ja olevan hienoisesti yli ohjeistusriman. Lisäksi odotamme oikaistun käyttökatteen kasvavan 8,0 MEUR:oon (11,9% liikevaihdosta) vuodentakaisesta 7,5 MEUR:sta. Odotamme liikevaihdon kasvavan 3-4 % ja käyttökate-%:n nousevan 12,8 %:iin vuonna 2024. Näin odotamme oik. liikevoiton kasvavan keskimäärin 12 % vuosina 2021-24.
Arvostuskuva on houkutteleva
Näkemyksemme mukaan Innofactorin arvostuksen asemointi on kipuamassa ulos käänneyhtiöiden lokerosta ja etenemässä tuloskasvajaksi. Ennusteillamme Innofactorin tämän vuoden P/E- ja EV/EBIT-luvut ovat 13x ja 9x tai 9 % alle kotimaisten verrokkien. Vastaavat vuoden 2023 kertoimet ovat 10x ja 8x tai 19 % alle verrokkien. 2022 kertoimilla arvostus ei ole absoluuttisesti korkea ja on suhteellisesti neutraali. Mikäli yhtiö yltää lähivuosien ennusteisiimme, kohoaa vuotuinen tuotto-odotus houkuttelevalle 15 %:n tasolle. Tulosparannukseen liittyvät ulkoiset sekä sisäiset epävarmuudet pitävät kuitenkin näkemyksemme toistaiseksi edelleen suhteellisen varovaisena.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Innofactor
Vuonna 2000 perustettu Innofactor on yksi Pohjoismaiden johtavia Microsoft-ratkaisuihin keskittyneitä ohjelmistotoimittajia. Yhtiön liiketoiminta koostuu järjestelmäintegraattorina toimimisesta IT-projekteissa sekä omien ohjelmistotuotteiden ja -palveluiden kehittämisestä ja myynnistä. Innofactorin liiketoiminta keskittyy Pohjoismaihin.
Lue lisää yhtiösivulla