Innofactor: Tasaisen hyvää tekemistä haastavassa markkinassa
Toistamme Innofactorin osakkeen 1,55 euron tavoitehinnan ja laskemme suosituksen lisää-tasolle (aik. osta) pienen kurssinousun myötä. Innofactorin tekeminen jatkui kasvun ja kannattavuuden osalta hyvänä Q1:llä haastavassa markkinassa. Uusmyynti on kuitenkin haastavaa tässä markkinassa ja tilauskanta laski. Ennustamme maltillista orgaanista kasvua lähivuosina ja kannattavuuden hieman parantuvan. Ennusteillamme osakkeen arvostuskuva (2024e P/E 10x ja EV/EBIT 8x) on varsin houkutteleva, mutta haastava markkina hillitsee voimakkainta ostointoa.
Liikevaihto kasvoi hyvin linjassa odotuksiin ja tulos ylitti hieman odotukset Q1:llä
Q1-liikevaihto kasvoi orgaanisesti 5 % 21,2 MEUR:oon. Kasvuvauhti oli erityisen positiivista nykyisessä haastavassa markkinatilanteessa (sektori Q2’23-Q4’23 0-2 %). Maantieteellisesti liikevaihto kasvoi Suomessa (vajaa 10 %) ja Norjassa (~20 %) sekä laski Ruotsissa hieman ja erityisesti Tanskassa (~-80 %). Ruotsin haasteet ovat jatkuneet vuosia ja yhtiö kertoi vähentävänsä Ruotsin henkilöstöä 20 %, mikä tukee kannattavuutta jatkossa. Ratkaisualueista Tiedon- ja asianhallinta sekä Digitaaliset palvelut ovat tuloskoneita ja vetävät liikevaihdon ja tuloksen kasvua. Q1:n vertailukelpoinen käyttökate kasvoi 5 % 2,6 MEUR:oon, mikä oli hienoisesti yli ennusteestamme ja vastasi 12,3 % liikevaihdosta. Maantieteellisesti käyttökate oli positiivinen Suomessa ja Norjassa (kääntynyt Q1:llä positiiviseksi), mutta negatiivinen Ruotsissa ja Tanskassa.
Uusmyynti on luonnollisesti haastavaa ja tilauskanta laski Q1:llä
Q1:n aikana uusmyynti oli haastavaa, mutta yhtiö onnistui myynnissä erityisesti nykyisten asiakkuuksien jatkojen osalta. Tilauskanta laski vertailukauden tasolta 10 % 69 MEUR:oon osin kirjauskäytäntöjen muutoksen myötä. Q4’23 lopusta tilauskanta laski 4 % Q1:llä. Ratkaisualueiden tilauskannoista kolme kasvoivat 20-30 %, mutta Digitaalisten palveluiden tilauskanta laski (48 %), mikä johtuu arviomme mukaan nykyisestä haastavasta markkinatilanteesta ja on keskeisin huolenaihe. Näin yhtiön on tärkeätä onnistua uusmyynnissä lähineljänneksinä.
Ennustamme vakaata tuloskasvua lähivuosina
Innofactor toisti odotetusti ohjeistuksensa, ja yhtiö odottaa perinteisesti liikevaihdon ja käyttökatteen kasvavan edellisestä vuodesta. Uusmyynnin haasteiden myötä laskimme ennusteita hienoisesti (2 %). Ennustamme Innofactorin liikevaihdon kasvavan 3 % 83 MEUR:oon vuonna 2024 ja käyttökatteen nousevan 9,7 MEUR:oon tai 11,7 %:iin liikevaihdosta (2023 9,1 MEUR tai 11,3 %). Odotamme liikevaihdon kasvavan orgaanisesti 4-5 % lähivuosina ja käyttökate-%:n nousevan noin 12 %:iin laskutusasteiden ja korkeakatteisen SaaS-liikevaihdon vetämänä. Keskeisimmät riskit liittyvät uusmyyntiin ja maakohtaisiin haasteisiin Ruotsissa sekä Tanskassa.
Arvostuskuva on varsin houkutteleva
Vuoden 2024e EV/EBIT- ja P/E-kertoimilla (8x ja 10x) osakkeen arvostus on varsin maltillinen. Kertoimet ovat reilu 40 % alle suomalaisten verrokkien, mikä on hyvin houkutteleva taso. Osakkeen tuotto-odotus nousee tuloskasvun (8 %), osinkotuoton (7 %) ja kertoimien nousuvaran myötä selvästi yli oman pääoman tuottovaateen. Lisäksi kassavirtalaskelma indikoi selvästi nykyistä korkeampaa tasoa (1,8 eur/osake). Yhtiön SaaS-liikevaihto (2023 21 MEUR) antaa myös merkittävää tukea yhtiön arvostukselle. Tavoitehintamme vastaa 9x ja 11x EV/EBIT- ja P/E-kertoimia vuodelle 2024, mikä on >20 % alle verrokkien. Riskeinä näemme Suomen vahvan tekemisen heikkenemisen. Toisaalta Innofactorin Ruotsin ja Tanskan heikkous hidastaa jo valmiiksi kehitystä ja niissä on selvää parannuspotentiaalia, mihin emme toisaalta tukeudu, sillä siellä tekeminen on ollut heikkoa jo vuosia.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Innofactor
Vuonna 2000 perustettu Innofactor on yksi Pohjoismaiden johtavia Microsoft-ratkaisuihin keskittyneitä ohjelmistotoimittajia. Yhtiön liiketoiminta koostuu järjestelmäintegraattorina toimimisesta IT-projekteissa sekä omien ohjelmistotuotteiden ja -palveluiden kehittämisestä ja myynnistä. Innofactorin liiketoiminta keskittyy Pohjoismaihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 80,3 | 82,8 | 86,9 |
kasvu-% | 12,84 % | 3,22 % | 4,86 % |
EBIT (oik.) | 6,0 | 6,7 | 7,7 |
EBIT-% (oik.) | 7,52 % | 8,03 % | 8,81 % |
EPS (oik.) | 0,10 | 0,14 | 0,17 |
Osinko | 0,07 | 0,08 | 0,09 |
Osinko % | 5,71 % | 6,11 % | 6,87 % |
P/E (oik.) | 12,17 | 9,66 | 7,91 |
EV/EBITDA | 5,82 | 5,22 | 4,51 |