Innofactor vahvistaa dataosaamista hyvin strukturoidulla järjestelyllä
Innofactor kertoi aamulla allekirjoittaneen sopimuksen, jolla se hankkii omistukseensa dataan erikoistuneen Invenco Oy:n. Kauppa on linjassa yhtiön viime syksynä päivitetyn strategian kanssa, jossa data & analytiikka -liiketoiminta on juuri yksi kasvualueista. Kaupan suunniteltu toteuttamispäivä on 30.6.2022.
Invenco on organisaatioiden suorituskyvyn johtamiseen, tietovarastointiin ja raportointiin erikoistunut asiantuntijayritys, jonka tärkeimmät osaamisalueet ovat tiedon integrointi, tietovarastointi, Business Intelligence (BI) sekä analyyttiset ratkaisut. Invenco on pitkäaikainen Microsoft-kumppani datan ja analytiikan osa-alueella. Invencon palveluksessa on noin 50 työntekijää, joista 35 on senioritason dataosaajia. Yhtiöllä on neljä toimipisteessä Suomessa: Vantaalla, Oulussa, Tampereella ja Kuopiossa. Invencon pääomistaja ja toimitusjohtaja Sakari Pitkäsalo toimii jatkossa Innofactorin Data ja analytiikka -liiketoimintayksikössä Senior Advisorina ja muu johto jatkaa nykyisissä tehtävissään kyseisessä yksikössä sekä Innofactorin myynnissä ja hallinnossa.
Invencon tilikauden 1.7.2021–30.6.2022 liikevaihdon yhtiöt arvioivat olevan noin 6,3 MEUR ja käyttökatteen noin 6 % (edellinen tilikausi 6,2 MEUR ja 5 %). Innofactorin tavoitteena on jatkossa Invencon liikevaihdon kasvattaminen ja kannattavuuden parantaminen muun muassa synergiahyötyjen avulla. Arviomme mukaan yhtiö tavoittelee pääosin liikevaihtosynergioita, mutta pidämme pieniä kulusynergioita esimerkiksi toimistojen osalta todennäköisinä. Samalla Innofactor laajenee maantieteellisesti Suomessa Ouluun, josta tulee Suomen kahdeksas toimipiste ja avaa Innofactorille taas yhden rekrytointipaikkakunnan.
Velaton nettokauppahinta koostuu 3,0 MEUR:n kiinteästä kauppahinnasta ja kolmen vuoden liikevaihdon kasvuun sidotusta lisäkauppahinnasta, joka on enintään 3,75 MEUR. Kauppa rahoitetaan Innofactorin käteisvaroilla sekä pankkirahoituksella. Kaupan arvostus on kiinteällä kauppahinnalla EV/liikevaihtokertoimella 0,5x ja EV/käyttökate-kertoimella ~8x. Täydellä lisäkauppahinnalla vastaavat kertoimet ovat 1,1x ja ~19x. Innofactorin omat vastaavat vuoden 2022e kertoimet ovat 0,7x ja 6x. Kokonaisuudessa pidämme kaupan arvostusta maltillisena erityisesti strukturointi huomioiden. Kauppahinnan suuri lisäkauppahinta osuus ja sen pitkä ”juoksuaika” kannustaa nykyistä omistajaa edelleen kehittämään yhtiötä. Kiinteän kauppahinnan matala arvostus ja lisäkauppahinnan pitkä juoksuaika laskee hyvin yritysostoihin liittyvää riskiä. Lisäksi yhtiö on historiassa toteuttanut useita yritysjärjestelyjä, jotka eivät kaikki ole menneet odotetusti. Näin yhtiö tietää mitä virheitä välttää ja riskejä minimoida. Lisäämme kaupan ennusteisiimme lähiaikoina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Innofactor
Vuonna 2000 perustettu Innofactor on yksi Pohjoismaiden johtavia Microsoft-ratkaisuihin keskittyneitä ohjelmistotoimittajia. Yhtiön liiketoiminta koostuu järjestelmäintegraattorina toimimisesta IT-projekteissa sekä omien ohjelmistotuotteiden ja -palveluiden kehittämisestä ja myynnistä. Innofactorin liiketoiminta keskittyy Pohjoismaihin.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 66,4 | 67,2 | 69,9 |
kasvu-% | 0,30 % | 1,30 % | 4,00 % |
EBIT (oik.) | 4,4 | 5,1 | 5,8 |
EBIT-% (oik.) | 6,64 % | 7,65 % | 8,30 % |
EPS (oik.) | 0,06 | 0,10 | 0,12 |
Osinko | 0,08 | 0,06 | 0,07 |
Osinko % | 5,14 % | 3,57 % | 4,17 % |
P/E (oik.) | 24,34 | 17,58 | 13,71 |
EV/EBITDA | 6,21 | 7,94 | 6,97 |