Kemira: Marginaalipainissa selkeä torjuntavoitto
Kemiran alkuvuosi oli varsin onnistunut, sillä yhtiö onnistui kompensoimaan poikkeuksellisen rajun kustannusten nousupaineen huomattavilla hintojen korotuksilla. Näin ollen Q1-tulos oli selvästi odotuksiamme parempi. Kemiran oma operatiivinen toiminta onkin ollut historiallisen haastavassa toimintaympäristössä varsin mallikasta. Nostimme kuluvan vuoden ennusteitamme, kun taas lähivuosien ennustemuutokset jäivät maltilliseksi. Näkemyksemme mukaan osakkeen arvostus on maltillinen ja siten nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä) ja toistamme 13,0 euron tavoitehintamme.
Hintojen korotukset purivat tehokkaasti
Kemiran Q1-liikevaihto kasvoi etenkin voimakkaasti kohonneita myyntihintoja heijastellen 27 % vertailukaudesta, mikä ylitti odotuksemme tuntuvasti. Kustannusten nousu oli Q1:llä historiallisen voimakasta, mutta Kemira onnistui kompensoimaan tämän vaikutuksia hintojen korotuksilla. Näin ollen Kemiran Q1:n operatiivinen käyttökatemarginaali laski tuntuvasti odotuksiamme maltillisemmin. Tätä taustaa vasten Q1:n operatiivinen käyttökate kohosi 120 MEUR:oon, mikä ylitti niin ikään selvästi odotukset. Kemira kirjasi Q1:lle pienet kertaerät muun muassa Venäjän toimintoihin liittyvistä odotettavista tappioista, mutta operatiivisen tuloksen vahvuuden ansiosta Q1:n osakekohtainen tulos kohosi 0,26 euroon ja niin ikään selvästi yli odotuksien. Tavanomaista kausiluonteisuutta voimakkaampaa käyttöpääoman sitoutumista heijastellen Q1:n rahavirta painui pakkaselle, mutta erittäin hyvän Q1-raportin kokonaiskuvaa tämä ei mielestämme muuta.
Kemiran iskukyky on kunnossa, ulkoiset tekijät huolenaiheena
Kemira toisti vuoden 2022 ohjeistuksen, jonka mukaan sen liikevaihdon odotetaan kasvavan ja operatiivisen käyttökatteen olevan +/- 5 % verrattuna vuoteen 2021. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen etumatka viime vuoteen on merkittävä ja kysyntäkuva on edelleen lyhyellä tähtäimellä hyvä. Voimakkaan kustannusinflaation, energiamarkkinoiden riskien (etenkin kaasumarkkinat) ja toimitusketjujen pullonkaulojen ansiosta epävarmuus on kuitenkin korkealla tasolla. Poikkeukselliset ulkoiset tekijät muodostavatkin lyhyellä tähtäimellä Kemiran tuloskehityksen kannalta merkittävimmät riskit, kun taas yhtiön oma operatiivinen suoriutuminen on säilynyt erittäin hyvällä tasolla. Etenkin kustannusten nousun yhtiö on onnistunut taklaamaan hintojen korotuksilla vakuuttavasti, kun huomioidaan kustannusten nousun historiallisen ripeä vauhti. Olemmekin nostaneet lyhyen tähtäimen ennusteitamme odotuksiamme voimakkaammin purreita hintojen korotuksia heijastellen ja kuluvan vuoden tulosennusteemme kohosi ohjeistusriman ylälaidalle. Ilman merkittävästi voimistuvia ja/tai lisääntyvä ulkoisia haasteita ei tulosohjeistuksen nostaminen kuluvan vuoden edetessä ole mielestämme poissuljettu.
Tuotto-odotus muodostuu houkuttelevasta osinkotuotosta ja arvostuksen nousuvarasta
Kemira hinnoitellaan vuosien 2022-2023 ennusteillamme (oik.) P/E-kertoimilla 12-13x, kun taas vastaavat (oik.) EV/EBIT-kertoimet ovat 11x. Arvostuskertoimet ovat melko selvästi edellisten viiden vuoden keskiarvojen (oik. P/E ~ 14x ja EV/EBIT lähes 13x) alapuolella. Osake arvostetaan keskeisillä lähivuosien tulospohjaisilla kertoimilla käytännössä linjaan suhteessa verrokkiryhmäänsä, jonka arvostus on painunut mielestämme varsin maltilliselle tasolle. Tätä taustaa vasten osakkeen arvostuksessa on mielestämme nousuvaraa nykytasolta. Näin ollen seuraavan 12 kuukauden tuotto-odotus muodostuu arvostuksen nousuvarasta sekä noin 5 %:n osinkotuotosta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kemira
Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistavista yhtiöstä. Asiakkaita ovat muun muassa teollisen ja kunnallisen vedenkäsittelyn sekä massa- ja paperiteollisuuden toimijat. Kilpailuedut perustuvat asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja palveluihin. Kemira keskittyy vedenkäsittelyyn, uusiutuviin ratkaisuihin sekä digitaalisiin palveluihin. Vuonna 2023 Kemiran liikevaihto oli noin 3,4 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 000. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 674,4 | 3 105,5 | 3 018,9 |
kasvu-% | 10,2 % | 16,1 % | −2,8 % |
EBIT (oik.) | 225,5 | 241,1 | 232,5 |
EBIT-% (oik.) | 8,4 % | 7,8 % | 7,7 % |
EPS (oik.) | 1,07 | 1,04 | 0,97 |
Osinko | 0,58 | 0,58 | 0,60 |
Osinko % | 4,4 % | 3,2 % | 3,3 % |
P/E (oik.) | 12,49 | 17,64 | 18,93 |
EV/EBITDA | 7,73 | 8,22 | 7,98 |
