Kemira nosti kuluvan vuoden tulosohjeistusta
Kemira antoi keskiviikkona positiivisen tulosvaroituksen, kun yhtiö nosti kuluvan vuoden näkymiä operatiivisen käyttökatteen osalta. Yhtiön mukaan sen loppumarkkinoiden kysyntä on jatkunut hyvänä. Lisäksi inflaatiopaineet ovat jatkuneet vahvoina, mutta yhtiö on onnistunut lieventämään korkeampien kustannusten vaikutusta. Tulosohjeistuksen nosto ei tullut täysin yllätyksenä, sillä sekä meidän että konsensuksen odotukset olivat jokseenkin linjassa päivitetyn ohjeistuksen kanssa.
Tulosohjeistusta pykälä ylöspäin
Kemiran päivitetyn ohjeistuksen mukaan yhtiö odottaa sen liikevaihdon paikallisissa valuutoissa, yritysostot ja -myynnit pois lukien, kasvavan vuodesta 2021 (2 674 MEUR). Vastaavasti operatiivisen käyttökatteen yhtiö odottaa kasvavan vuodesta 2021 (425,5 MEUR). Aikaisempi liikevaihto-ohjeistus säilyi ennallaan, kun taas aikaisempi operatiivisen käyttökatteen ohjeistus odotti +/- 5 % verrattuna vuoteen 2021.
Samalla Kemira myös täsmensi näkymiensä taustaoletuksia: Kemiran loppumarkkinoiden kysynnän odotetaan olevan hyvää vuonna 2022 molemmissa segmenteissä. Näkymissä on oletuksena, ettei Kemiran tuotantotoiminnoissa ole merkittäviä häiriöitä eikä toimitusketjuissa ole merkittäviä lisähäiriöitä. Näkymissä on myös oletuksena, että energian saatavuus on normaali Euroopassa. Inflaatiopaineiden odotetaan jatkuvan vahvoina vuonna 2022.
Tulosodotukset jokseenkin linjassa päivitetyn ohjeistuksen kanssa
Tulosohjeistuksen nosto ei tullut suurena yllätyksenä, sillä odotuksiamme selvästi vahvemman Q1-raportin jälkeen kohotimme kuluvan vuoden operatiivisen käyttökatteen ennusteemme 447 MEUR:oon. Tämä on myös konsensuksen mediaaniennuste. Siten odotuksissa on 5 %:n operatiivisen tuloksen kasvu edellisvuodesta. Kemira ei ole eritellyt ohjeistuksen sanamuotojen mittaluokkaa, mutta arviomme mukaan 5 %:n tuloskasvu on linjassa päivitetyn ohjeistuksen kanssa. Tätä taustaa arvioimme, ettei tulosohjeistuksen nosto aiheuta merkittäviä ennustemuutospaineita, vaikkakin ohjeistuksen nosto tässä vaiheessa vuotta onkin jossain määrin positiivinen signaali. Päivitämme näkemyksemme Kemirasta lähiaikoina.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kemira
Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistavista yhtiöstä. Asiakkaita ovat muun muassa teollisen ja kunnallisen vedenkäsittelyn sekä massa- ja paperiteollisuuden toimijat. Kilpailuedut perustuvat asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja palveluihin. Kemira keskittyy vedenkäsittelyyn, uusiutuviin ratkaisuihin sekä digitaalisiin palveluihin. Vuonna 2023 Kemiran liikevaihto oli noin 3,4 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 000. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 2 674,4 | 3 105,5 | 3 018,9 |
kasvu-% | 10,19 % | 16,12 % | −2,79 % |
EBIT (oik.) | 225,5 | 241,1 | 232,5 |
EBIT-% (oik.) | 8,43 % | 7,76 % | 7,70 % |
EPS (oik.) | 1,07 | 1,04 | 0,97 |
Osinko | 0,58 | 0,58 | 0,60 |
Osinko % | 4,35 % | 2,65 % | 2,74 % |
P/E (oik.) | 12,49 | 21,07 | 22,60 |
EV/EBITDA | 7,73 | 9,45 | 9,22 |