Kesko Q1 perjantaina: Odotamme ennätystehtailun vielä jatkuvan
Kesko julkistaa Q1-raporttinsa perjantaina klo 8.00. Odotamme yhtiön jälleen ylittävän vertailukaudella tehdyn ennätyskvartaalin huolimatta siitä, että pääsiäisen ajoittuminen tänä vuonna huhtikuulle on luonut merkittävän vastatuulen. Katseemme raportissa on jälleen myös näkymissä. Uskomme ohjeistuksen pysyvän ennallaan, mutta johdon mahdolliset täydentävät kommentit kuluttajaluottamuksen laskun sekä inflaation kiihtymisen vaikutuksista asiakaskysynnän kehitykseen ovat mielenkiintomme kohteena.
Odotuksissa ennätyskvartaalien putken jatko huolimatta pääsiäisen ajoittumisesta
Keskon Q1:n raportoitu myynti on kuukausimyyntilukujen perusteella osapuilleen tiedossa ja se kasvaa 6,6 %:lla 2706 MEUR:oon. Rakentamisen ja talotekniikan (+21 %) myyntiluvut ovat jatkaneet vahvassa kasvussa yritysasiakasmyynnin ja hinnankorotusten tukemana. Päivittäistavarakaupassa myynnin kasvua (+1,9 %) on vetänyt etenkin Kespron vahva elpyminen. Pääsiäisen ajoitus on tuonut puolestaan ruokakaupan myynnille selvää vastatuulta, mutta Q2:n osalta tilanne on päinvastainen. Autokaupan myynti (-21 %) on kärsinyt pahoin saatavuusongelmista. Myynnin kehitys segmenteissä määrittää paljon myös sitä, miten Keskon kulurakenne skaalautuu. Inflaatio oman toiminnan kuluissa on myös hieman noussut, mutta arviomme mukaan pysynyt hyvin hallinnassa, kun Kesko tekee samalla jatkuvasti panostuksia prosessien digitalisointiin ja automatisointiin.
Kokonaisuutena vertailukelpoinen liikevoitto nousee ennusteessamme vain lievästi 119 MEUR:oon (Q1’21: 117 MEUR). Rakentamisen ja talotekniikan liikevoiton odotamme kohoavan kausiluontoisesti hiljaisimmalla kvartaalilla 42,0 MEUR:oon (Q1’20: 31,7 MEUR). Päivittäistavaran (PT) liikevoiton odotamme puolestaan laskevan lievästi 79,6 MEUR:oon (Q1’21: 81,1 MEUR). Autokaupan liikevoitolta odotamme selvää laskua 6,4 MEUR:oon (Q1’20: 11,2 MEUR). Oikaistun osakekohtaisen tuloksen ennustamme nousevan 0,21 euroon (Q1’21: 0,20 euroa/osake).
Kommentit näkymien kehityksestä mielenkiintoisia inflatorisessa ympäristössä
Koko 2022 vuoden liikevoittoennusteemme (vrt.) 762 MEUR on ohjeistushaarukan (680-800 MEUR) keskikohdan yläpuolella (2021: 775 MEUR). PT-kaupan odotamme ylittävän liikevoitossa lievästi edellisvuoden tason ravintoloiden elpymisen paikatessa ruokakaupan markkinan hidastumista. Pienimmän segmentin Autokaupan liikevoiton odotamme laskevan selvästi viime vuoden tasosta saatavuushaasteiden keskellä. Myös R&T:ssä ennustamme liikevoiton kääntyvän loivaan laskuun loppuvuotta kohden mentäessä.
Ennusteeseemme tuovat epävarmuutta inflaation kiihtyminen sekä sen vaikutukset kuluttajien ostovoiman kehitykseen. Toisaalta on muistettava, että kuluttajilla on edelleen korona-aikana palveluista säästynyttä ylimääräistä rahaa, mikä tukee ostovoimaa. Myös korkean inflaation jatkuminen rakennusmateriaalien hinnoissa voi alkaa painaa uusien kohteiden aloituksia jatkuessaan pidempään. R&T:stä noin puolet myynnistä koostuu silti vakaammasta remontoinnista, joka on käsityksemme mukaan Keskolle myös parempikatteista myyntiä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut20.04.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 300,2 | 11 677,4 | 11 953,1 |
kasvu-% | 5,9 % | 3,3 % | 2,4 % |
EBIT (oik.) | 775,5 | 761,9 | 751,5 |
EBIT-% (oik.) | 6,9 % | 6,5 % | 6,3 % |
EPS (oik.) | 1,44 | 1,41 | 1,38 |
Osinko | 1,06 | 1,07 | 1,08 |
Osinko % | 3,6 % | 5,3 % | 5,4 % |
P/E (oik.) | 20,36 | 14,29 | 14,58 |
EV/EBITDA | 10,65 | 7,79 | 7,76 |
