Keskon myynti laski elokuussa
Keskon myynti laski elokuussa noin prosentilla (orgaanisesti -4 %) 1071 MEUR:oon. Myynnin kehitystä tuki helmikuussa toteutettu Davidsen-yrityskauppa, kun taas negatiivisina ajureina toimi Päivittäistavarakauppa (PT-kauppa) sekä Autokauppa. Toimituspäiviä oli keskimäärin yksi vertailukautta vähemmän. Elokuun toteuma jäi hieman odotuksistamme, joka jättää syyskuulle pientä kirimisen varaa, jotta yhtiö yltää myynnissä Q3-odotuksiimme. Emme kuitenkaan näe välittömiä tarpeita ennustemuutoksille, vaan jäämme odottamaan syyskuun toteumaa.
PT-kaupan kehitys vaisuhkoa
Keskon PT-kaupan elokuun myynti laski 2 %. Laskun ajurina toimi ruoan tukkukauppa kauppiaille (-3 %) sekä K-Citymarketin käyttötavarakauppa. Jälkimmäisen lasku oli hyvin odotettua, sillä käyttötavaran markkina on ollut erittäin haastava viimeisen muutaman kuukauden ajan. Kuukausivaihtelu tapaa vääristää Keskon viimeaikaisen kehityksen hahmottamista. Vertailun vuoksi Keskon kuluttajille suuntautuva kauppa on vuoden alusta pysynyt vertailukauden tasolla, kun taas markkina on kasvanut noin 2 %. Kespro puolestaan kasvoi noin 2 % ja toimituspäiväkorjattuna tätäkin enemmän. Tämä on jatkumoa Keskon food service -liiketoiminnan markkinaa vahvemmalle kehitykselle. Vaikka Keskon ero hintajohtajiin on viime vuoden takaisesta kaventunut merkittävästi, peräänkuulutamme yhtiöltä terävämpiä panostuksia hintamielikuvaan, joka vaikuttaa olevan suurin kuluttajia vetävä elementti nykyisessä markkinaympäristössä. PT-kaupan toteuma alitti odotuksemme kauppiaille suuntautuvan tukkukaupan vetämänä.
R&T-kaupassa trendin muutos käsillä
Keskon Rakentamisen ja talotekniikan kaupan (R&T-kauppa) myynti nousi vertailukaudesta 3 %:lla (vertailukelpoisesti -6 %). Nousu on seurausta helmikuussa toteutetusta Davidsen-yrityskaupasta, joka nosti Rautakaupan kasvulukeman jopa 16 %:iin. Vertailukelpoisesti kehitys oli kuitenkin 5 % negatiivista. Elokuun ja parin eleltävän kuukauden toteuma viestii markkinapohjan olevan takanapäin, ja uskomme Rautakaupan heräävän vertailukelpoisesti jälleen kasvuun 2025 puolella. Onnisen liikevaihto laski puolestaan raportoidusti 8 ja vertailukelpoisesti 7 %. Toimituspäiväkorjattuna Onnisen myynti laski 4 %, mikä sekin saattaa viestiä trendin käänteestä. R&T-kaupan myynnin toteuma ylitti odotuksemme, lähinnä Rautakaupan vetämänä.
Autokaupassa markkinan myötäistä kehitystä
Autokaupan toimialan myynti laski elokuussa 6 %. Kehitys oli samansuuntaista autojen myynnin osalta, kun taas Urheilukauppa laski 5 %. Autokauppa kehittyi suurin piirtein markkinan myötäisesti, sillä arviomme mukaan Keskolle relevantti markkina laski 5-10 % (Uudet -16 % ja käytetyt + 2 %). Kesko on viimeisimpien kuukausien aikana voittanut Autokaupassa markkinaosuutta, josta yhtiö sekä epäsuorasti myös kilpailijat ovat maininneet. Urheilukaupan lasku on oleellisesti hidastunut, mikä saattaa olla seurausta jo melko helpoista vertailuluvuista. Autokaupan toimialan myynti alitti odotuksemme.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kesko
Kesko on vuonna 1940 perustettu suomalainen kaupan alan toimija. Yhtiö toimii päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu liikkeitä esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. K-ryhmä on Suomen suurin ja Pohjois-Euroopan suurimpia kaupan alan toimijoita. Yhtiön kotipaikka ja päätoimitilat sijaitsevat Helsingissä.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut24.07.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 11 783,9 | 11 920,3 | 12 650,9 |
kasvu-% | −0,21 % | 1,16 % | 6,13 % |
EBIT (oik.) | 710,4 | 626,2 | 747,7 |
EBIT-% (oik.) | 6,03 % | 5,25 % | 5,91 % |
EPS (oik.) | 1,28 | 1,07 | 1,29 |
Osinko | 1,02 | 0,75 | 0,97 |
Osinko % | 6,04 % | 4,03 % | 5,20 % |
P/E (oik.) | 13,17 | 17,39 | 14,42 |
EV/EBITDA | 7,54 | 8,63 | 7,56 |