
Kreate Q1 ensi keskiviikkona: Vahva tilauskanta tukee kasvua

Kreate julkistaa Q1-tuloksensa ensi keskiviikkona 27.4.2022 arviolta kello 8.30. Piristyneen tilauskannan kasvun myötä odotamme alkuvuoden liikevaihdon kasvavan vahvasti ja tuloksen nousevan vertailukaudesta. Kustannuspaineet, materiaalien saatavuus ja geopoliittisen tilanteen tuomat epävarmuudet markkinoilla lisäävät kuitenkin epävarmuuksia Kreaten tuloskehitykseen. Kasvavaa tulosta ja liikevaihtoa ennakoivaan ohjeistukseen emme kuitenkaan odota muutosta. Seuraamme raportissa kommentteja etenkin kustannuspaineista ja hankkeiden etenemisestä.
Liikevaihto kasvussa
Ennustamme Kreaten liikevaihdon nousseen Q1:llä 12 % vertailukaudesta 43 MEUR:oon. Liikevaihdon kasvun taustalla on merkittävästi kasvanut tilauskanta ja uudet käynnistyneet hankkeet. Kreaten tilauskanta oli Q4:n lopussa 202,8 MEUR:n tasolla, joka on 50 % yli vertailukauden tason. Viime vuoden lopussa käynnistyi isoja hankkeita (mm. Kruunusillat), joiden pitäisi parantaa liikevaihdon kasvumahdollisuuksia. Kasvuun haasteita on voinut asettaa materiaalien saatavuushuolet ja hankkeiden viivästykset, mutta toistaiseksi yhtiö on selvinnyt tästä hyvin. Tilanne on geopoliittisen tilanteen myötä heikentynyt entisestään, joten seuraammekin kommentteja tuleville kvartaaleille tarkasti.
Liikevaihdon kasvun pitäisi tukea tulosta
Vahvan liikevaihdon kasvun myötä odotamme myös tuloksen nousevan vertailukaudesta. Q1:llä odotamme EBITA:n nousevan 1,1 MEUR:oon ja marginaalin olevan vertailukauden yläpuolella 2,6 %:ssa. Markkinatilanne ei vuoden 2021 alussa ollut yhtä hyvä kuin nyt, mutta toisaalta kustannuspaineet rajoittavat tuloksen nousua selvästi. Etenkin polttoaineen, puumateriaalin ja teräksen hinnannousu aiheuttaa haasteita Kreatelle. Kasvavat volyymit osaltaan kuitenkin pienentävät kiinteää kulutaakkaa, minkä pitäisi tukea kannattavuutta. Merkittävää vaikutusta kustannusten noususta ei vielä ole tullut, mutta seuraamme kommentteja tilanteen kehityksestä ja sen vaikutuksista vuoden 2022 näkymiin tarkasti.
Emme odota muutoksia ohjeistukseen
Kasvaneista epävarmuuksista huolimatta emme odota muutoksia ohjeistukseen. Kreate odottaa, että liikevaihto (2021: 237,6 MEUR) ja EBITA (2021: 10,5 MEUR) kasvavat verrattuna vuoteen 2021. Ennen tulosta ennustamme liikevaihdon kasvavan noin 6 %:lla 252 MEUR:oon. Oikaistun EBITA:n odotamme nousevan noin 5 %:lla 11 MEUR:oon ja marginaalin olevan noin 4,4 % (2021: 4,4 %). Ohjeistuksen lisäksi kiinnitämme huomiota tilauskannan kasvutahtiin, uusien tilauksen määrään, kommentteihin kustannuspaineista sekä markkinan tilasta eri liiketoiminnoissa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kreate Group
Kreate on vuonna 2015 perustettu suomalainen vaativaan infrarakentamiseen keskittyvä yhtiö. Yhtiön tarjoama jakautuu väylärakentamiseen ja taitorakentamiseen. Väylärakentamiseen kuuluvat ratarakentaminen sekä teiden ja katujen rakentaminen. Taitorakentamiseen kuuluvat sillanrakentaminen ja -korjaus, pohja- ja betonirakentaminen, erikoispohjarakentaminen ja kalliorakentaminen. Lisäksi Kreate tarjoaa pienessä määrin kiertotalouteen liittyviä palveluita.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut26.01.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 237,6 | 252,4 | 265,3 |
kasvu-% | 1,0 % | 6,3 % | 5,1 % |
EBIT (oik.) | 10,3 | 11,0 | 12,4 |
EBIT-% (oik.) | 4,4 % | 4,4 % | 4,7 % |
EPS (oik.) | 0,90 | 0,89 | 1,02 |
Osinko | 0,45 | 0,47 | 0,50 |
Osinko % | 4,0 % | 5,7 % | 6,1 % |
P/E (oik.) | 12,60 | 9,27 | 8,07 |
EV/EBITDA | 8,40 | 5,95 | 5,08 |
