Kreate Q4 ensi keskiviikkona: Kohti parempaa vuotta
Kreate julkistaa Q4-tuloksensa keskiviikkona 31.1.2024. Odotamme liikevaihdon kasvun heikkenevän selvästi loppuvuotta kohti tilauskannan laskun mukana. Kannattavuuden odotamme myös laskevan kustannuspaineiden ja vanhojen hankkeiden kustannusrasituksen vuoksi. Markkina-aktiviteetti ei ole arviomme mukaan edellisvuosien tasolla, mikä näkynee tilauskannan laskuna myös Q4:llä. Vuodelle 2024 odotuksissamme on vahvaa tuloskasvua poikkeuksellisten kustannusrasitteiden väistyessä, jota ohjeistuksen ja markkinanäkymien tulisi myös tukea.
Liikevaihto kasvaa vielä
Odotamme Kreaten liikevaihdon nousseen Q4:lla 4 % vertailukaudesta 86,5 MEUR:oon (Q4’22: 83,2 MEUR). Liikevaihdon kasvun ajurina toimii tilauskanta (Q3’23: 223 MEUR) sekä käynnissä olevat isot hankkeet. Liikevaihdon kertymiseen on voinut vaikuttaa haastavat talviolosuhteet, mikä on voinut siirtää tuloutumista eteenpäin. Tilauskanta oli Q3:lla yli 20 %:n laskussa, mutta odotamme tuloutumisen loppuvuodelle pitävän vielä liikevaihtoa kasvussa. Kreate on kuitenkin kasvanut edellisten kvartaalien aikana keskimäärin 26 %:n tahtia, joten liikevaihdon kasvun hidastuminen on selkeää nyt loppuvuonna. Koko vuodelle odotamme liikevaihdon kasvavan 19 %:lla ja päätyvän ohjeistuksen ylälaidalle 326 MEUR:oon (ohjeistus 2023: 300-325 MEUR).
Marginaalit edelleen paineissa
Odotamme oikaistun EBITA:n olevan vertailukauden tasolla 2,2 MEUR:ssa (Q4’22: 2,3 MEUR), mutta marginaalin heikkenevän 2,5 %:iin (Q4’22: 2,8 %). Kannattavuuden kehittymiseen ovat arviomme mukaan vaikuttaneet positiivisesti korkeampi volyymien taso, mutta heikentävästi yleinen kustannustaso sekä kilpailun kiristyminen. Myös vuoden lopussa päättyvillä indeksisuojaamattomilla hankkeilla voi olla vielä vaikutusta kannattavuuteen. Koko vuonna odotamme Kreaten oikaistun EBITA:n laskevan 7,3 MEUR:oon (2022: 8,8 MEUR) ja olemme ohjeistuksen (7,0-8,5 MEUR) alarajoilla. Osakekohtaisen tuloksen odotamme laskevan koko vuonna 0,40 euroon per osake ja osingon laskevan 0,30 euroon per osake.
Ohjeistuksen tulisi tukea kasvua tulokseen
Kreaten ohjeistuksen vuodelle 2024 tulisi viestiä kannattavuusparannusta kahden heikohkon vuoden jälkeen. Kuluvalle vuodelle odotuksissamme on, että liikevaihto laskee 6 %:lla 306 MEUR:oon, mutta EBITA:n odotamme nousevan 30 %:lla 9,6 MEUR:oon (oik. EBITA-%: 3,1 %). Odotuksiin yltäminen vaatii arviolta markkinan loppuvuonna piristyvää aktiviteettia, tilauskannan vahvalla tasolla pysymistä, vanhojen kustannusrasitteita tuoneiden hankkeiden loppumista Q4’23 ja yleisen rakentamisen kustannustaakan maltillistumista. Arviomme mukaan tilauskanta jatkaa vielä alkuvuonna laskussa (H1), mutta liikevaihdon kerryttämisen sijaan näemme keskiössä Kreatella olevan tänä vuonna kannattavuuden parannus.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Kreate Group
Kreate on vuonna 2015 perustettu suomalainen vaativaan infrarakentamiseen keskittyvä yhtiö. Yhtiön tarjoama jakautuu väylärakentamiseen ja taitorakentamiseen. Väylärakentamiseen kuuluvat ratarakentaminen sekä teiden ja katujen rakentaminen. Taitorakentamiseen kuuluvat sillanrakentaminen ja -korjaus, pohja- ja betonirakentaminen, erikoispohjarakentaminen ja kalliorakentaminen. Lisäksi Kreate tarjoaa pienessä määrin kiertotalouteen liittyviä palveluita.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut27.11.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 273,9 | 326,4 | 305,5 |
kasvu-% | 15,3 % | 19,2 % | −6,4 % |
EBIT (oik.) | 8,6 | 7,0 | 9,4 |
EBIT-% (oik.) | 3,1 % | 2,1 % | 3,1 % |
EPS (oik.) | 0,64 | 0,40 | 0,63 |
Osinko | 0,46 | 0,30 | 0,35 |
Osinko % | 5,7 % | 3,7 % | 4,3 % |
P/E (oik.) | 12,73 | 20,43 | 13,06 |
EV/EBITDA | 7,80 | 8,26 | 6,85 |
