Lamor Q1: Ei muutoksia tilannekuvaan
Toistamme Lamorin vähennä-suosituksen sekä 2,30 euron tavoitehinnan. Yhtiön Q1-luvut jäivät odotuksistamme projektien ajoittumisista johtuen, mutta yhtiö toisti odotetusti kuluvan vuoden ohjeistuksensa. Vastaavasti markkinoiden aktiviteetin se kommentoi olevan edelleen hyvällä tasolla, mutta kilpailutusten päätöksentekoon liittyvien aikataulujen vaikeasti arvioitavissa. Tämä yhdessä edelleen sitoutuneen käyttöpääoman kanssa pitävät osakkeen riskikorjatun tuotto-odotuksen heikkona ennen kasvukuvan ja kassavirran selkeämpää vahvistumista.
Q1-luvut jäivät odotuksistamme projektien ajoituksia heijastellen, kassavirta rujosti pakkasella
Yhtiön liikevaihto kasvoi Q1:llä vajaat 5 % 23,9 MEUR:oon, mikä jäi kuitenkin meidän odotuksistamme projektien jaksottumisia heijastellen. Kuten olemme aikaisemmin todenneet, liittyy Lamorin liikevaihdon jaksottumiseen kvartaalitasolla vaihtelua projektien ajoittumista peilaten ja siksi huomiomme on etenkin vuositason kehityksessä. Oikaistua liikevoittoa yhtiö teki Q1:llä 0,5 MEUR, mikä jäi odotuksistamme liikevaihtokehitystä heijastellen. Alariveillä nettorahoituskulut olivat sen sijaan odotuksiamme matalammat ja verot positiiviset, mitä heijastellen osakekohtainen tulos jäi vain lievästi ennusteestamme. Liiketoiminnan nettorahavirta oli Q1:llä peräti 13,1 MEUR pakkasella käyttöpääoman sitoutumista heijastellen, mikä johtui yhtiön mukaan Kuwaitin maanpuhdistushankkeen etenemää hitaammasta laskutuksesta. Tämä nosti myös nettovelkaa selvästi vuoden lopun tilanteesta ja arvioimmekin kasvustrategian toteuttamisen vaativan käyttöpääomaan vapauttamista etenkin Kuwaitin projekteista jo melko nopeasti.
Ohjeistus toistettiin odotetusti, ennusteet käytännössä ennallaan
Lamor toisti odotetusti kuluvan vuoden ohjeistuksensa ja odottaa liikevaihtona säilyvän vähintään viime vuoden tasolla (123 MEUR), kun taas kannattavuuden osalta se ei ole antanut ohjeistusta epävarmaa markkinatilannetta ja suurten tarjouskilpailujen aikatauluja peilaten. Arvioimme mukaan yhtiöllä oli Q1:n lopussa kasassa tälle vuodelle ajoittuvaa tilauskantaa ja liikevaihtoa noin 95 MEUR, mikä on myös käytännössä linjassa viime vuoden tasoon nähden (Q1’23: ~96 MEUR). Tätä kokonaiskuvaa heijastellen teimme käytännössä tarkistuksia ainoastaan kuluvan vuoden liikevaihdon jaksottumiseen liittyen ja odotamme yhtiön liikevaihdon asettuvan 123 MEUR:oon (aik. 124 MEUR) ja oikaistun liikevoiton 9,4 MEUR:oon (ennallaan). Lamorin mukaan aktiviteetti markkinoilla on edelleen hyvällä tasolla, mutta suurempien kilpailutusten päätöstenteon aikataulua on edelleen vaikea arvioida. Tätäkin peilaten pidimme tässä kohtaa pidemmän aikavälin kasvu- ja tulosennusteemme ennallaan, vaikkakin kuluvaa vuotta pidemmälle jaksottuvaa tilauskantaa on tässä kohtaa varsin rajallisesti (~45-50 MEUR). Olemme käyneet nykyennusteidemme taustoja tarkemmin läpi hiljattain julkaistulla laajalla raportillamme.
Kuluvan vuoden arvostuskuva hieman koholla, ennusteriskit edelleen läsnä
Ennusteillamme oikaistut P/E-kertoimet vuosille 2024 ja 2025 ovat 17x ja 13x, kun vastaavat EV/EBIT-kertoimet ovat noin 11x ja 8x. Mielestämme tämän vuoden arvostuskuva on kokonaisuutena hieman koholla hyväksymäämme arvostukseen peilattuna (P/E: 12x-16x, EV/EBIT: 8x-12x), kun taas ensi vuoden kertoimet ovat neutraalilla tasolla. Tätä kokonaiskuvaa heijastellen näemme arvostuksen olevan kokonaisuudessaan melko neutraali, mistä indikoi myös muun muassa noin nykykurssin tasolla oleva DCF-mallimme (~2,3 euroa/osake). Vastaavasti merkittävimpänä kurssiajurina näemme suurempien kilpailutusten voittamisen, jotka konkretisoisivat kasvukuvaa ja vähentäisivät ennusteisiin liittyviä riskejä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lamor
Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Yhtiö on neljän vuosikymmenen ajan työskennellyt puhdistaakseen ja estääkseen ympäristövahinkoja maalla ja merellä. Ympäristönsuojelusta materiaalinkierrätykseen: Lamorin innovatiiviset teknologiat, palvelut ja räätälöitävät kokonaisratkaisut – öljyntorjunnasta jätteen- ja vedenkäsittelyyn, maaperän puhdistuksesta muovinkierrätykseen – hyödyttävät asiakkaita ja ympäristöjä joka puolella maailmaa. Lamor pystyy isoihin ja nopeisiin operaatioihin toimimalla verkottuneessa ekosysteemissä paikallisten kumppaneidensa kanssa, omien asiantuntijoidensa johdolla. Lamorilla on yli 500 työntekijää yli 20 maassa. Vuonna 2022 yhtiön liikevaihto oli 128 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.lamor.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut28.04.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 122,5 | 123,4 | 125,7 |
kasvu-% | −4,02 % | 0,71 % | 1,89 % |
EBIT (oik.) | 10,9 | 9,4 | 11,4 |
EBIT-% (oik.) | 8,93 % | 7,62 % | 9,04 % |
EPS (oik.) | 0,19 | 0,13 | 0,17 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | 13,84 | 15,55 | 12,04 |
EV/EBITDA | 6,71 | 5,41 | 4,25 |