Lehto: Toimia liiketoiminnan kääntämiseksi
Laskemme Lehdon tavoitehinnan 0,35 euroon (aik. 0,50 euroa) pitäen suosituksemme myy-tasolla yhtiön Q1-tuloksen jälkeen. Q1-tulos oli isoilta osin pettymys ja yhtiön tulee hakea tukea eri tervehdyttämistoimista jatkaakseen liiketoiminnan kehitystä. Lehdolla on ollut isoja haasteita projektien kustannusten kanssa ja tappiot jatkuvat myös vuonna 2022. Tappioiden myötä taloudellinen tilanne on myös heikentynyt selvästi ja yhtiö tekikin useita järjestelyjä tilanteensa turvaamiseksi. Arvostus on lähivuosille haastavalla tasolla ja riskit korkealla, minkä vuoksi emme näe osakkeen omistamista nyt houkuttelevana.
Q1-tulos oli odotuksia heikompi
Lehdon Q1:n liikevaihto laski vertailukaudesta 6 % noin 82 MEUR:oon, kun odotimme noin 4 %:n kasvua (91,3 MEUR). Alentuneeseen liikevaihtoon vaikutti asuntorakentamisen alhaiset valmistumiset ja myös Toimitilojen heikentynyt liikevaihto. Jatkuvien toimintojen liikevoitto heikkeni vertailukaudesta -9,8 MEUR:oon (Q1’21: -1,4 MEUR) ja oli odotuksiamme enemmän tappiolla. Kannattavuutta heikensi edelleen projektiongelmat, kustannuspaineet, materiaalien saatavuusongelmat ja osittain varmasti myös liikevaihtotasoon nähden korkeat kiinteät kulut. Volyymien alhainen taso asuntorakentamisessa vaikutti myös.
Toimenpiteitä liiketoiminnan tervehdyttämiseksi
Lehto ilmoitti tuloksen lisäksi useista järjestelyistä toiminnan turvaamiseksi. Yhtiö myy putkiremontti-liiketoimintonsa 30 MEUR:lla, hakee 15-20 MEUR:n vaihtovelkakirjarahoitusta ja uudisti strategiaansa. Strategiassa pyritään keskittymään aluksi tuloksen parannukseen ja liikevaihtoon haetaan kasvua vasta vuosien 2025-2026 aikana. Tulostavoitteet säilyivät korkealla, mutta niiden saavuttaminen vaatii yhtiöltä toimia ja aikaa. Liiketoiminnan myynnillä ja rahoituksella saadaan liiketoiminnan kehitykseen aikaa, mutta tulostason on myös lähdettävä nousuun.
Ohjeistus laski ennusteitamme selvästi
Laskimme ennusteitamme lähivuosille yhtiön laskiessa ohjeistustaan. Lisäksi myytävät toiminnot poistuivat ennusteistamme, kun ne raportoidaan lopetettuina toimintoina. Lehto arvioi nyt, että vuoden 2022 liikevaihto jatkuvista liiketoiminnoista on hieman vuoden 2021 liikevaihtoa alhaisempi (2021: 404,1 MEUR) ja että liiketulos jatkuvista toiminnoista on noin 15-20 MEUR tappiollinen. Alkuvuonna kohonneet kustannukset ja materiaalien saatavuushaasteet vaikuttavat myös Lehtoon, mikä hieman heikensi näkymiä. Ennustamme liikevaihdon laskevan nyt vuonna 2022 noin 396 MEUR:oon ja liikevoiton olevan -17 MEUR. Vertailukauden lukuja emme ole vielä oikaisseet liiketoimintojen myynnillä tarkkojen tietojen puuttuessa.
Arvostus ei kompensoi riskejä
Lehdon arvostuksessa saamme hakea tukea vuodesta 2023, kun vuonna 2022 tulos ajautuu tappiolle. Vuodelle 2023 arvostus ei kuitenkaan ole mielestämme epävarmuuteen nähden houkuttelevalla tasolla (2023e: EV/EBIT: 18x, P/E: 10x). Verrokkeihin nähden yhtiö on selkeällä preemiolla, vaikka verrokkien käyttökelpoisuus on nyt heikko. Pidemmän aikavälin mahdolliseen potentiaaliin nojaaminen ei ole nyt relevanttia, sillä nykyarvostuksen taso ja projektiongelmien sekä markkinan riskit tekevät tuotto/riskisuhteesta mielestämme heikon.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Lehto Group
Lehto on vuonna 1976 perustettu suomalainen rakennus- ja kiinteistöalan konserni, joka hyödyntää rakennusprosessissaan toistettavia konsepteja, tehdasvalmistusta sekä modulaarisuutta luodakseen lisäarvoa asiakkailleen. Yhtiön liiketoiminta jakautuu nykyisin kahteen palvelualueeseen: Toimitilat ja Asunnot. Näiden palvelualueiden sisällä yhtiö tekee myös päiväkoteja, hoivatiloja sekä myös korjausrakentamista. Yhtiön ydinosaaminen keskittyy yksinkertaisiin, monistettaviin ja kohtuuhintaisiin asuntoihin sekä toimitiloihin. Lehdolla on tällä hetkellä tehdasyksiköitä eri puolella Suomea. Lehdolla on myös tytäryhtiö Ruotsissa.
Lue lisää yhtiösivulla