Merus Power: Merkittävä tilaus pitää hyvän kasvunäkymän raiteillaan
Tiivistelmä
- Merus Power on saanut merkittävän 17 MEUR:n sähkövarastotilauksen Exilionilta, mikä tukee yhtiön kasvunäkymiä vuoteen 2026.
- Tilaus on yhtiön ensimmäinen suurikokoinen 2 tunnin sähkövarasto, mikä monipuolistaa ansaintamahdollisuuksia sähkön tukkumarkkinoilla.
- Merus Powerin tilauskanta vuoteen 2026 näyttää hyvältä, mutta kasvun toteutuminen edellyttää vielä lisätilauksia.
- Yhtiön kilpailukykyä vahvistaa sen edelläkävijyys grid-forming-teknologiassa ja kyky vastata Fingridin teknisiin vaatimuksiin.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Suurehko sähkövarastotilaus on samassa mittaluokassa (17 MEUR) kuin yhtiön aiemmin voittamat suurimmat sähkövarastotilaukset. Tilauksen myötä näkyvyys vuodelle 2026 ennustamaamme liikevaihtoon on aiempaa parempi. Ennusteemme edellyttää vielä yhtä suurta tai joitakin pienempiä tilauksia, mutta näitä on tyypillisesti ajoittunut vuodenvaihteeseen tai alkuvuoteen. Tilaus ei aiheuta tarvetta ennustemuutoksille, mutta se tarjoaa vahvistusta yhtiön kilpailukyvystä muuttuvassa markkinassa.
Merkittävä sähkövarastotilaus
Merus Power tiedotti perjantaina pörssin sulkeuduttua merkittävästä sähkövaraston toimitussopimuksesta. Yhtiö toimittaa kokonaisarvoltaan noin 17 MEUR:n sähkövaraston, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2026 Mäntyharjulle. Tilaaja on suomalainen Exilion, jonka toimintaan kuuluu sijoittaminen kiinteistöihin ja uusiutuvaan energiaan. Sähkövaraston teho on 30 MW ja kapasiteetti 66 MWh. Tilauksen arvo on yhtiölle merkittävä, joskaan ei ennätyksellinen. Kyseessä on nyt viides 10–20 MEUR:n mittaluokassa oleva sähkövarastotilaus, jotka kaikki on saatu vuosien 2023–2025 aikana. Merus Power toimii hankkeessa kokonaisvastuullisena hankekehittäjänä, mikä on yhtiölle tuttua jo useista aiemmista sähkövarastotoimituksista.
Sähkövarasto hyödyntää verkkoa tukevaa grid-forming-teknologiaa, jossa Merus Power on ollut edelläkävijä avattuaan vastikään Pohjoismaiden ensimmäisen kyseistä teknologiaa hyödyntävän sähkövaraston Valkeakoskelle. Tämä sähköjärjestelmän häiriöitä ehkäisevä teknologia tulee pakolliseksi vaatimukseksi suurille sähkövarastoille. Merus Powerilla on nähdäksemme vahva kyky vastata Fingridin asettamiin teknisiin vaatimuksiin suurehkon asiantuntijaorganisaationsa avulla.
Ensimmäinen suuri 2 tunnin sähkövarastotoimitus yhtiölle
Kyseessä on ensimmäinen Merus Powerin toimittama suurikokoinen sähkövarasto, jonka kapasiteetti on maksimiteholla noin 2 tuntia. Aiemmin yhtiö on toimittanut pääasiassa 1 tunnin sähkövarastoja, jotka ovat olleet suosittuja Fingridin taajuudensäätömarkkinaa ajatellen. 2 tunnin sähkövarasto tarjoaa paremmat edellytykset kaupankäyntiin sähkön tukkumarkkinoilla, mikä monipuolistaa varaston ansaintamahdollisuuksia. Markkinan trendi Suomessa on viimeisen vuoden aikana liikkunut selvästi kohti ”pidempiä” sähkövarastoja, mihin lienee vaikuttanut huoli taajuudensäätömarkkinan saturoitumisesta. Merus Power valmistaa itse varastoissa käytettävän tehoelektroniikan, mutta akut hankitaan ulkoa. Siten ”pidemmissä” sähkövarastoissa yhtiön oman valmistuksen osuus on matalampi. Toisaalta akkujen hinnat ovat laskeneet jyrkästi viime vuosina, jolloin euromääräinen muutos läpilaskutettavien komponenttien arvossa jää kokonaisuutena matalaksi. Näemme tilauksen positiivisessa valossa myös siitä syystä, että se kertoo Merus Powerin tarjoaman kilpailukyvystä myös 2 tunnin sähkövarastohankkeissa.
Tilauskanta vuoteen 2026 kehittyy raiteillaan
Nyt tiedotetun tilauksen myötä sähkövarastojen tilauskanta vuoteen 2026 alkaa näyttää melko hyvältä ennusteidemme toteutumista ajatellen. Arvioimme tilauskannassa olevien toimitusten ajoittuvan vuoteen 2026 noin 28 MEUR:n edestä, mistä matka liikevaihtoennusteeseemme (37 MEUR sähkövarastoista) ei ole enää erityisen pitkä. Kasvuennusteen toteutuminen edellyttää vielä lisää tilauksia, mutta yhtiö on aiempinakin vuosina usein saanut tilauksia juuri vuodenvaihteen ympärillä sekä alkuvuodesta, jolloin saaduista toimituksista ehtii vielä tuloutua merkittävää liikevaihtoa alkavalle vuodelle. Korostamme kuitenkin, että liikevaihdon ennustaminen on vuositasolla haastavaa, koska yksittäisten tilausten osuus kokonaisuudesta on merkittävä.

Lähde: Inderesin arvio (MEUR)
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
