MGI: Orgaaninen kasvuvauhti nousi 25 prosenttiin helmikuussa 2024
Käännös: Alkuperäinen kommentti julkaistu englanniksi 20.3.2024 kello 9:20.
MGI ilmoitti eilen, että sen orgaaninen kasvuvauhti jatkoi vakuuttavaa kehityskulkuaan ja nousi 25 prosenttiin helmikuussa 2024. Aiemmin yhtiö raportoi 18 prosentin orgaanisesta kasvusta tammikuussa 2024. Vahvan orgaanisen kasvun jatkuminen vahvistaa entisestään hyvin alkanutta vuotta ja laittaa nousupainetta lähitulevaisuuden liikevaihtoennusteisiimme.
Yhtiön mukaan helmikuun liikevaihto oli ennätyksellisen uusien asiakkaiden käyttöönottojen, nykyisten asiakkaiden kasvaneiden budjettien ja tunnisteettomien kohdennusratkaisujen kasvavan kysynnän ansiosta. Uusien asiakkaiden määrän kasvu ja nykyisten asiakkaiden rahankäytön lisääntyminen on vahva merkki siitä, että mainonnan kysyntä on alkanut elpyä. Lisäksi näyttää siltä, että MGI:n investoinnit tunnisteettomiin kohdentamisratkaisuihin parantavat entisestään sen mainosalustan kilpailukykyä ja auttavat yhtiötä hyödyntämään elpyvää markkinaa täysimääräisesti.
Nykyiset ennusteemme olettavat liikevaihdon kasvavan 11 prosenttia Q1’24:llä, mikä vaikuttaa epäilemättä alhaiselta eiliseen ilmoitukseen verrattuna, ja joudummekin tarkistamaan sitä ylöspäin. Helmikuussa kiihtynyt kasvuvauhti lisää myös luottamusta siihen, että hyvä tahti voi jatkua koko vuoden ajan, mikä lisää nousupaineita myös koko vuoden liikevaihtoennusteidemme suhteen. Tämänhetkinen liikevaihtoarviomme vuodelle 2024 on 358 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaisi 11 prosentin kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
