Netumin muutosneuvottelut päättyivät
Neuvottelujen lopputuloksena toteutetaan viiden henkilön irtisanominen ja 24 työntekijän lomautukset. Neuvottelujen alussa yhtiö arvioi neuvottelujen johtavan enintään 13 työtehtävän päättymiseen ja lomautuksiin. Yhtiö kommentoi tavoittelemiensa miljoonan euron kustannussäästöjen toteutuvan täysimääräisesti vuodelle 2024. Muutosneuvottelujen lisäksi yhtiö on tehnyt myös muita kustannussäästötoimenpiteitä.
Taustalla on kokonaisuutena heikentynyt ja epävarmana pysyttelevä markkinatilanne. Neuvottelut koskivat noin 40 henkilöä eli noin 10 % konsernin henkilöstöstä. Neuvotteluiden piirissä olivat emoyhtiö Netum Group Oyj:n henkilöstö, joka vastaa konsernin tukitoiminnoista, sekä Netum Oy:n Kyberturvallisuuspalvelut-liiketoimintayksikkö. Lomautusten kesto vaihtelee 8 päivästä 25 päivään ja ne toteutetaan vuoden 2024 aikana. Olemme kommentoineet muutosneuvotteluja aiemmin täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Netum Group
Netum on vuonna 2000 perustettu kannattavasti ja voimakkaasti kasvava suomalainen IT-palvelutalo. Netumin tarjoaman kulmakivet muodostuvat digipalveluiden kehityksestä, järjestelmien integraatioista ja jatkuvuuspalveluista, kyberturvasta sekä johdon konsultoinnista. Yhtiöllä on asiakkaita julkishallinnossa ja yksityisiten yritysten joukossa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut15.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 29,1 | 37,9 | 47,2 |
kasvu-% | 30,16 % | 30,01 % | 24,68 % |
EBIT (oik.) | 2,5 | 3,3 | 4,2 |
EBIT-% (oik.) | 8,68 % | 8,76 % | 8,95 % |
EPS (oik.) | 0,17 | 0,22 | 0,26 |
Osinko | 0,11 | 0,12 | 0,13 |
Osinko % | 2,93 % | 4,48 % | 4,85 % |
P/E (oik.) | 22,49 | 12,45 | 10,26 |
EV/EBITDA | 15,19 | 11,37 | 8,86 |