Next Games: Uusien pelien kasvuodotukset painottuvat H2:lle
Olemme tehneet kuluvan vuoden ennusteeseemme tarkennuksia alaspäin, sillä kasvun kannalta keskeisen Stranger Things -pelin julkaisu päämarkkinoille näyttää tapahtuvan aiempia odotuksiamme myöhemmin. Uusien pelien julkaisu päämarkkinoille on kuitenkin arviomme mukaan jo lähellä, ja myös Next Gamesin tämän vuoden liikevaihto-ohjeistus (>40 MEUR) vaatii merkittävää kasvun kiihtymistä H2:lla. Heikon näkyvyyden ja uusien pelien julkaisuun liittyvien riskien valossa osakkeen tuotto/riski-suhde näyttää nykyarvostuksella mielestämme edelleen epäsuotuisalta. Toistamme osakkeen 1,6 euron tavoitehinnan ja myy-suosituksen.
Alkuvuosi odotettu uusien pelien julkaisuja
Arvioimme Sensor Towerin datan perusteella Next Gamesin vanhempien live-pelien (No Man’s Land ja Our World) jatkaneen alkuvuodesta odotetusti vakaata suorittamista asteittain laskevalla liikevaihtotrendillä. Uudet pelit eivät arviomme mukaan ole vielä tänä vuonna tuottaneet olennaista liikevaihtoa. Next Games julkaisi Blade Runner Roguen ensimmäisellä päämarkkinalla Iso-Britanniassa huhtikuun lopussa ja näillä näkymin peli ollaan tuomassa tärkeimmälle USA:n markkinalle kesän jälkeen. Pitkään tuotantovaiheessa olleen Blade Runner -pelin osalta odotuksemme ovat hyvin matalia, ja emme näe tässä vaiheessa tarpeelliseksi muuttaa niitä ennen kuin pelin vastaanotosta USA:ssa saadaan tarkempaa informaatiota. Lähivuosien kasvun kannalta keskeinen Stranger Things -peli on tällä hetkellä Sensor Towerin perusteella julkaistuna testimarkkinoilla Puolassa ja Australiassa. H2’20-tuloksen yhteydessä Next Games kommentoi pelin tarvitsevan vielä kolme uusia ominaisuuksia tuovaa päivitystä ennen päämarkkinoille julkaisua. App Annien perusteella peliin oltaisiin tehty tämän jälkeen kaksi suurempaa versiopäivitystä, joten varsinainen julkaisu alkaa olla jo hyvin lähellä. Pelin menestyksen suhteen todellinen testi tulee vastaan siinä vaiheessa, kun sitä aletaan skaalata ylöspäin tärkeimmillä markkinoilla.
Kuluvan vuoden liikevaihtoennusteeseen tarkennuksia alaspäin
Olemme tarkistaneet kuluvan vuoden liikevaihtoennustettamme alaspäin, sillä odotimme aiemmin Stranger Things -peliltä merkittävää liikevaihtoa jo Q2:n aikana. Next Games ohjeistaa tälle vuodelle vähintään 40 MEUR:n liikevaihtoa (2020: 27,2 MEUR) ja positiivista käyttökatetta. Ennusteemme odottaa nyt 41,1 MEUR:n liikevaihtoa (aik. 44,3 MEUR) ja 1,3 MEUR:n käyttökatetta. Next Gamesin täytyy onnistua uusien pelien skaalaamisessa ylöspäin H2:n aikana tai muuten liikevaihto-ohjeistuksen saavuttaminen käy vaikeaksi. Odotamme uusien pelien kasvattamisen pitävän yhtiön lähivuosien kannattavuuden matalalla tasolla käyttäjähankintapanostuksista johtuen. Next Games vahvisti kassaansa (H2’20: 4,3 MEUR) maaliskuussa 4,2 MEUR:n suunnatulla osakeannilla, mikä antoi yhtiölle lisää liikkumavaraa uusien pelien skaalaamiseen, tulevien pelien kehittämiseen sekä uusien lisenssisopimusten solmimiseen. Isossa kuvassa kassatilanne ei edelleenkään jätä tilaa suuremmille epäonnistumisille uusien pelien julkaisussa.
Osakkeen arvo hyvin herkkä uusien pelien menestykselle
Next Gamesin arvostukselle ei saada tukea tuloskertoimista. Pelkkään liikevaihtokertoimeen (2021-2022e EV/S 1,6x-1,2x) nojaaminen on vaikeaa, kun tämän ja ensi vuoden ennustetusta liikevaihdosta 39-62 % on uusien pelien harteilla. Stranger Things ja Blade Runner Rogue -pelien menestyksestä riippuen Next Gamesin osakkeelle on piirrettävissä lähivuosille hyvin erilaisia skenaarioita erinomaisten tuottojen ja merkittävän kurssilaskun väliltä. Mielestämme nykyarvostuksella riskit painavat vaakakupissa edelleen tuottopotentiaalia enemmän.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille