Nightingale hakee osakkeensa listausta Nasdaq Helsingin päälistalle
Hakemuksen jättäminen päälistalle siirtymistä oli odotettu, sillä yhtiö kertoi jo marraskuussa selvittävänsä asiaa. Kaupankäynnin Nightingalen B-osakkeilla odotetaan alkavan päälistalla arviolta ensi viikon keskiviikkona 19.3. ja samassa yhteydessä osakkeet poistettaisiin First North Growth Market Finland -markkinapaikalta. Nightingale selvittää edelleen myös osakkeidensa OTC-kaupankäyntiä Yhdysvalloissa ja pidämme varsin todennäköisenä, että päälistasiirtymän jälkeen yhtiö jättää hakemuksen OTC-listautumisesta myöhemmin keväällä.
Muutoksien taustalla on yhtiön liiketoiminnan kansainvälistyminen. Nightingale on solminut laajalti kansainvälisiä kumppanuuksia ja näistä suuri osa on kohdistunut Yhdysvaltoihin, joten ei mielestämme ole kaukaa haettu ajatus, että yhtiötä kohtaan löytyisi Yhdysvaltojen markkinalta sijoittajakiinnostusta. Lähtökohtaisesti päälistasiirtymä ja kaupankäynti OTC-markkinalla helpottaisivat kansainvälisiä sijoituksia yhtiöön.
Uutisella ei ole vaikutusta näkemykseemme osakkeesta ja kommentoimme asiaa aiemmin laajemmin marraskuussa täällä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nightingale Health
Nightingale on bioteknologiayhtiö, joka kehittää ja myy verianalyysiin perustuvaa alustaa elintapasairauksien riskien vähentämiseen. Nightingalen teknologia pohjautuu keskeisesti laajaan veriarvojen mittaamiseen, mistä saatu tieto yhdistetään biopankeista analysoitujen näytteiden perusteella tunnistettuihin sairastumisriskeihin. Yhtiön kehittämä laaja-alainen verianalyysiteknologiaprosessi alkaa verinäytteiden NMR -mittauksella, jossa käytetään skaalautuvaa laboratorioautomaatiota. NMR-mittaus muodostaa spektridataa, joka muunnetaan edelleen biomarkkereiden pitoisuuksiksi käyttäen tekoälyä, koneoppimisalgoritmeja ja muita ohjelmistoja. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Japanissa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Yhdysvalloissa.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.03.
2024 | 25e | 26e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 4,4 | 5,2 | 8,2 |
kasvu-% | 4,2 % | 19,2 % | 58,2 % |
EBIT (oik.) | −18,6 | −17,3 | −16,2 |
EBIT-% (oik.) | −426,6 % | −332,6 % | −197,1 % |
EPS (oik.) | −0,29 | −0,27 | −0,25 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | - | - |
