Nightingale sai 0,7 MEUR:n sopimuksen italialaiseen Moli-sani-tutkimukseen
Nightingale valittiin metabolomiikka-analyysin tarjoajaksi tunnettuun Moli-sani-tutkimusprojektiin Italiassa. Sopimuksen kokonaisarvo on noin 728 tuhatta euroa ja palvelu on suunniteltu toteutettavan jo vuoden 2025 loppuun mennessä. Sopimus on merkittävän kokoinen yhtiön tutkimuspuolen liiketoiminnalle ja tukee kasvuennusteitamme vuoden 2025 jälkimmäiselle puoliskolle. Yhtiön liikevaihto muista Euroopan maista (Italia mukaan lukien) oli vuonna 2024 noin 0,8 MEUR, johon nähden sopimus on myös merkittävän kokoinen. Kyseessä on projektiluontoinen tuloerä, mutta sopimus on mielestämme hyvä lisäreferenssi Nightingalen teknologialle.
INM Neuromedin johtama Moli-sani-hanke tutkii keskeisiin kroonisiin sairauksiin liittyviä riskitekijöitä. Nightingale Healthin edistyksellisen teknologian avulla tutkimus tarkastelee nyt myös ravinnon ja ympäristötekijöiden vaikutusta terveyteen. Tutkimus tutkii lisäksi terveeseen ikääntymiseen liittyviä biologisia merkkejä ja pyrkii tunnistamaan väestöryhmien välisiä eroja siinä, miten ne reagoivat ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Nightingale valittiin hankkeeseen Italian julkisia hankintoja koskevan lain mukaisesti, ja osapuolet etenevät nyt palvelusopimuksen viimeistelyyn.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
