NoHo Q4-aamutulos: Tulos oli vahva, ohjeistus linjassa odotuksiin
NoHon Q4:n päärivit eivät sisältäneet suuria yllätyksiä joulukuisen positiivisen tulosvaroituksen myötä. Operatiivisesti luvut olivat erinomaiset, mutta Eezyn alaskirjaukset tuloslaskelman alimmilla riveillä painoivat odotetusti nettotulosta jonkin verran. Kasvua ja hyvää kannattavuutta viitoittava ohjeistus oli odotuksiemme mukainen. Voitonjaon suhteen yhtiö ehdotti odotuksiemme mukaista nousevaa osinkoa. Alustavien arvioiden mukaan merkittäville ennustemuutoksille ei ole tarvetta. NoHon suomenkielinen tulosinfo on katsottavissa InderesTV:stä klo 10:00.
Liikevaihto jatkoi kasvussa uusperustannan ja yritysjärjestelyiden turvin
NoHon liikevaihto kasvoi 22 % 107 MEUR:oon ja oli linjassa meidän sekä konsensusennusteiden kanssa. Liikevaihdon kasvua ajoi pääosin uusperustanta Ruoka- ja Fast Casual -ravintoloissa sekä Holy Cow -yritysjärjestely. Tämän lisäksi arvioimme suorituksen olleen vahvaa vanhoissa ravintoloissa hyvän pikkujoulukauden ansiosta. Tämä viestii NoHon vankasta kilpailuasemasta, sillä markkina itsessään on ollut vaisu ja kilpailijat ovat kohdanneet epäsuotuisaa kehitystä. Suomessa NoHo kasvoi 10 %, kun taas KV-ravintoloiden kasvu oli 73 % yritysjärjestelyiden ajamana. BBS:n suhteen yhtiö jatkoi kommentointia samoilla linjoilla kuin aiemmin, todeten sen kehittyneen odotuksiaan paremmin.
Operatiivinen tulos oli erittäin hyvällä tasolla
Operatiivinen kannattavuus oli odotetun vahvalla tasolla 10,6 MEUR:ssa (9,9 % liikevaihdosta) ja linjassa odotuksiin nähden. Materiaalikate säilyi hyvällä tasolla (75 %), mutta laski hieman vertailukaudesta. Tämän taustalla arviomme mukaan oli toimialaa vaivannut raaka-aineiden hintainflaatio. Hyvää kannattavuutta paransi näin ollen liikevaihdon kasvun lisäksi kulutehokkuus. Näemme eritoten kansainvälisen liiketoiminnan kannattavuuden (7,9 % liikevaihdosta) osoituksena yhtiön operatiivisen tehokkuuden parantumisesta, ja positiivinen kehitys kertookin liiketoiminnan olevan sopiva Suomen hyvin suoriutuvan liiketoiminnan kumppaniksi. Suomessa suhteellinen kannattavuus säilyi odotetusti erinomaisella tasolla 10,6 %:ssa. Osakekohtaisen tuloksen huomattavaa ennusteylitystä selittävät ennakoitua alemmat nettorahoituskulut sekä vähemmistöjen osuudet. NoHo kirjasi Eezyn myynnistä syntyneen 1,2 MEUR:n alaskirjauksen vasta tammikuulle vastoin meidän odotuksiamme. Näin ollen Q4:n EPS asettui 0,15 euroon ja oli meidän odotuksiamme selvästi parempi. Kaikista Eezyn alaskirjauksista oikaistuna Q4:n EPS oli hyvin vahvalla 0,28 euron tasolla.
NoHon hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle 0,43 euron osakekohtaisen osingon jakamista. Näemme reilun sadan prosentin osingonjakosuhteen viestivän NoHon luottamuksesta vuoden 2024 hyvään suoriutumiseensa epävarmasta markkinaympäristöstä huolimatta. Osinko oli linjassa meidän ja konsensuksen ennusteisiin nähden.
Ohjeistus odotettu, näkymä varovainen alkuvuodelle
NoHo antoi odotustemme mukaisen 2024 ohjeistuksen viitoittaen liikevaihdon olevan noin 430 MEUR ja suhteellisen kannattavuuden noin 9,5 %. Ohjeistus on hyvin linjassa meidän (2024 liikevaihto 436 ja liikevoitto 41 MEUR eli 9,5 %) ja konsensuksen (2024 liikevaihto 439 ja liikevoitto 43 MEUR eli 9,8 %) odotuksiin nähden. Huomautamme, että NoHon on historiassaan ollut melko varovainen ohjeistamisessa, jolloin emme myöskään yllättyisi tuloksen loppupeleissä olevan tätä parempi. Markkinanäkymissä yhtiö oli varovainen H1:n osalta, mutta näkee myötätuulta tulevan esimerkiksi raaka-aineiden inflaatiopaineen hidastumisesta sekä työvoiman hyvästä saatavuudesta. Ostovoiman puristuksen pahin vaihe on takana, minkä luulisi tuovan jonkinasteista luottamusta talouden heräämiseen H2:lla. Arvioimme kustannusinflaation etenkin palkkojen osalta vaivaavan jonkin verran NoHoa edelleen vuonna 2024, mutta yhtiö on antanut vahvoja näyttöjä kulupohjansa joustavuudesta.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut07.11.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 312,8 | 371,1 | 436,0 |
kasvu-% | 68,2 % | 18,6 % | 17,5 % |
EBIT (oik.) | 31,7 | 36,7 | 41,2 |
EBIT-% (oik.) | 10,1 % | 9,9 % | 9,5 % |
EPS (oik.) | 0,07 | 0,43 | 0,66 |
Osinko | 0,40 | 0,45 | 0,50 |
Osinko % | 6,0 % | 4,6 % | 5,1 % |
P/E (oik.) | 92,60 | 22,70 | 14,76 |
EV/EBITDA | 5,27 | 6,24 | 5,36 |

