NoHon toukokuu oli ennätysvahva
NoHo Partners raportoi tiistaina tiedot toukokuun liikevaihdosta ja käyttökatteesta. Yhtiön liikevaihto oli toukokuussa 33 MEUR, mikä oli aavistuksen yli yhtiön Q1’22-raportissa antaman 29–32 MEUR:n ohjeistushaarukan ja oman ennusteemme (31 MEUR). Viime vuoden vertailujaksosta kasvua kertyi 208 %. Myös toukokuun käyttökate oli erittäin vahva 5,5 MEUR (16 % liikevaihdosta), kun olimme odottaneet sen olevan noin 5,0 MEUR.
Katsauskauden aikana liikevaihtoa ja kannattavuutta tukivat Tampereella järjestetyt jääkiekon MM-kilpailut, joiden positiivinen vaikutus käyttökatteeseen oli noin 1 MEUR ja liikevaihtoon noin 5,7 MEUR. Näin ollen myös perusliiketoiminnan kannattavuus oli erittäin vahvalla tasolla ravintolapalveluihin kohdistuvan kovan kysynnän vetämänä. MM-kisojen vaikutuksesta oikaistunakin liikevaihto kasvoi koronaa edeltävän vuoden 2019 vertailukaudesta noin 22 %.
Toukokuun katsauksen yhteydessä NoHo myös toisti näkymänsä kesäkuulle, ja yhtiö odottaa edelleen liikevaihdon asettuvan 27–30 MEUR:n ja käyttökatteen 3,5–4,5 MEUR:n haarukkaan. Kesäkuun osalta ennusteet sisältävät kuitenkin normaalia enemmän epävarmuutta, kun säällä on huomattava vaikutus liikevaihtoon terassimyynnin kautta.
Viime kuukausien tapaan toukokuun raportti vahvisti käsitystä siitä, että yhtiö on palannut ripeästi normaalimpaan liiketoimintaympäristöön koronapandemian jäljiltä. Samalla NoHo ilmoitti lopettavansa kuukausilukujen raportoinnin kesäkuun lukujen jälkeen ja siirtyvänsä takaisin kvartaalikohtaiseen tiedottamiseen, mikä viittaa myös yhtiön uskovan poikkeusaikojen olevan pitkälti takana päin. Näkymien osalta suurin huolemme liittyy edelleen vuoden jälkipuoliskoon, jolloin laskeva kuluttajaluottamus sekä paineessa oleva ostovoima alkavat näkyä myös NoHon ravintolaliiketoiminnassa markkinan normalisoituessa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
NoHo Partners
Noho Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni, joka harjoittaa ravintolaliiketoimintaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut10.05.2022
2021 | 22e | 23e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 186,1 | 301,5 | 335,0 |
kasvu-% | 18,69 % | 62,04 % | 11,11 % |
EBIT (oik.) | −0,9 | 21,1 | 28,5 |
EBIT-% (oik.) | −0,48 % | 7,01 % | 8,50 % |
EPS (oik.) | −0,55 | 0,32 | 0,68 |
Osinko | 0,00 | 0,15 | 0,35 |
Osinko % | 2,04 % | 4,76 % | |
P/E (oik.) | - | 22,75 | 10,90 |
EV/EBITDA | 9,56 | 5,86 | 5,30 |