Nokian Renkaat päivitys - tuloskasvu tarjoaa osakkeelle positiivisen ajurin
Tarkistamme Nokian Renkaiden tavoitehintamme 41,0 euroon (aik. 39,0 euroa) ja nostamme suosituksemme lisää-tasolle (aik. vähennä). Pidämme eilistä kurssilaskua (-6 %) liioiteltuna ja vahvat kasvunäkymät huomioiden arvostus on mielestämme kohtuullinen.
- Nokian Renkaiden eilinen Q1-raportti oli mielestämme kokonaisuutena hyvä. Yhtiön liikevaihto ylitti odotuksemme Venäjän erittäin vahvan kasvun ansiosta ja kysyntänäkymät kaikilla keskeisillä markkinoilla ovat hyvät. Kannattavuus oli jonkin verran odotuksia heikompi johtuen raaka-aineiden negatiivisesta vaikutuksesta bruttomarginaaliin sekä korkeista optioihin liittyvistä kuluista. Yhtiö tarkisti ohjeistustaan ylöspäin liikevaihdon osalta ja odottaa nyt vuoden 2017 liikevaihdon kasvavan nykyisillä valuuttakursseilla vähintään 10 %:lla (aik. +5 %) ja liikevoiton kasvavan yli 5 % (aik. vähintään 5 %). Ohjeistuksen noston taustalla oli etenkin ruplan vahvistuminen. Yhtiön kommentit raaka-aineiden hinnoista olivat lievästi negatiivisia ja yhtiö näki marginaalipaineen jatkuvan tulevina kvartaaleina. Mielestämme ohjeistuksen nosto vain liikevaihdon osalta ja yhtiön varovaiset kommentit alan hintapaineista olivat keskeiset syyt eilisen negatiivisen kurssireaktion taustalla.
- Olemme tehneet ennusteisiin vain hyvin pieniä muutoksia Q1-raportin myötä ja odotamme yhtiön liikevaihdon kasvavan 13 %:lla 1570 MEUR:oon (aik. 1530 MEUR) ja ensi vuonna 10 %:lla 1725 MEUR:oon (aik. 1682 MEUR). Liikevaihdon kasvun moottorina toimivat Venäjän elpyminen ja kasvu Pohjois-Amerikassa sekä Keski-Euroopassa. Vahvasta kysynnästä johtuen yhtiö kärsii tällä hetkellä lievistä kapasiteettirajoitteista ja Q1:llä yhtiön tuotanto oli täydessä käytössä. Yhtiö pystyy nostamaan kapasiteettiaan kuluvana vuonna Venäjän uuden tuotantolinjan ja Suomen tehtaan kapasiteetin noston kautta. Kysynnän säilyessä nykyisellä vahvalla tasolla tulee yhtiö lähivuosina kohtaamaan haasteita kapasiteettinsa kanssa, ennen uuden Pohjois-Amerikan tehtaan käynnistymistä (2020 alussa).
- Liikevoiton odotamme kasvavan kuluvana vuonna 13 %:lla 351 MEUR:oon (aik. 362 MEUR) ja ensi vuonna 16 %:lla 407 MEUR:oon (aik. 397 MEUR). Kuluvana vuonna volyymikasvun tuoma kannattavuusparannus hautautuu laskevan bruttomarginaalin alle. Näkemyksemme mukaan toimialan hintakilpailu tulee raaka-aineiden hintojen nousun myötä kiristymään, kun yhä useampi toimija alkaa kilpailla hinnalla nykyisten erinomaisten kannattavuustasojen rohkaisemana. Näin ollen yhtiö ei pysty täysimääräisesti kompensoimaan tätä hinnan korotuksilla. Tästä huolimatta marginaalit säilyvät erinomaisella tasolla ja Nokian Renkaat on hyvin asemoitunut alan kiristyvään hintakilpailuun. EPS ennusteemme ovat 2,02 euroa (aik. 2,09 euroa) ja 2,35 euroa (aik. 2,28 euroa).
Päivitetyillä ennusteillamme Nokian Renkaiden P/E-luvut vuosille 2017 ja 2018 ovat 19x ja 16x. Vastaavat velattoman taseen huomioivat EV/EBITDA-kertoimet ovat 11x ja 10x. Nokian Renkaat on toimialan selvästi kannattavin yhtiö ja osaketta hinnoitellaan selvällä preemiolla kansainvälisiin verrokkeihin nähden. Pidämme arvostuskertoimia yhtiön korkea laatukin huomioiden melko kireinä, emmekä näe niissä enää merkittävää nousuvaraa. Yhtiön lähivuosien ennustamamme keskimääräinen yli 10 %:n liikevoiton kasvu yhdessä turvallisen yli 4 %:n osinkotuoton kanssa pitävät osakkeen tuotto-odotuksen kuitenkin edelleen kohtuullisella tasolla ja tarjoavat näin osakkeelle positiivisen ajurin.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Nokian Tyres
Nokian Renkaat on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka kehittää ja valmistaa premium-luokan renkaita ja on tunnettu erityisesti talvirenkaistaan. Yhtiö myy renkaita henkilöautoihin, kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin. Nokian Renkaat on jaettu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Henkilöautonrenkaat, Raskaat Renkaat sekä autonhuoltoon ja rengaspalveluihin erikoistunut Vianor-ketju. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Yhdysvalloissa. Nokian Renkailla on myös kaksi omaa testikeskusta Suomessa ja yksi Espanjassa, mikä mahdollistaa renkaiden ympärivuotisen testaamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut03.05.2017
2016 | 17e | 18e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 1 391,1 | 1 569,8 | 1 725,3 |
kasvu-% | 2,28 % | 12,84 % | 9,91 % |
EBIT (oik.) | 310,5 | 351,2 | 407,2 |
EBIT-% (oik.) | 22,32 % | 22,37 % | 23,60 % |
EPS (oik.) | 1,85 | 2,02 | 2,35 |
Osinko | 1,53 | 1,60 | 1,70 |
Osinko % | 4,32 % | 24,96 % | 26,52 % |
P/E (oik.) | 19,10 | 3,17 | 2,73 |
EV/EBITDA | 11,45 | 1,44 | 1,53 |
